Kunnanhallitus, kokous 29.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Kunnanviraston väistötilat / Vuokrasopimukset

LAIDno-2024-30

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 6.11.2023 § 187 uuden kunnanviraston rakentamishankkeen käynnistämisen. Hankkeen etenemistä on esitelty konserni- ja elinvoimajaoston kokouksessa 14.11.2023 sekä kunnanvaltuuston iltakoulussa 15.1.2024.

Alustavan aikataulun mukaisesti nykyisen virastotalon purkutyöt tulisi saada tehtyä kesän ja syksyn 2024 aikana, jolloin varsinainen rakentaminen tapahtuisi pääsääntöisesti vuoden 2025 aikana.

Kunnanvirastolla työskentelee noin 30 työntekijää, joille tulee hankkeen myötä hankkia väistötilat vähintään kahdeksi vuodeksi. Työpisteiden lisäksi tulee huomioida mm. mittavat arkistointitilatarpeet sekä mahdollisuus neuvottelu-/kokoustiloihin.

Väistötilamahdollisuuksia on selvitetty yhteistyössä Laihian Tilapalvelu Oy:n kanssa. Tarkasteltavana ovat olleet Vanhustenkotiyhdistyksen, entisen K-marketin sekä kirjastorakennuksen tyhjillään olevat tilat. Tarkastelussa on huomioitu myös sivistyspalveluiden hallinnon mahdollinen sijoittuminen kuntakonsernin Kannaksentiellä sijaitseviin tyhjiin tiloihin.

Selvittelyiden myötä on päädytty siihen, että sivistyspalveluiden hallinto sijoittuu Kannaksentien tiloihin. Tämä helpottaa tarkastelua muiden osastojen väistötilamahdollisuuksista.

Entisen K-marketin tilat ovat kunnan tarpeisiin nähden reilusti liian suuret ja varsin kuluneet. Tämän lisäksi kiinteistössä tulisi tehdä merkittäviä muutostöitä ja tämänhetkiset energiaratkaisut muodostuisivat vuokran ohella kunnalle erittäin kalliiksi.

Vanhustenkotiyhdistyksen tyhjillään olevat tilat ovat hyvässä kunnossa. Aivan sellaisenaan tiloja ei kuitenkaan voisi hyödyntää, vaan joitain muutoksia tiloihin tulisi tehdä, jotta henkilökunta voitaisiin tiloihin sijoittaa. Lisäksi arkiston vaatimat tarpeet eivät tämän ratkaisun myötä ratkeaisi. Neuvotteluissa nousi merkittäväksi haasteeksi tiloista pyydettävä vuokrataso, joka oli selkeästi korkeampi kuin muiden esillä olevien vaihtoehtojen.

Kirjastorakennuksen tilojen osalta neuvotteluita on käyty katutason tiloista Myllypieni Oy:n edustajien kanssa ja kellaritiloista Säästö-Kirja Kiinteistö Oy:n edustajien kanssa. Kyseisiin tiloihin kyetään huolellisella suunnittelulla ja niiden vaatimilla muutostöillä sijoittamaan kunnan sivistyspalveluiden hallintoa lukuun ottamatta muut hallinnolliset toiminnot. Lisäksi tiloihin kyetään sijoittamaan kunnan arkistot. Tiloihin kyetään todennäköisesti järjestämään myös kokoustilat hallitus-, lautakunta- ja jaostotyöskentelyä varten. Tilojen vuokrataso on huomattavasti edullisempi kuin vaihtoehtona selvitetyn Vanhustenkotiyhdistyksen tilojen vuokrataso.

Lyhyenä yhteenvetona voidaan todeta, että huomioiden kunnan tarpeet, vaihtoehtona olevien tilojen kunto sekä vuokrataso, perustelluin vaihtoehto viraston väistötiloiksi on ns. kirjastorakennuksen tyhjillään olevat tilat. Tiloihin on tehty selvitysten aikana kuntotarkastus, minkä myötä kuntakonsernin kiinteistöpäällikkö arvioi tilojen soveltuvan väistötiloiksi kuntonsakin takia.

Kunnalla on lisäksi velvollisuus tarjota tilat Vöyrin maaseutulautakunnan alaiselle maaseutuhallinnolle. Tämäkin velvoite kyetään täyttämään esitetyssä vaihtoehdossa.

Oheismateriaali: KI OY Säästö-Kirja 1. krs ja kellari pohjapiirustukset

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä allekirjoitettavaksi vuokrasopimukset Myllypieni Oy:n sekä Säästö-Kirja Kiinteistö Oy:n edustajien kanssa liitteiden mukaisina.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Myllypieni Oy, Säästö-Kirja Kiinteistö Oy, Laihian Tilapalvelu Oy/kiinteistöpäällikkö

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00