Kunnanhallitus, kokous 2.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 251 Valtionavustushakemus: Haku eräisiin julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon covid-kustannuksiin vuonna 2021

LAIDno-2021-533

Valmistelija

  • Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Kuvaus

STM on ilmoittanut haettavaksi valtionavustusta kunnille, kuntayhtymille ja Ahvenanmaan maakunnalle vuoden 2021 aiheutuneisiin sosiaali- ja terveydenhuollon covid-19 –kustannuksiin. Hallitus on vuoden 2020 budjetin yhteydessä sitoutunut korvaamaan covid-19 –epidemiaan liittyvät välittömät kustannukset. Välittömillä kustannuksilla tarkoitetaan epidemian hoidosta aiheutunutta kustannusten lisääntymistä. Kustannukset korvataan pääosin laskennallisilla perusteilla. Kustannusten korvaamiseen on myönnetty 1,6 miljardia euroa. Määrärahan saa käyttää muun muassa testauksen, jäljittämisen ja muiden välittömien kustannusten korvaamiseen. Ensimmäisessä avustushaussa haettavana on valtionavustusta testaukseen, jäljittämiseen, rokottamiseen ja hoitoon sekä muiden välittömien covid-19 –kustannusten korvaamiseen.

Ensimmäinen avustushaku koskee testauksen, jäljittämisen, rokottamisen ja hoidon kustannuksia aikaväliltä 1.1. – 31.8.2021 sekä muiden välittömien kustannusten erää koko vuodelta. Sairaanhoitopiirien kuntayhtymien tuottamien erikoissairaanhoidon ja tehohoidon hoitopäivien osalta haku koskee 1.4. – 31.8.2021 aiheutuneita kustannuksia. Loppuosa avustuskokonaisuudesta tulee haettavaksi alkuvuodesta 2022.

Hakuaika päättyy 12.11.2021. Tavoitteena on, että avustuspäätökset tehdään joulukuun 2021 aikana ja avustukset maksetaan vuodenvaihteessa 2021 – 2022.

Testausmäärä:

Ilmoitettu testausmäärä saa sisältää muiden kuntien asukkaiden testejä, joita ei ole laskutettu näiden kotikunnilta. Testausmäärät on saatu Vaasa - Laihia perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueelta, Vaasan sairaanhoitopiiristä ja työterveyshuolto Pihlajalinna Terveys Oy:stä. Laskennan perusteena käytettävien yksikkökorvausten suuruus on 113 euroa / testitapahtuma.

Jäljittäminen:

Tämä tieto saadaan ensisijaisesti THL:n tartuntatautirekisteristä, johon tartuntojen määrä on tilastoitu asiakkaan kotikunnan mukaan. Tämän tiedon ilmoittaminen on vapaaehtoista. Laskennan perusteena käytettävien yksikkökorvausten suuruus on 406 euroa / tartunta.

Rokottaminen:

Valtionavustuksen perusteena käytetään ensi sijassa THL:n keräämää tietoa rokottamisten kuntakohtaisesta määrästä. Avustuslaskennan perusteena käytettävästä rokotusten määrästä vähennetään ne rokotukset, jotka yksityiset toimijat ovat tuottaneet kunnan puolesta ja joista kunta ei ole maksanut yksityiselle toimijalle. Jos kunta on maksanut yksityiselle toimijalle, määrä otetaan huomioon avustuslaskennassa. Rokottamismäärät on saatu Vaasa - Laihia perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueelta. Laskennan perusteena käytettävien yksikkökorvausten suuruus on 16 euroa / rokotuskerta.

Hoito:

Perusterveydenhuollossa tapahtuneet hoitopäivät ilmoitetaan ajalta 1.1. – 31.8.2021. Kotisairaalan hoitopäivät lasketaan mukaan, mutta ei avohoidon käyntejä tai poliklinikkakäyntejä. Erikoissairaanhoidossa toteutetut hoitopäivät ilmoitetaan ajalta 1.4. – 31.8.2021.

Perusterveydenhuollossa toteutetun sairaalahoidon yksikkökorvaus on 564 euroa / hoitopäivä. Tieto näistä on saatu Vaasa - Laihia perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueelta.

Erikoissairaanhoidossa toteutetut hoitopäivät saadaan THL:ltä, joten tiedon ilmoittaminen on vapaaehtoista. Yksikkökorvaus on 1 183 euroa / hoitopäivä.

Tehohoidossa toteutetut hoitopäivät saadaan THL:ltä, joten tiedon ilmoittaminen on vapaaehtoista. Yksikkökorvaus on 4 105 euroa / hoitopäivä.

Avustus muihin välittömiin kustannuksiin:

Muiden välittömien kustannusten osalta avustus on laskennallinen ja avustus määritetään kertomalla kunnan asukasluku 31.12.2020 korvausmäärällä 17 euroa / asukas.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta hakee valtionavustusta eräisiin julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon covid-19 –kustannuksiin liitteiden mukaisesti.

Kunnanhallitus päättää oikeuttaa talousjohtajan täydentämään hakemusta tarvittaessa.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00