Kunnanhallitus, kokous 26.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 179 Kunnanvaltuuston päätösten laillisuustarkkailu ja täytäntöönpano  

Kuvaus

Kuntalain 39 § mukaan
Kunnanhallituksen tulee
2) vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

Kuntalain 96 § mukaan
Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Esitellään kunnanvaltuuston 28.9.2020 pitämän kokouksen päätökset sekä suoritetaan niiden laillisuustarkkailu ja päätetään täytäntöönpanosta.

Kunnanvaltuusto käsitteli kokouksessaan seuraavat asiat:

§ 44 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
§ 45 Pöytäkirjan tarkastus
§ 46 Tilintarkastusyhteisön valinta vuosille 2021 - 2022
§ 47 Kirkonseudun asemakaavan muutos osakorttelissa 63
§ 48 Lausunto Pohjanmaan liiton perussopimuksen muuttamisesta
§ 49 Luottamustehtävän päättyminen ja uuden varajäsenen nimeäminen
§ 50 Tiedoksi: Valtuustoryhmien puheenjohtajien kannanotto terveys- ja hyvinvointijohtajan viran tarpeellisuudesta
§ 51 Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet ja ilmoitus valtuustoryhmän muodostamisesta
§ 52 Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää todeta kunnanvaltuuston 28.9.2020 päätökset laillisiksi sekä päättää panna ne täytäntöön sitä mukaan kuin ne tulevat lainvoimaisiksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Piia Eerola saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi