Kunnanhallitus, kokous 27.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 222 Asemakaavoituksen käynnistämissopimus / Katajahaan alue

LAIDno-2023-493

Valmistelija

  • Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunta osti vuonna 2022 raakamaata Katajahaan alueelta. Kauppakirjassa on määritelty, että kunta sitoutuu maanomistajalle jäävän, noin 5682 m²:n suuruisen, AM-tontin kaavamuutokseen ja kunnallistekniikan rakentamiseen kunnan kustannuksella.

Kunta aikoo aloittaa ostamansa alueen asemakaavoituksen, ja samassa yhteydessä laaditaan kaavamuutos myyjän omistamalle maa-alueelle kauppakirjassa sovitun mukaisesti. Maanomistajan kanssa on neuvoteltu asemakaavoituksen käynnistämissopimuksesta. Sopimuksen tarkoituksena on, että kunta ja maanomistaja sopivat sopimusalueen asemakaavoituksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista.

Maanomistajan kanssa laadittava kaavoituksen käynnistämissopimus koskee AM-tontin lisäksi myös viereistä AO-tonttia (Kortteli 172, tontti 2), sillä pieni kaistale AM-tontista on tarkoitus liittää kaavallisesti osaksi AO-tonttia. Sovitun mukaisesti Maanomistaja ei osallistu kaavoituksen kustannuksiin.

Tavoitteena kaavamuutosalueella on mahdollistaa erillispientalojen rakentaminen alueelle. Kaavamuutosalue rajautuu luoteessa Rauhalantiehen, lounaassa Papinluhdantiehen ja koillisessa Katajahaantiehen. Rauhalantien ja Katajahaantien kulmauksessa sijaitseva asemakaavan mukainen omakotitontti ei sisälly kaavamuutosalueeseen.

Laihian kirkonseudun osayleiskaavan päivitys on tullut voimaan 12.12.2016. Osayleiskaavassa kaavamuutosalue on osoitettu pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP) ja yleiskaavaan merkityn Pohjanmaan maakuntakaavan 2030 mukaisella valtakunnallisesti arvokkaalla kulttuuriympäristöalueella. Yleiskaavan voimaantulon jälkeen on valmistunut Pohjanmaan maakuntakaava 2040, jossa alue on edelleen valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö.

Alueelle on alun perin 29.9.1978 vahvistunut asemakaava, joka on korvattu 7.9.1988 hyväksytyllä laajemmalla asemakaavayhdistelmällä. Asemakaavassa korttelin 172 tontti 1 on maatilojen talouskeskusten korttelialue (AM), jossa rakentaminen tulee toteuttaa yhteen kerrokseen ja rakennusoikeus on määritelty tehokkuuslukuna e=0,20. Korttelin 172 tontti 2 on asemakaavassa erillispientalojen korttelialue (AO), jossa sallittu kerrosluku on I 5/6 ja enimmäisrakennusoikeus 250 k-m².

Kaavaehdotuksen valmistuttua neuvotellaan tarvittaessa maanomistajan ja kunnan välillä maankäyttösopimus (MRL 91 b §). Maankäyttösopimus voidaan osapuolia sitovasti tehdä vasta sen jälkeen, kun kaavaluonnos tai -ehdotus on ollut julkisesti nähtävillä. Sopimuksen tarkoituksena on, että kunta ja maanomistaja sopivat asemakaavaehdotuksen mukaisesta rakentamisesta ja muusta kaavan toteuttamisesta sopimusalueelle edellyttäen, että asemakaava saa lainvoiman. Maankäyttösopimuksissa ei voida kuitenkaan sitovasti sopia kaavojen sisällöstä.

Tarkoituksesta tehdä maankäyttösopimus on tiedotettava osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Jos tarkoitus tehdä maankäyttösopimus tulee esille vasta sen jälkeen, kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu, asiasta tulee kaavan laatimisen yhteydessä tiedottaa osallisten tiedonsaannin kannalta sopivalla tavalla.  

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  • osaltaan hyväksyä Laihian kunnan ja maanomistajan välisen asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen liitteen mukaisena.
  • että kaavaehdotuksen valmistuttua mahdollisesti tehtävä maankäyttösopimus tuodaan kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi ja siitä tiedotetaan MRL 91 b § mukaisesti.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että maanmittausinsinööri Anna Annila saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 210-224 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00