Kunnanhallitus, kokous 8.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 122 Lisämääräraha hankkeelle Laihianjoen yläjuoksun ranta-alueiden maisemanhoito

LAIDno-2020-297

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Tekninen lautakunta, 11.12.2019, § 38

Valmistelija/lisätiedot: Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Laihianjoen raivauksesta on tehty kuntalaisaloite vuonna 2016. Kunnanvaltuusto palautti kuntalaisaloitteen uudelleen valmisteltavaksi.

Laihianjoen jokirannan raivaus keskusta-alueen kohdalta (Perälän sillalta Yrjäälän sillalle) toteutettiin vuosina 2010–2011. Jatkohankkeena vuonna 2013 toteutettiin jokirannan raivaus Yrjäälän sillalta Mustasaaren rajalle saakka noin 9 km. Näihin on saatu EU-rahaa Yhyres-yhdistyksen ja ELY-keskuksen kautta.

Nyt raivausvuorossa olisi yläjuoksun osuus. Alustavasti on suunniteltu raivattavaksi väli Perälän sillalta Kylänpäähän saakka. Raivattava alue on pituudeltaan noin 8 km. Jokivarren raivauksella saadaan alue maisemallisesti siistiin kuntoon. Lisäksi tehtävillä toimilla estetään jääpatojen syntymistä sekä parannetaan joen virtausta, jolloin saadaan osaltaan vähennettyä myös alueen tulvariskiä.

Hankkeen tavoitteena on siistiä joen rantapenkereet pusikoista ja vesakoista jättäen maisemalliset ja ympäristölliset asiat huomioiden riittävästi maisemaan sopivaa puustoa. Maanomistajien kartoitus ja lupien hakeminen toteutetaan pääosin virkamiestyönä kunnan teknisellä osastolla. Toteutus tehdään mahdollisesti yhteistyössä Metsänhoitoyhdistyksen tai muun sopivan tahon kanssa, joka tekee tarkemman suunnitelman ja järjestää raivauksen käytännön toteutuksen. Kustannuksiksi on arvioitu yhteensä noin 50.000 euroa jakautuen seuraavasti:

- Maanomistajien kartoitus ja lupien hakeminen: 1.000 euroa.

- Toteutuksen suunnittelu: 7.000 euroa.

- Puuston ja pusikoiden raivaus, kuormaus ja poiskuljetus: 42.000 euroa.

Hankkeeseen on mahdollista saada avustusta vesien- ja merenhoidon sekä vesistö- ja kalataloustoimenpiteiden toteuttamisohjelman, tulva- ja kuivuusriskien hallinta sekä vesiluonnonvarojen kestävän käytön parantamiseksi. ELY-keskuksen avustusta haetaan 30.000 euroa. Kunnan osuudeksi jäisi noin 20.000 euroa. Hankkeessa raivattava puusto myydään, jolloin saadaan katettua osa kustannuksista. Saatava tulo on kuitenkin pieni verrattuna kokonaiskustannuksiin. Kunnan vuoden 2020 budjetti ei sisällä esitystä hankkeeseen kohdistuvista kuluista. Mikäli avustus myönnetään, tulee kunnan käsiteltäväksi lisämäärärahan myöntö hankkeelle.

Ehdotus
Esittelijä: Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja

Tekninen lautakunta päättää hakea Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta avustusta Laihianjoen yläjuoksun ranta-alueiden maisemanhoito -hankkeeseen.
Tekninen lautakunta päättää hankealueen pituuden.

Päätös
Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.
Tekninen lautakunta päättää hankealueeksi Perälän sillalta Koskelantien sillalle saakka. Välin kokonaispituus on noin 15 km.

__________________________________________________________________________

Tekninen lautakunta, 13.05.2020, § 31

Valmistelija/lisätiedot: Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

ELY-keskus on 23.4.2020 tekemällään päätöksellä myöntänyt Laihian kunnalle avustusta vesien- ja merenhoidon sekä vesistötoimenpiteiden toteuttamiseen. Kyseessä on Laihianjoen yläjuoksun ranta-alueiden maisemanhoitohanke, joka kohdistuu Laihianjoen ranta-alueille Perälän sillalta Koskelantien sillalle. Tarkoituksena on raivata jokirannan puustoa ja pusikoita noin 15 kilometrin matkalta. Toimilla estetään jääpatojen syntymistä sekä parannetaan joen virtausta, jolloin saadaan osaltaan vähennettyä myös alueen tulvariskiä. Tekninen lautakunta käsitteli hakemuksen sisältöä 11.12.2019 pitämässään kokouksessa.

Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 93 500 euroa. Arvio pohjautuu aikaisemmin toteutettujen vastaavien hankkeiden toteutuneisiin kustannuksiin (väli Perälän silta – Yrjäälän silta vuosina 2010–2011 ja väli Yrjäälän silta – Mustasaaren kunnan raja vuonna 2013). ELY-keskuksen myöntämä avustus on suuruudeltaan 30 000 euroa. Loput, eli 63 500 euroa tulisi kunnan kustannettavaksi.

Hanke pyritään toteutettamaan siten, että maanomistajilla on mahdollisuus raivata omistuksessaan olevat alueet itse. Niiltä alueilta, joilta ranta-aluetta raivataan kunnan toimesta, kaadettava puusto myydään kunnan toimesta. Puun myynnillä saadaan katettua osa hankkeen toteutuskustannuksista.

Kunnan vuoden 2020 talousarvio ei sisällä määrärahaa jokirannan maisemanhoitohankkeeseen.

Oheismateriaalina:
- Laihianjoen yläjuoksun ranta-alueiden maisemanhoitohankkeen hankesuunnitelma
- Laihianjoen yläjuoksun ranta-alueiden maisemanhoitohankkeen kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma
- Kartta alueesta
- ELY-keskuksen avustuspäätös

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle investointilisämäärärahaa 63 500 euroa vuoden 2020 talousarvioon kattamaan Laihianjokivarren ranta-alueiden maisemanhoitokuluja.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Kuvaus

Hankkeen Laihianjoen yläjuoksun ranta-​alueiden maisemanhoito; hankesuunnitelma, kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma sekä ELY-​keskuksen avustuspäätös 23.4.2020 olivat esillä kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto myöntää teknisen lautakunnan vuoden 2020 talousarvion investointiosaan 63.500 euron lisämäärärahan hankkeelle Laihianjoen yläjuoksun ranta-​alueiden maisemanhoito.

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että lisämääräraha katetaan lainarahoituksella.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi