Kunnanhallitus, kokous 26.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 184 Oikaisuvaatimus henkilöstöpäällikön viranhaltijapäätökseen vuosisidonnaisesta lisästä

LAIDno-2016-62

Valmistelija

  • Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkö, tarja.vilmunen@laihia.fi

Kuvaus

Kuntaan on saapunut 14.10.2020 oikaisuvaatimus henkilöstöpäällikön tekemään viranhaltijapäätökseen.

Laihian kunnan hallintosäännön mukaan henkilöstöpäällikkö päättää kokemuslisistä.

OVTES:ssä kokemuslisä on vuosisidonnaisen lisän nimikkeellä.

OVTES 13 § mukaan:

Vuosisidonnaiseen lisään oikeuttavaan aikaan luetaan aika, jonka viranhaltija/työntekijä 18 vuotta täytettyään on ollut päätoimiseksi katsottavassa

  1. kotimaisen työnantajan tai ulkomaisen työnantajan palveluksessa opettajan / rehtorin tehtävissä
  2. kotimaisen työnantajan tai ulkomaisen työnantajan palveluksessa tehtävissä, joista on olennaista hyötyä nykyisissä tehtävissä
  3. yrittäjän työssä, josta on olennaista hyötyä nykyisissä tehtävissä enintään yhteensä viisi (5) vuotta.

 

Oikaisuvaatimuksen kohteena olevassa päätöksessä kokemuslisän palvelusvuosien arvioinnissa on huomioitu päätoimiset opettajan tehtävät ja muita tehtäviä on arvioitu Laihian kunnan yhtenäisen arviointikäytännön kautta.

Päätoimisuus:
Opetuksessa päätoimisuuden raja on 16 h viikossa. Muussa kuin opettajan työssä päätoimisuuden raja on säännöllinen 19 h viikkotyöaika. Sivutoimisuus ei siis oikeuta kokemuslisään laskettavaan palvelusaikaan.  Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa hakemuksessaan, että muissa kuin opetustehtävissä opetus ei ole ollut päätoimista.

Olennainen hyöty muusta kuin opetustyöstä:
Olennaisen hyödyn arviointiin liittyy aina harkintaa ja se ratkaistaan tapauskohtaisesti toimivaltaisen viranomaisen toimesta. Työnantajan tulee kuitenkin noudattaa yhtenäistä käytäntöä samankaltaisissa tapauksissa. Riittävää ei ole pelkästään se, että aiemmista tehtävistä on hyötyä nykyisen tehtävän hoitamisessa, vaan hyödyn tulee olla olennainen. Se, millainen rajanveto hyödyllisen työnteon ja sellaisen työnteon, jolla katsotaan olevan olennainen hyöty nykyiseen tehtävään on kunkin työnantajan harkinnassa. Laihian kunnassa olennainen hyöty on katsottu syntyvän samanlaisesta työstä kuin henkilö tekee kunnassa. Tässä tapauksessa päätös on tehty tämän linjauksen mukaisesti ja kokemuslisään oikeuttavaan aikaan on laskettu vain päätoimiset opetustehtävät.

Lisäksi oikaisuvaatimusta ratkaistaessa on huomioitava, että kokemuslisään oikeuttavaan palvelusaikaan otetaan huomioon vain täydet kuukaudet tai 30 päivän yhtäjaksoinen palvelus. Mikäli työ on kestänyt alle kuukauden, eikä ole jatkunut välittömästi määräajan jälkeen, em. työaikaa ei huomioida laskelmassa.

Hakijan työtodistukset ovat esillä kokouksessa.

Oheismateriaali: Oikaisuvaatimus

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen esittelytekstissä tarkemmin esitetyin perustein

  • vain päätoimisten tehtävien huomioiminen,
  • Laihian kunnan yhtenäiset käytännöt arvioidessa tehtävien olennaista hyötyä ja  
  • vain täysien kuukausien tai 30 päivän yhtäjaksoisten palvelusten huomioiminen.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että henkilöstöpäällikkö Tarja Vilmunen saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 184 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Merkitään, että asia käsiteltiin § 178 jälkeen.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen.

Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa valituksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valituksessa on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (Hallintoprosessilaki 32 §).

 

Valitusasiakirjojen toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa ennen valitusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että ne on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen, yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus

PL 204, 65101 Vaasa

s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi

telekopio 029 5642 760

 

Valituksen maksullisuus

Hallinto-oikeus voi tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

 

Lisätietoja kunnallisvalituksesta:

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi