Kunnanhallitus, kokous 29.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Kuntavaalit 2021 ja valtuustokauden toimikauden jatkaminen

LAIDno-2021-207

Valmistelija

  • Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Oikeusministeriö antoi eduskunnalle 12.3.2021 hallituksen esityksen kuntavaalien siirtämisestä kesäkuun 13. päivään. Eduskunta käsittelee parhaillaan esitystä. Vaaleissa valittavien valtuustojen toimikausi on esitetty alkavan kuntalain 15 §:n 1 mom. poiketen 1.8.2021 jatkuen toukokuun 2025 loppuun.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa valittujen valtuustojen toimikausi jatkuisi esityksen mukaan heinäkuun 2021 loppuun. Valtuutettu tai muu kuntalain 69 §:ssä tarkoitettu kunnan luottamushenkilö voi niin halutessaan erota toimestaan kesäkuun 2021 alusta lukien valtuuston toimikauden jatkumisen perusteella. Tällöin varavaltuutettu kutsutaan valtuutetun tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja muuhun luottamustoimeen valitaan uusi henkilö. Valtuutetun toimesta tai muusta kunnan luottamustoimesta eroamisesta on ilmoitettava kirjallisesti valtuustolle tai luottamushenkilön valinneelle muulle toimielimelle huhtikuun 2021 loppuun mennessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi nykyisten luottamushenkilöiden toimikauden jatkumisen eduskunnan hyväksymän lakimuutoksen mukaisesti.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi