Kunnanhallitus, kokous 18.5.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 108 Hallintojohtajan viran lakkauttaminen

LAIDno-2020-90

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Kunnan hallinto- ja talousosaston organisaatiota on järjestelty uudelleen. Kuntaan on perustettu henkilöstöpäällikön virka, mihin on siirretty entinen hallintojohtajan viran haltija.

Osaston organisaatiota on kokonaisuudessaan käsitelty henkilöstöpäällikön viran täyttämisen yhteydessä. Kuvauksessa mainitusti osaston työntekijöiden työnkuvia on tarkasteltu, hallintokoordinaattorin toimi on vakinaistettu ja talousjohtajan roolia on tarkasteltu ja tarkastellaan edelleen yhteistyössä henkilöstöpäällikön kanssa. Muutoksen myötä osastopäällikkönä toimii talousjohtaja.

Hallintosäännön § 25 mukaan valtuusto päättää niiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta ja virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi, joiden vakinaisesta täyttämisestä se päättää. § 32 mukaan valtuusto ottaa virkasuhteeseen kunnanjohtajan, osastopäälliköt, talousjohtajan ja terveys- ja hyvinvointijohtajan.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että hallintojohtajan virka lakkautetaan kunnanvaltuuston päätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että hallintojohtajan virka lakkautetaan 1.5.2020 alkaen.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää yksimielisesti kunnanvaltuustolle,​ että hallintojohtajan virka lakkautetaan 1.5.2020 alkaen.

Päätös

Keskustelun aikana valtuutettu Sauli Tuomela ehdotti valtuutettu Erkki Aron kannattamana kunnanhallituksen ehdotuksesta poiketen, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun ja se tuodaan päätöksentekoon samaan aikaan hallintosäännön päivityksen kanssa.

Puheenjohtaja tiedusteli valtuutetuilta voidaanko valtuutettu Tuomelan ehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska pyydettyä puheenvuoroja ei ollut, puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä valtuutettu Tuomelan ehdotuksen eli asia palautetaan uudelleen valmisteluun ja se tuodaan päätöksentekoon samaan aikaan hallintosäännön päivityksen kanssa.

Kuvaus

Kunnanvaltuusto hyväksyi 27.4.2020 § 14 Laihian kunnan päivitetyn hallintosäännön, joka astui voimaan 4.5.2020. Hallintojohtajan virka on poistettu päivitetystä hallintosäännöstä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että hallintojohtajan virka lakkautetaan 1.8.2020 alkaen.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi