Kunnanhallitus, kokous 20.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 91 Lupa tontin myymiseksi edelleen

LAIDno-2016-348

Valmistelija

  • Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Kiinteistön 399-416-14-64 omistaja pyytää 3.2.2020 saapuneella sähköpostilla kunnalta lupaa myydä omistamansa edellä mainittu kiinteistö ostohintaa halvemmalla hinnalla edelleen.

Kyseessä on kunnalta 4.6.2015 ostettu rakentamaton AO-tontti, jonka kauppahinta oli 6.908,40 euroa. Tontti on ostajien toimesta lohottu vuonna 2016. Kunnanhallitus on 22.8.2016 § 247 myöntänyt kiinteistönomistajalle luvan myydä tontti edelleen alkuperäisen kauppakirjan ehtojen mukaisesti. Tonttia ei kuitenkaan ole tähän mennessä saatu myytyä eteenpäin. Kunnanjohtaja on 13.12.2018 tekemällä viranhaltijapäätöksellä myöntänyt tontin rakennusvelvoitteen täyttämiselle jatkoaikaa 13.12.2021 saakka.

Kiinteistönomistaja hakee lupaa myydä tontti ostohintaa halvemmalla hinnalla, koska tontilla on normaalia suuremmat maanrakennuskustannukset. Tästä johtuen myös tontin edelleen myynti on pitkittynyt. Kiinteistönomistajalla olisi ostaja tiedossa ja kauppahinta olisi noin 4.000 euroa. Ostajan on tarkoitus tehdä tontilla maanrakennustyöt valmiiksi ja myydä tontti edelleen maanrakennettuna.

Kunta seuraa aktiivisesti, että rakentamattomat tontit tulevat kaavanmukaiseen käyttöön. Tästä johtuen kauppakirjan ehtoihin rakentamatonta määräalaa/tilaa myytäessä eteenpäin, tulee kauppakirjaan jatkossa tehdä seuraavat tarkennukset:

- (kohta 8.) Laihian kunta voi hakemuksesta pidentää tässä tarkoitettuja rakennusaikoja.

- (kohta 10.) Ostaja sitoutuu olemaan myymättä tai muutoin luovuttamatta edelleen tonttia rakentamattomana ellei Laihian kunta anna tähän etukäteen kirjallista suostumustaan.

- (kohta 12.) Mikäli ostaja laiminlyö edellä tarkoitetun rakentamisvelvollisuuden tai mikäli ostaja luovuttaa tontin sopimuksen vastaisesti rakentamattomana edelleen, hän on velvollinen suorittamaan Laihian kunnalle sopimussakkona kauppahinnan kolmin (3) kertaisena määräajan umpeen kuluttua kertasuorituksena. Laihian kunta voi vapauttaa ostajan joko kokonaan tai osittain tässä tarkoitetun sopimussakon suorittamisesta.

Kauppakirjan mukaiseen kauppahintaan on sovittaessa mahdollista lisätä kiinnityksestä, lohkomisesta ja varainsiirtoverosta aiheutuneet kulut.

Allekirjoitettu kauppakirja ja sähköpostiviestit olivat nähtävillä kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää antaa luvan tontin myymiseen edelleen kolmannelle osapuolelle alkuperäistä kauppahintaa halvemmalla siten, että allekirjoitettavassa kauppakirjassa huomioidaan kohtien 8, 10 ja 12 muutetut ehdot. Mikäli ostaja myy tontin edelleen maanrakennettuna, tulee kauppahinnan olla sama kuin alun perin kunnan kanssa tehdyn kaupan ostohinta eli 6.908,40 euroa.

Kauppakirjasta tulee toimittaa jäljennös Laihian kunnalle.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00