Kunnanhallitus, kokous 29.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 71 Maanmyyntitarjous Ratikylästä

LAIDno-2020-577

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Maanostotoimikunta, 11.02.2016 § 5
Kunnalle on suullisesti tarjottu määräalaa tilasta Ratila 399-416-14-12 sisältäen asemakaavan mukaiset VL-alueen sekä kaksi TY-aluetta. Tilan omistaa kuolinpesä ja tarjotut määräalat sijaitsevat Asemanseudulla. Tarjous on kaikista alueista, joiden yhteispinta-ala on noin 3,0 ha, on 10.0000 euroa.

Tilasta Ratila on aikoinaan otettu haltuun sekä Kirstantien että Jarrumiehentien tiealuetta ja maksettu näiden osalta korvaukset. Kirstantien osalta haltuunottoalue on ollut 500 m² ja Jarrumiehentien haltuunottoalue 2724 m². Näin ollen pinta-ala, jonka mukaan kauppahinta tulisi laskea, on noin 2,7 ha. Hehtaarihinnaksi tulee tällöin 37.000 €/ha.

Henkilö on tehnyt kyseisen uuden tarjouksen, kun kunta on neuvotellut hänen kanssaan Ratikyläntien tiealueen ostosta.

Aikaisempi tarjous vuodelta 2011 liitteenä 6.
Kartta, määräala tilasta Ratila 399-416-14-12 liitteenä 7.

Päätös
Toimikunta piti tarjousta korkeana. Tarjotut teollisuustonttialueet ovat etenkin keväisin hyvin märkiä, joten perustamiskustannukset tonttien rakentamiseen ovat suuret. Kunta on tällä hetkellä kaavoittamassa Maunulaan lisää teollisuustontteja, jotka täydentävät hyvin kunnan teollisuustonttitarjontaa ja ovat sijainniltaan myös parempia teollisuustoimintaan. Sen sijaan tarjouksen sisältämän VL-alueen ostoon oltiin myötämielisiä. Tämä asia käsitellään tulevan Ratikyläntien tiealueiden ostojen yhteydessä myöhemmin.

________________________________________________

Maanostotoimikunta, 31.03.2016 § 11
Henkilö on 14.03.2016 puhelimitse pyytänyt kuntaa tekemään tarjouksen määräalasta tilalla Ratila 399-416-14-12.

Määräala (pinta-ala n. 2,63 ha) on asemakaavassa pääosin TY-aluetta. Lisäksi alueella sijaitsee katualuetta, josta kunta on maksanut korvauksia Jarrumiehentien ja Kirstantien osalta näiden rakentamisen yhteydessä. Korvauksia on maksettu 3224 m²:n kokoiselta alueelta, joten tarjoushinta tulisi määritellä noin 2,31 ha:n kokoiselle alueelle. 
Voimassa olevassa Kirkonseudun yleiskaavassa määräala on pääosin TY-merkinnällä (Teollisuusalue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia). Uudessa Kirkonseudun osayleiskaavan päivityksessä alue on pääosin TP-aluetta (Työpaikka-alue). Osayleiskaavan päivitys on hyväksytty kunnanvaltuustossa 16.02.2015, mutta on tällä hetkellä valituksen johdosta hallinto-oikeuden käsittelyssä. 

Asemakaavaote 5.
Yleiskaavaote 6.

Päätös
Maanostotoimikunta keskusteli alueen hyödynnettävyydestä. Alueelle voisi olla järkevää tehdä kaavamuutos, sillä tonttien TY-merkintä ei ole välttämättä paras mahdollinen.
Kunnalla ei ole tällä hetkellä mitään erityistä tarvetta kyseisille tonteille, ja lisäksi alue on muutostilassa VT18-tiehankkeen johdosta. Jarrumiehentien sijainti on vielä epävarma johtuen siitä, toteutuuko radan ylikulku ja millä aikataululla.
Maanostotoimikunta päätti yksimielisesti, että ostotarjousta kyseisistä TY-tonteista ei tehdä yllä mainittuihin seikkoihin vedoten. Asiaan voidaan palata myöhemmin, kun mm. alueen liikenneväyläjärjestelyt ovat selvillä.

________________________________________________

Maanostotoimikunta, 16.02.2021 § 4
Valmistelija / lisätiedot: Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kunnalle on tehty maanmyyntitarjous 24.11.2020 lähetetyllä sähköpostilla. Tarjouksen kohteena on n. 2,4 hehtaarin kokoinen määräala tilasta Ratila 399-416-14-12, joka sijaitsee rautatien pohjoispuolella Kirstantien ja Ratikyläntien välisellä alueella. Jarrumiehentie halkoo määräalaa itä-länsi –suunnassa. Hintapyyntö on 2,50 €/m2.

Alueella on meneillään Jarrumiehentien perusparannus, jonka yhteydessä osa Jarrumiehentiestä rakennetaan uudelle paikalle voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Tarjouksen kohteena olevalla määräalalla tielinja siirtyy alueen itäpäässä noin 40 metriä pohjoiseen.

Määräala sisältää kaksi teollisuustonttia, Asemamiehentien sekä osia Kirstantiestä, Ratikyläntiestä ja Jarrumiehentiestä. Osasta alueesta on menneinä vuosina jo maksettu korvauksia, kun katua on rakennettu ja se on otettu kunnan haltuun. Seuraavassa on erittelyä määräalan eri osista:

  • Jarrumiehentiestä on maksettu korvauksia 2724 m2:n osalta vuonna 1982. Voimassa olevan asemakaavan mukainen Jarrumiehentien pinta-ala on 3082 m2, eli katualuekorvausta on maksamatta 358 m2:n osalta.
  • Kirstantien levityksestä on maksettu korvauksia 500 m2:n osalta vuonna 1999. Aikaisempi osa Kirstantiestä, joka kulkee osittain tilan Ratila 399-416-14-12 alueella, on lakannut vanha yhteinen tie (258 m2). Tämä on kunnanhallituksen päätöksellä vuonna 1987 luovutettu yleiseen käyttöön.
  • Asemamiehentietä ei ole koskaan haltuunotettu tai rakennettu kunnan toimesta, joten korvauksiakaan ei ole maksettu. Katualueen pinta-ala on 867 m2.
  • Ratikyläntien aluetta on 1166 m2. Tästä ei ole korvauksia maksettu.
  • Jarrumiehentien pohjoispuolella oleva TY-tontti on kooltaan 5746 m2.
  • Jarrumiehentien eteläpuolella oleva TY-tontti on kooltaan 14698 m2.

Kokonaisuudessaan tarjotun määräalan pinta-ala on n. 26317 m2. Siitä n. 3482 m2 on sellaista aluetta, jonka osalta on maksettu katualueen haltuunottokorvausta tai se on luovutettu yleiseen käyttöön. Kauppahinta tulee siten määritellä n. 22835 m2:n mukaan.

Suurin osa määräalasta kuului VT18 asemakaavan muutoksen ja laajennuksen alueeseen, joka sai lainvoiman syksyllä 2020. Teollisuustontit ovat asemakaavassa teollisuusrakennusten korttelialuetta, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY). Kirkonseudun osayleiskaavassa vastaavat alueet ovat työpaikka-aluetta (TP), jonne voidaan sijoittaa toimisto- ja palvelutyöpaikkojen tiloja, ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta teollisuutta ja siihen liittyvää myymälätilaa sekä varastointia. Myymälätilojen maksimimäärä tulee osoittaa asemakaavassa.

Kunta on ostanut Ratikyläntien varresta asemakaavan mukaista VL-aluetta hintaan 2,32 €/m2 vuonna 2016. Samana vuonna kunta on korvannut Teerenkujan katualuetta yksityiselle maanomistajalle hintaan 2,32 €/m2.

Myyntitarjous (päivätty 241120) oli nähtävillä kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Maanostotoimikunta päättää käsitellä jätetyn myyntitarjouksen.

Päätös

Maanostotoimikunta totesi, että alueelle (Ratikyläntie välillä Hallintie - Jarrumiehentie) suunniteltu liikenneverkko on osittain vielä toteutumatta. Kunnalla ei tällä hetkellä ole erityisiä tarpeita kyseisten maiden hankintaan. Toimikunta piti hyvänä sitä, että hintapyyntö oli laskenut lähemmäs alueen käypää arvoa, joskin tonttien perustamiskustannukset ovat keskimääräistä suuremmat pohjaolosuhteista johtuen.

Maanostotoimikunta päätti yksimielisesti, että se ei tässä vaiheessa esitä jätettyä maanmyyntitarjousta hyväksyttäväksi. Sen sijaan kyseistä maa-aluetta voidaan tuoda esille kuntaan mahdollisesti tulevien tonttitiedustelujen yhteydessä.

Kuvaus

Oheismateriaali: Yleiskaava, ilmakuva

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää maanostotoimikunnan esityksen mukaisesti, että jätettyä maanmyyntitarjousta ei tässä vaiheessa hyväksytä.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00