Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 217 Perintörahaston käyttö / anomus nuorisovaltuustolta virkistysretken toteuttamiseen

LAIDno-2018-292

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnan perintörahasto on perustettu Valtiokonttorilta saadun perinnön hoitamiseksi. Rahaston tarkoituksena on laihialaisten hyvinvoinnin edistäminen. Rahastoa hallinnoi ja sen rahavarojen käyttämisestä päättää kunnanhallitus. Esityksiä rahaston käyttämisestä voivat tehdä pääsääntöisesti eri vaikuttamistoimielimet.

Virkistysretki

Laihian nuorisovaltuusto on kokouksessaan 2.6.2022 päättänyt toteuttaa jäsenilleen virkistysretken syksyllä 2022. Matkan kohteena olisi Uumaja, jossa mm. tutustuttaisiin Uumajan nuorisovaltuuston toimintaan.

Nuorisovaltuusto toivoo, että retki edesauttaa jäseniä kansainväliseen yhteistyöhön antamalla nuorille valmiuksia toimia jatkuvasti muuttuvassa globaalissa toimintaympäristössä. Nuoret saisivat käyttöönsä tietoa, taitoja ja välineitä monikulttuurisessa yhteiskunnassa selviytymiseen ja kasvamisessa vastuulliseen maailmankansalaisuuteen. Koronapandemia on rajoittanut nuorten kansainvälisyyskasvatusta viimeisen kahden vuoden, mutta nyt rajoitusten helpottuessa retki olisi mahdollista toteuttaa. 

Nuorisovaltuusto anoo 6.6.2022 saapuneella kirjeellä kunnan perintörahastosta 3.000 euron avustustusta retken järjestämiseen. Summalla maksettaisiin laivamatkat Vaasa - Uumaja, bussikuljetukset, hotellimajoituksen ja ruokailut retken ajalta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää todeta, että se suhtautuu myönteisesti nuorisovaltuuston anomukseen ja virkistysretken toteuttamiseen.

Kunnanhallitus päättää pyytää nuorisovaltuustolta lisätietoja suunnitellun virkistysretken tarkemmasta sisällöstä; ohjelma, kustannusarvio, maksujärjestelyt, retkelle osallistuvat henkilöt / valvojat,  jne.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Asko Salminen oli poistuneena kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana.

Valmistelija

  • Helena Lahtinen, terveys- ja hyvinvointijohtaja, helena.lahtinen@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus pyytää nuorisovaltuustolta lisätietoja suunnitellun virkistysretken tarkemmasta sisällöstä.

Matkan suunniteltu ajankohta on 17.11.2022. Nuorisovaltuuston puheenjohtaja on ollut yhteydessä rehtori Sara Packmaniin ja vierailun aikana tutustutaan Uumajan lukioon - NTI Gymnasiet i Umeå, sen IT-painotuksiin ja vieraillaan oppitunnilla.

Oheismateriaali: Virkistys- ja opintomatkan ohjelma

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää Laihian kunnan perintörahastosta 1.600 euron avustuksen Laihian nuorisovaltuustolle virkistysretken järjestämiseen Uumajaan.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.
Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00