Kunnanhallitus, kokous 29.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Otto-oikeuden käyttäminen / tekninen lautakunta 13.12.2023 § 122

LAIDno-2019-383

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanjohtaja Juha Rikala on ilmoittanut 17.1.2024 käyttävänsä otto-oikeutta teknisen lautakunnan tekemään päätökseen 13.12.2023 § 122 / Jätehuollon perusmaksun taksa 2024.

Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat. (Kuntalaki 92 §)

Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja (hallintosääntö 56 §).

Otto-oikeuden käyttäminen merkitsee sitä, että alemman viranomaisen käsittelemä asia siirtyy kokonaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Alemman viranomaisen tekemät ratkaisut eivät millään tavalla sido kunnanhallitusta. Kunnanhallituksella on asiaa käsitellessään sama toimivalta kuin alemmalla viranomaisella on ollut. Se on velvollinen tekemään asiassa uuden päätöksen. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan tehdä uusi päätös, aiemmin tehty päätös voidaan pysyttää, kumota tai muuttaa taikka asia voidaan palauttaa päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.

Tekninen lautakunta on käsitellyt kokouksissaan 16.8.2023 (§ 77) sekä 13.12.2023 (§ 122–123) kunnan jätehuollon tilannetta. Tämän lisäksi ympäristöjaosto on tarkastellut tilannetta kokouksessaan 30.11.2023.

Tilinpäätöstietojen mukaisesti kunnan jätehuollon toimintakate on noin -180 000 euroa. Jätelain § 20 ja 78 edellyttämänä kuntalaisten jätehuollon kustannuksia ei tule kustantaa yhteisin verovaroin. Kunnan on perittävä jätelain mukaisesta järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan kunnalle tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Lain edellytysten täyttämiseksi kunnan jätetaksoja sekä jätehuollon toimintaa täytyy tarkastella kokonaisvaltaisesti.

Nykyisten jätehuoltomääräysten ja toimintamallin mukaisesti kunnalle kertyy jätehuollon tuloja lähinnä ekomaksuista. Jonkin verran tuloja kertyy hyötykäyttöaseman maksuista, mutta ne muodostavat hyvin pienen osan kokonaistuotoista. Jätteiden kuljetuksen sekä eri jätelajien taksojen mukaiset tulot ohjautuvat jätehuoltotoimijalle.

Toimintakatteen alijäämää on näin ollen välttämätöntä kattaa keskeisesti perusmaksujen eli ekomaksujen korotuksilla. Talouspäällikön ympäristöjaoston 30.11.2023 kokoukseen valmistelemassa laskelmassa ekomaksujen korotuksen (teknisessä lautakunnassa esittelijän ehdottama korotus) osuus toteutuneen alijäämän kattamiseksi oli noin 50 %. Näin ollen noin 50 % alijäämästä eli noin 90 000 euroa jäisi edelleen katettavaksi muilla toimenpiteillä. Näitä toimenpiteitä ovat käytännössä hyötykäyttöasemaan liittyvät toimenpiteet ja kilpailutukset sekä jätehuoltomääräyksillä mahdollistettavat kustannusten leikkaukset. Näiden toimenpiteiden taloudellisia vaikutuksia ei kyetä täsmällisesti arvioimaan ennen kuin jätehuoltomääräykset saadaan uudistettua ja tarvittavat kilpailutukset tehtyä. Kyseisen osuuden eli noin 90 000 euron vuosittaisen säästön saavuttamisen näillä muilla toimenpiteillä arvioidaan olevan joka tapauksessa kunnianhimoinen, mutta ei mahdoton, tavoite.

Teknisen lautakunnan 13.12.2023 § 122 tekemä esittelijän ehdotuksesta poikennut päätös ekomaksuista tarkoittaa talouspäällikön valmisteleman laskelman mukaisesti sitä, että em. muilla toimenpiteillä tulisi saavuttaa vielä noin 30 000 euron vuosittainen lisäsäästö jätehuollon toimintamenoihin (yhteensä 120 000 euroa). Tämä lisää merkittävästi epävarmuutta saavuttaa toiminnan lakisääteinen tila.

On myös huomioitava, että mikäli kunta jatkaa jätehuoltoviranomaisena, on välttämätöntä tarkastella viranomaisresursseja vähintään tarvittavien ohjelmistojen ja koulutuksen osalta. Lisäresurssipaineita on myös henkilöstön sekä tarvittavien investointien osalta. Nämä lisäävät edelleen painetta jätehuollon toimintamenoihin, mikä edellyttää jatkuvaa tilanteen arviointia ja olemassa olevaan talousdataan perustuvaa päätöksentekoa.

Oheismateriaali: Muistio/Ympäristöjaosto 30.11.2023, Ekomaksutuottolaskelma

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. kumota teknisen lautakunnan 13.12.2023 § 122 päätöksen.
  2. jätehuollon uudet perusmaksut (ekomaksut) vuodelle 2024 seuraavasti (alv 24 %):
  • yksi asukas 45 e/vuosi
  • kaksi asukasta 68 e/vuosi
  • kolme asukasta tai enemmän 85 e/vuosi
  • kerros- ja rivitalot 61 e/vuosi/asunto
  • vapaa-ajan asunnot 35 e/vuosi
  1. edellyttää, että tekninen lautakunta käsittelee uudet jätelain mukaiset jätehuoltomääräykset ja kilpailuttaa määräysten mukaiset jätehuollon osa-alueet siten, että uusien jätehuoltomääräysten mukainen jätehuolto on järjestetty viimeistään 1.7.2024.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Tekninen lautakunta, tekninen johtaja, katuinsinööri

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00