Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 222 Toimielinten päätösten täytäntöönpano

LAIDno-2022-68

Kuvaus

Kunnanhallitus,​​​​ kunnanhallituksen puheenjohtaja,​​​​ kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian,​​​​ joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Otto-​​​​oikeus koskee myös lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirrettyä asiaa,​​​​ jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa,​​​​ jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. (Kuntalaki 92 §)

Jos kunnanhallitus on 92 §:n nojalla ottanut alaisensa viranomaisen tai jaostonsa päättämän asian käsiteltäväkseen,​​​​ on päätöksestä tehty oikaisuvaatimus käsiteltävä kunnanhallituksessa.

Toimielinten pöytäkirjoihin sisältyvät luettelot viranhaltijoiden päätöksistä,​​​​ joihin kunnanhallituksella on otto-​​​​oikeus.

Pöytäkirjat olivat kokouksessa esillä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää,​​​​ että se ei ota käsiteltäväkseen seuraavissa pöytäkirjoissa olevien toimielinten päätöksiä:
Hyvinvointilautakunta 28.9.2022, 19.10.2022
Sivistyslautakunta 12.10.2022
Tekninen lautakunta 12.10.2022

Kunnanhallitus päättää todeta,​​​​ että päätökset voidaan panna täytäntöön.

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että käydyn keskustelun pohjalta kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittelijän ehdotuksesta poiketen, että se ei ota käsiteltäväkseen em. pöytäkirjoissa olevien toimielinten päätöksiä ja toteaa, että päätökset voidaan panna täytäntöön lukuunottamatta teknisen lautakunnan päätöstä 12.10.2022 § 82 Koirien ulkoilutuskielto / Kirkonkylän pururata.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti käyttää otto-oikeutta ko. päätökseen kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 57 §:n nojalla.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian teknisen lautakunnan uudelleen käsiteltäväksi lautakunnan tekemän muotovirheen vuoksi.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi