Kunnanhallitus, kokous 29.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 14 Toimielinten päätösten täytäntöönpano

LAIDno-2024-43

Kuvaus

Kunnanhallitus,​​​​​ kunnanhallituksen puheenjohtaja,​​​​​ kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian,​​​​​ joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Otto-​​​​​oikeus koskee myös lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirrettyä asiaa,​​​​​ jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa,​​​​​ jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. (Kuntalaki 92 §)

Jos kunnanhallitus on 92 §:n nojalla ottanut alaisensa viranomaisen tai jaostonsa päättämän asian käsiteltäväkseen,​​​​​ on päätöksestä tehty oikaisuvaatimus käsiteltävä kunnanhallituksessa.

Toimielinten pöytäkirjoihin sisältyvät luettelot viranhaltijoiden päätöksistä,​​​​​ joihin kunnanhallituksella on otto-​​​​​oikeus.

Pöytäkirjat olivat kokouksessa esillä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. että se ei ota käsiteltäväkseen seuraavissa pöytäkirjoissa olevien toimielinten päätöksiä:

   - Hyvinvointilautakunta 28.11.2023, 20.12.2023
   - Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 11.12.2023
   - Sivistyslautakunta 13.12.2023
   - Tekninen lautakunta 13.12.2023.

  1. todeta,​​​ että päätökset voidaan panna täytäntöön.

 

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus
Kunnanhallitus päättää

  1. että se ei ota käsiteltäväkseen seuraavissa pöytäkirjoissa olevien toimielinten päätöksiä lukuun ottamatta teknisen lautakunnan päätöstä 13.12.2023 § 122:

- Hyvinvointilautakunta 28.11.2023, 20.12.2023
- Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 11.12.2023
- Sivistyslautakunta 13.12.2023
- Tekninen lautakunta 13.12.2023.

  1. todeta,​ että päätökset voidaan panna täytäntöön lukuun ottamatta teknisen lautakunnan päätöstä 13.12.2023 § 122.

Kunnanjohtaja Juha Rikala on 17.1.2024 käyttänyt otto-oikeutta teknisen lautakunnan 13.12.2023 § 122 päätökseen. Asia on käsitelty aiemmin tässä kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän kokouksessa muuttaman ehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi