Kunnanhallitus, kokous 29.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Osayleiskaavoituksen käynnistämissopimus / Prokon Wind Energy Finland Oy / Kattiharjun tuulivoimapuisto

LAIDno-2023-506

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Prokon Wind Energy Finland Oy on toimittanut kuntaan 17.11.2023 allekirjoitetun kaavoitusaloitteen koskien Kattiharjun aluetta lähellä Isonkyrön kuntarajaa. Prokon esittää aloitteessa aikaisemman kaavoitusaloitteensa (KH 5.6.2023 § 110) perumista ja uuden aloitteen mukaisen oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laadintaa alueelle siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää suoraan kaavan perusteella. Kattiharjun kaavoitettava alue sijaitsee noin 11 km Laihian keskustasta kaakkoon Kylänpään itäpuolella.

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 5.6.2023 (§ 110) Ilmattaren kaavoitusaloitteen Kattiharjun alueelle sillä ehdolla, että kaavoitusaloitteen toimittaneet kaksi tuulivoimatoimijaa sopivat keskenään kaavoitusaloitteiden päällekkäisen alueen toteutustavasta. Nyt sopimukseen on päästy ja molemmat tuulivoimatoimijat ovat tehneet kunnalle uudet kaavoitusaloitteet.

Prokonin tarkoituksena on rakentaa noin 245 hehtaarin suuruiselle hankealueelle 2–3 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 259 m. Suunnittelualueen rajaus on hyvin lähellä aikaisempaa kaavoitusalueen rajausta, joka käsiteltiin kunnanhallituksessa kesäkuussa 2023. Prokonin mukaan voimalat sijoittuisivat 1,5 km etäisyydelle vakituisista- ja lomarakennuksista. Kaava-aloitteeseen rajattu alustava hankealue sijaitsee noin 850 m etäisyydellä lähimmästä asuinrakennuksesta ja 1,5 km etäisyydellä lähimmästä vapaa-ajanrakennuksesta.

Voimaloiden yksikköteho olisi noin 7–8 MW ja tuulivoima-alueen kokonaisteho noin 14–24 MW. Laihian puolelle suunnitellut 2–3 tuulivoimalaa täydentäisivät Isonkyrön puolelle kaavoitettua 14 voimalaa sisältävää tuulivoima-aluetta, joka on myös Prokonin hanke. Tuulivoimaloiden tarkempi sijoittelu ja tiestön sijainnit tarkentuvat kaavaprosessin aikana.

Suunniteltu hankealue sijaitsee pääosin Pohjanmaan maakuntakaavaan merkityllä tuulivoimaloiden alueella (tv-1). Alueen kaakkoisosa ulottuu jonkun verran maakuntakaavarajauksen ulkopuolella. Yleiskaavaa suunnittelualueella ei ole lainkaan.

Prokonilla on tehtynä suunnittelualueen enemmistön maanomistajien kanssa maanvuokrasopimukset. Myös puolustusvoimilta on saatu puoltava kanta tuulivoimaloiden rakentamiseksi alueelle. Prokon aloitti alueen kaavoitushankkeen edellisen kerran jo vuonna 2013, mutta kaavoitus keskeytettiin Puolustusvoimilta saadun lausunnon vuoksi vuonna 2017. Ympäristövaikutusten arviointi valmistui vuonna 2014. ELY-keskus on 10.5.2023 antamassaan lausunnossa todennut, että vuonna 2014 tehty ympäristövaikutusten arviointi täyttää edelleen sille asetetut vaatimukset, eikä hanke edellytä uutta YVA-menettelyä. Alueella on tehty erilaisia luontoselvityksiä sekä arkeologinen inventointi vuoden 2023 aikana.

Prokon esittää kaavakonsultiksi Alusta Consulting Oy:tä. Prokon sitoutuu vastaamaan kaavan laatimisen ja sitä varten laadittavien selvitysten kuluista Laihian kunnan kanssa tehtävän erillisen sopimuksen mukaisesti. Hankkeen alustava aikataulu ja muita lisätietoja löytyy liitteenä olevasta kaavoitusaloitteesta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että Laihian kunta jatkaa yhteistyötä Prokon Wind Energy Finland Oy:n kanssa ja laatii luonnoksen kaavoituksen käynnistämissopimuksesta.
  • todeta, että maakuntakaavarajauksen ylittäviltä osin kaavan toteuttamismahdollisuudet tulee selvitettäväksi tarkemmin kaavaprosessin aikana.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että maanmittausinsinööri Anna Annila saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 210-224 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

  • Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Prokon Wind Energy Finland Oy on toimittanut marraskuussa 2023 kuntaan kaavoitusaloitteen koskien Kattiharjun alueelle laadittavaa tuulivoimaosayleiskaavaa. Kunnanhallitus käsitteli aloitteen kokouksessaan 27.11.2023 § 224.

Laihian kunnan ja Prokon Wind Energy Finland Oy:n kesken on nyt laadittu sopimusluonnos osayleiskaavan laatimisen käynnistämiseksi ja laatimiseksi. Sopimus koskee Kattiharjun alueen osalta noin 245 hehtaarin suuruista aluetta Isonkyrön kuntarajan tuntumassa, joka laajentaisi Isonkyrön puolelle jo suunniteltua tuulivoima-aluetta. Laihian kunnan puolelle on tarkoitus suunnitella alustavasti enintään 3 tuulivoimalaa.

Yleiskaavoituksen käynnistämissopimuksen tarkoituksena on, että kunta ja Prokon Wind Energy Finland Oy sopivat sopimusalueen yleiskaavoituksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista. Yleiskaava pyritään laatimaan siten, että sen perusteella voidaan myöntää rakennusluvat tuulivoimaloille MRL:n 77 a §:n mukaisesti. Sopijapuolet ovat tietoisia siitä, että käynnistyvä yleiskaavoituksen valmistelu ei välttämättä johda yleiskaavan hyväksymiseen.

Kaavakonsulttina toimii Alusta Consulting Oy. Prokon Wind Energy Finland Oy sitoutuu maksamaan hankkeen kaavoituskustannukset. Kaavakonsultti osallistuu myös tarpeellisilta osin kuntahallinnollisiin järjestelyihin kaavaprosessin aikana ja Prokon vastaa näistä kustannuksista.

Kunnalla on oikeus käyttää kaavoitusprosessin aikana tehtyjä selvityksiä muihin tarpeisiinsa, kunhan ne eivät palvele kilpailevaa tuulivoimatoimintaa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää osaltaan hyväksyä Laihian kunnan ja Prokon Wind Energy Finland Oy:n välisen osayleiskaavan käynnistämissopimuksen liitteen mukaisena.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Esteellisyys

  • Jäsen Teemu Knuutti poistui kokouksesta pykälän ajaksi (intressijäävi/maanomistaja alueella).

Tiedoksi

Prokon Wind Energy Finland Oy, maanmittausinsinööri

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00