Kunnanhallitus, kokous 29.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 70 Perintörahaston kayttö / Anomus Koko Laihia liikkuu ry:ltä

LAIDno-2018-292

Valmistelija

  • Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnan perintörahasto on perustettu Valtiokonttorilta saadun perinnön hoitamiseksi. Rahaston tarkoituksena on laihialaisten hyvinvoinnin edistäminen. Rahastoa hallinnoi ja sen rahavarojen käyttämisestä päättää kunnanhallitus. Esityksiä rahaston käyttämisestä voivat tehdä pääsääntöisesti eri vaikuttamistoimielimet.

Koko Laihia liikkuu ry hakee perintörahastosta 5.500 euron avustusta ulkokuntosalihankkeen omarahoitusosuuden kattamiseksi. Yhdistys on saanut hankkeeseen myönteisen Leader-rahoituspäätöksen Pohjanmaan ELY-keskukselta ja omarahoitusosuus (11.784,85 euroa, josta rahallinen osuus 6.789,85 euroa ja vastikkeeton työ 4.995 euroa) on tarkoitus kattaa talkootyöllä, sponsorirahalla ja lisäksi nyt haettavalla rahoituksella Laihian kunnan perintörahastosta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat yhteensä 33.671 euroa.

Hankkeen tavoitteena on luoda toimiva ulkokuntosalikokonaisuus, joka tulee kantamaan nimeä Iron Zone Laihia ja se rakennetaan Laihian urheilukentän välittömään läheisyyteen. Kuntosalikokonaisuuteen kuuluu noin sadan neliön päällystetty harjoitusalue, merikontti sekä kontin sisältä löytyvät toiminnallisen harjoittelun välineet ja konttiin kiinnitettävä treenikehikko. Nämä mahdollistavat toiminnallisen-, street workout- ja tavallisemman kuntosaliharjoittelun. Ulkokuntosalin kiinteät ulkona sijaitsevat kalusteet ovat maksutta kaikkien kuntalaisten käytössä. Maksamalla yhdistyksen vuosittaisen jäsenmaksun saa käyttöönsä kontin sisältä löytyvät varusteet ja osallistumisoikeuden yhdistyksen vetämiin harjoituksiin.

Oheismateriaali: Koko Laihia liikkuu ry:n hakemus

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää Koko Laihia liikkuu ry:lle 5.500 euron avustuksen Laihian kunnan perintörahastosta ulkokuntosalihankkeen kustannuksiin.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että 1. varapuheenjohtaja Sauli Tuomela oli poistuneena kokouksesta esteellisenä (intressijäävi/läheinen asianosaisena) eikä esteellisenä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.
Merkitään, että Tuomelan tilalla kokouksessa oli varajäsen Erkki Aro.
Merkitään, että päätöksenteon jälkeen Tuomela palasi kokoukseen ja Aro poistui kokouksesta.

Merkitään, että talousjohtaja Sinikka Alamylläri saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 68-70 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00