Valmistelija
Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkkö, tarja.vilmunen@laihia.fi
Kuvaus
Maan hallitus on linjannut toimenpiteitä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Nämä linjaukset ovat voimassa 13.4.2020 asti. Lisäksi eduskunta on hyväksynyt valmiuslain käyttöönoton 18.3.2020 koronatilanteen vuoksi.
Toimenpiteet vaikuttavat Laihian kunnan palveluihin ja henkilökunnan ammattiryhmiin, kun lähiopetuksen sijaan lukiokoulutus ja perusopetus järjestetään mahdollisimman laajalti etäopiskeluna. Lisäksi muun muassa kunnan kirjasto, uimahalli ja muut urheilutilat, nuorisotilat ja kerhotilat ovat suljettu.
Laihian kunta on valmistautunut poikkeusolosuhteisiin, mutta tilanteen pitkittyessä ei työskentelypaikan, työtehtävien ja virantoimitusvelvollisuuden muuttaminenkaan mahdollista kaikille varsinaista tai sitä korvaavaa työtä. Kunnan johtoryhmä on kartoittanut toimialoittain työtehtävät, joissa työ ei mahdollisesti poikkeusoloissa tai niiden pitkittyessä jatku. Samaan aikaan on tarkasteltu niitä tehtäviä, joissa tarvitaan poikkeusoloissa nykyistä enemmän resursseja. Näiden lisäksi johtoryhmä on keskustellut uusista toimintamalleista ja palveluista, joita kunta voisi poikkeusoloissa tarjota kuntalaisille.
Tässä tilanteessa on perusteltua aloittaa välittömästi yhteistoimintaneuvottelut, joissa yhteistoiminnan hengessä neuvotellaan poikkeusolosuhteiden henkilöstövaikutuksista. Henkilöstöä koskevat työnantajan toteuttamat toimenpiteet voivat olla työtehtävien uudelleen järjestelyjä, uusia työtehtäviä, osa-aikaistuksia tai enintään 90 päivää kestäviä lomautuksia.
Päätösehdotus
Esittelijä
Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi
Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta aloittaa välittömästi koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut, joissa yhteistoiminnan hengessä neuvotellaan poikkeusolosuhteiden henkilöstövaikutuksista.
Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan, talousjohtajan ja henkilöstöpäällikön käymään yhteistoimintaneuvottelut.
Kunnanhallitus päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.