Kunnanhallitus, kokous 8.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 121 Poikkeusoloihin perustuvat yhteistoimintaneuvottelut

LAIDno-2020-213

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkö, tarja.vilmunen@laihia.fi

Kuvaus

Maan hallitus on linjannut toimenpiteitä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Nämä linjaukset ovat voimassa 13.4.2020 asti. Lisäksi eduskunta on hyväksynyt valmiuslain käyttöönoton 18.3.2020 koronatilanteen vuoksi.

Toimenpiteet vaikuttavat Laihian kunnan palveluihin ja henkilökunnan ammattiryhmiin, kun lähiopetuksen sijaan lukiokoulutus ja perusopetus järjestetään mahdollisimman laajalti etäopiskeluna. Lisäksi muun muassa kunnan kirjasto, uimahalli ja muut urheilutilat, nuorisotilat ja kerhotilat ovat suljettu.

Laihian kunta on valmistautunut poikkeusolosuhteisiin, mutta tilanteen pitkittyessä ei työskentelypaikan, työtehtävien ja virantoimitusvelvollisuuden muuttaminenkaan mahdollista kaikille varsinaista tai sitä korvaavaa työtä. Kunnan johtoryhmä on kartoittanut toimialoittain työtehtävät, joissa työ ei mahdollisesti poikkeusoloissa ​tai niiden pitkittyessä jatku. Samaan aikaan on tarkasteltu niitä tehtäviä, joissa tarvitaan poikkeusoloissa nykyistä enemmän resursseja. Näiden lisäksi johtoryhmä on keskustellut uusista toimintamalleista ja palveluista, joita kunta voisi ​poikkeusoloissa tarjota kuntalaisille.

Tässä tilanteessa on perusteltua aloittaa välittömästi yhteistoimintaneuvottelut, joissa yhteistoiminnan hengessä neuvotellaan poikkeusolosuhteiden henkilöstövaikutuksista. Henkilöstöä koskevat työnantajan toteuttamat toimenpiteet voivat olla työtehtävien uudelleen järjestelyjä, uusia työtehtäviä, osa-aikaistuksia tai enintään 90 päivää kestäviä lomautuksia.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta aloittaa välittömästi koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut, joissa yhteistoiminnan hengessä neuvotellaan poikkeusolosuhteiden henkilöstövaikutuksista.

Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan, talousjohtajan ja henkilöstöpäällikön käymään yhteistoimintaneuvottelut.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkö, tarja.vilmunen@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanhallituksen 23.3.2020 päätöksen mukaisesti Laihian kunnassa on käyty koko henkilöstä koskevat yhteistoimintaneuvottelut poikkeustilanteen henkilöstövaikutuksista (tuotannollisin perustein). Yhteistoimintaneuvottelut käynnistettiin 31.3.2020 ja neuvotteluja on jatkettu 3.4. ja 8.4. Yhteistoimintaneuvottelut saatettiin päätökseen 17.4.2020.

Hallintosäännön 41 § mukaan kunnanhallitus päättää henkilöstön lomauttamisen periaatteista ja lomauttamisen käyttöönotosta taloudellisella ja/tai tuotannollisella perusteella.

Yhteistoimintamenettelyn neuvotteluissa on käsitelty työtilanne toimialoittain 13.5. saakka ja siinä tilanteessa, jos poikkeustilanne jatkuu. On huomattava, että eri toimialoilla poikkeustilanteen vaikutukset ovat hyvin erilaiset. Toisaalla työmäärä on lisääntynyt, toisaalla työ on vähentynyt merkittävästi. Myös työmäärän vakiintuminen poikkeusolojen jälkeen vaihtelee toimialoittain. Jotta eri toimialojen eroavaisuudet voidaan ottaa huomioon riittävästi, on laadittu periaatteet lomautuksen toteuttamisesta toimialoille.

Mahdolliset lomautukset tulee kohdistua mahdollisimman tasapuolisesti samaan ammattiryhmään, esim. lomautusajan pituuden suhteen. Lomautusperiaatteet ja yhteistoimintamenettelyn neuvottelutulos esiteltiin kokouksessa.

Oheismateriaali: Lomautusmenettely, Yhteistoimintaneuvottelut 17.4.2020 pöytäkirja

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä yhteistoimintamenettelyn neuvottelutuloksen.

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaiset lomautusperiaatteet ja päättää toteuttaa lomautukset näiden periaatteiden mukaisesti. Toimialueet velvoitetaan toimeenpanemaan lomautukset näiden periaatteiden mukaisesti ja ottamaan huomioon kunnan lakisääteiset ja sopimusoikeudelliset velvoitteet.

Kunnanhallitus päättää valtuuttaa henkilöstöpäällikön antamaan tarkempia soveltamisohjeita toimialoille ja lomautuspäätöksiä toimeenpaneville viranhaltijoille.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Päätös

­­­­­­­­­Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että henkilöstöpäällikkö Tarja Vilmunen saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 86 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkö, tarja.vilmunen@laihia.fi

Kuvaus

Lomautusilmoituksista osa on vielä antamatta varhaiskasvatuksen toimialalle, koska sen palvelutarve on vahvasti sidoksissa muun yhteiskunnan toimintoihin ja vanhempien perhekohtaisiin ratkaisuihin. Hallituksen linjaukset 4.5.2020 muuttivat myös suljettujen yksiköiden henkilöstötarvetta  toukokuulle ja osin kesä-heinäkuulle. Tämä voi tarkoittaa jo annettujen lomautusilmoitusten siirtämistä, lomautusten keskeyttämistä tai peruuttamista.

Oheismateriaali: Lomautusperiaatteet, Yhteistoimintaneuvottelut 17.4.2020 pöytäkirja

Päätösehdotus

Esittelijä

Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkö, tarja.vilmunen@laihia.fi

Yhteistyötoimikunta päättää merkitä YT-menettelyn koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolosuhteiden henkilöstövaikutuksista tiedoksi.

Päätös

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkö, tarja.vilmunen@laihia.fi

Kuvaus

Henkilöstön lomautukset on toimeenpantu yhteistoimintaneuvottelujen ja kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti toimialoilla antamalla lomautettavalle henkilöstölle kirjalliset lomautusilmoitukset. Lomautusilmoitukset on annettu varhaiskasvatukseen, kirjasto- ja keittiötoimintaan, laitoshuoltoon sekä liikunta- ja nuorisopalveluihin eri pituisille ajoille aikavälillä 27.5.–31.7.2020.

Kunnanhallituksen hyväksymissä lomautusperiaatteissa todetaan muun muassa, että lomautuksen poikkeusolojen syyt ja perusteet on oltava voimassa koko lomautuksen ajan. Lomautusilmoituksissa on kirjattu lomautusperusteeksi seuraavaa: ”Laihian kunnan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää muita tehtäviä tai työnantajan tarpeisiin sopivaa työtä työntekijälle.”.

Kunnanhallituksen päätöksen ja lomautusilmoitusten annon jälkeen maan hallituksen tekemät päätökset rajoitustoimenpiteiden purkamisesta ovat muuttaneet tilannetta ratkaisevasti. Lomautuspäätöksen toimeenpanoon vaikuttaa erityisesti valtioneuvoston päätös varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitusten purkamisesta siten, että perusopetuslain ja varhaiskasvatuslain mukaiseen opetukseen ja varhaiskasvatukseen on palattu 14.5.2020 alkaen hallitusti ja porrastetusti. Lisäksi valtioneuvoston päätöksen mukaan suljettuina olleet julkiset sisätilat (Laihialla kirjasto, uimahalli ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerho- ja kokoontumistilat) avattiin 1.6.2020 alkaen hallitusti ja asteittain.

Lomautusten toimeenpanon haastetta lisää varhaiskasvatuksessa se, että toukokuun lopussa päättyi 26 määräaikaista työsopimusta. Lisäksi varhaiskasvatuksesta on siirtynyt kahdeksan vakituista työntekijää kotihoitoon ja osa heistä jää sinne pysyvästi. Samaan aikaan rajoitusten purkamisen vuoksi lapsimäärä varhaiskasvatuksessa on lisääntynyt, jolloin mitoituksia ei saada lomautusten, kesälomakauden ja sijaisten puuttumisen vuoksi lain vaatimalle tasolle. Myös yksiköiden yhdistelemistä tulee tarkastella nykytilanteessa kriittisesti.

Julkisten harrastus- ja kokoontumispaikkojen avaaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että liikunta- ja nuorisopalvelujen sekä laitoshuollon henkilöstö tarvitaan töihin normaalisti, ellei yksiköiden aukioloaikoihin ja suunniteltuihin toimintoihin tehdä nopeita muutoksia ja sovittuja toimintoja peruta.

Lomautuksen peruuttaminen on mahdollista lomautusilmoitusaikana, ennen lomautuksen alkamista, mikäli työnantajalle ilmaantuu uutta työtä. Tällöin lomautusilmoituksen merkitys poistuu ja myöhemmin toimeenpantavien lomautusten on perustuttava uusiin lomautuksiin. Lomautusaikana lomautus voidaan keskeyttää vain työnantajan ja työtekijän/viranhaltijan välisellä sopimuksella. Ne lomautusjaksot, jotka olisivat alkaneet ennen 9.6.2020, on peruttu johtoryhmän linjauksen perusteella, edellä mainituista syistä viranhaltijapäätöksin. Lomautusuhan alla oleville henkilöille on tarjottu työtehtäviä 27.4.2020, 8.5.2020 ja 26.5.2020. Osaan tehtävistä ei ole saatu henkilöitä omasta organisaatiosta ja tekninen toimi ja vapaa-aikatoimi ovat palkanneet tämän vuoksi kesäpestitöihin hakemuksensa lähettäneitä nuoria avustaviin tehtäviin. Myös varhaiskasvatuksessa tarkastellaan sijaisuustarve kesän aikana tarpeen mukaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää todeta, että rajoitustoimenpiteiden purkamisen vuoksi yhteistoiminnassa neuvotelluille lomautuksille ei ole enää perusteita ja päättää lomautuksen peruuttamisesta ennen lomautuksen alkamista sekä valtuuttaa toimialat toimeenpanemaan lomautusten peruuttamisen.

Kunnanhallitus päättää hyväksyä johtoryhmän linjauksen mukaiset lomautuksen peruutukset.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus
Kunnanhallitus päättää todeta, että rajoitustoimenpiteiden purkamisen vuoksi yhteistoiminnassa neuvotelluille lomautuksille ei ole enää perusteita ja päättää lomautuksen peruuttamisesta ennen lomautuksen alkamista sekä valtuuttaa toimialat toimeenpanemaan lomautusten peruuttamisen.

Kunnanhallitus päättää hyväksyä johtoryhmän linjauksen mukaiset lomautuksen peruutukset ja hyväksyy osastopäälliköiden tekemät lomautusten peruutuspäätökset.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00