Kunnanhallitus, kokous 26.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 188 Teknisen lautakunnan alaisuuteen perustetun ympäristöjaoston jäsenmäärä

LAIDno-2020-489

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 15.6.2020 § 37, että lakisääteisten toimielinten lisäksi Laihian kunnan toimielimiä 1.6.2021 alkaen ovat:

  1. sivistyslautakunta (varhaiskasvatus, esiopetus, perusopetus, lukio, muut koulutuspalvelut)
  2. hyvinvointilautakunta (perusturva, kirjasto- ja kulttuuri, vapaa-aika, liikunta, nuoriso)
  3. tekninen lautakunta (tekninen toimi, rakennus- ja ympäristötoimi), jonka alaisuuteen perustetaan ympäristöjaosto
  4. konserni- ja elinvoimajaosto
  5. henkilöstöjaosto
  6. hallintosääntöjaosto
  7. metsä- ja maanostotoimikunta.

Kunnanvaltuusto päätti, että lautakuntien jäsenmäärät ovat 9, jaostojen ja toimikunnan 7 sekä tarkastuslautakunnan 5.  Kokouksessa jätettiin toivomusponsi, että perustettavaan ympäristöjaostoon ei tule kiireellistä käsittelyä vaativia ympäristöasioita.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti, että hallintosääntöön tehdään tarvittavat muutokset siten, että uusi hallintosääntö otetaan käyttöön 1.6.2021.

Ympäristöjaosto tulisi toimimaan valmistelijana tekniselle lautakunnalle ympäristönsuojelu-, vesi- ja jätelakien mukaisiin valvontaan ja tehtäviin liittyvissä asioissa. Ympäristöjaoston tehtävät määritetään tarkemmin hallintosäännössä.

Teknisen lautakunnan ja rakennus- ja ympäristölautakunnan yhteisessä iltakoulussa oltiin yksimielisesti sitä mieltä, että ympäristöjaoston jäsenmäärä tulisi olla enintään neljä jäsentä. Jaosto muodostuisi rakennustarkastajasta sekä enintään kolmesta lautakunnan jäsenestä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että ympäristöjaoston koko tulisi olemaan enintään neljä jäsentä. Jaosto muodostuisi rakennustarkastajasta sekä enintään kolmesta uuden teknisen lautakunnan jäsenestä.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 15.6.2020 § 37, että lakisääteisten toimielinten lisäksi Laihian kunnan toimielimiä 1.6.2021 alkaen ovat:

  1. sivistyslautakunta (varhaiskasvatus, esiopetus, perusopetus, lukio, muut koulutuspalvelut)
  2. hyvinvointilautakunta (perusturva, kirjasto- ja kulttuuri, vapaa-aika, liikunta, nuoriso)
  3. tekninen lautakunta (tekninen toimi, rakennus- ja ympäristötoimi), jonka alaisuuteen perustetaan ympäristöjaosto
  4. konserni- ja elinvoimajaosto
  5. henkilöstöjaosto
  6. hallintosääntöjaosto
  7. metsä- ja maanostotoimikunta.

 

Kunnanvaltuusto päätti, että lautakuntien jäsenmäärät ovat 9, jaostojen ja toimikunnan 7 sekä tarkastuslautakunnan 5.  Kokouksessa jätettiin toivomusponsi, että perustettavaan ympäristöjaostoon ei tule kiireellistä käsittelyä vaativia ympäristöasioita.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti, että hallintosääntöön tehdään tarvittavat muutokset siten, että uusi hallintosääntö otetaan käyttöön 1.6.2021.

Ympäristöjaosto tulisi toimimaan valmistelijana tekniselle lautakunnalle ympäristönsuojelu-, vesi- ja jätelain mukaisiin valvontaan ja tehtäviin liittyvissä asioissa. Ympäristöjaoston tehtävät määritetään tarkemmin hallintosäännössä.

Teknisen lautakunnan ja rakennus- ja ympäristölautakunnan yhteisessä iltakoulussa oltiin yksimielisesti sitä mieltä, että ympäristöjaoston jäsenmäärä tulisi olla enintään neljä jäsentä. Jaosto muodostuisi rakennustarkastajasta sekä enintään kolmesta lautakunnan jäsenestä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että ympäristöjaoston koko tulisi olemaan enintään neljä jäsentä. Jaosto muodostuisi rakennustarkastajasta sekä enintään kolmesta uuden teknisen lautakunnan jäsenestä.

Päätös

Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän
ehdotuksen.

Kuvaus

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 15.6.2020 § 37 Laihian kunnan uudesta toimielinmallista 1.6.2021 alkaen. Päätöksen mukaan teknisen lautakunnan alaisuuteen perustetaan ympäristöjaosto, jonka jäsenmäärä on seitsemän.

Rakennus- ja ympäristölautakunta sekä tekninen lautakunta ovat kokouksissaan käsitelleet uuden ympäristöjaoston jäsenmäärää. Molemmat lautakunnat esittävät nyt valtuuston päätöksestä poiketen, että ympäristöjaoston jäsenmäärä olisi kolme siten, että jäsenet olisivat teknisen lautakunnan jäseniä. Jaoston esittelijänä toimisi rakennustarkastaja.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että teknisen lautakunnan alaisuuteen perustetun ympäristöjaoston jäsenmäärä on kolme ja jaoston esittelijänä toimii rakennustarkastaja.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi