Kunnanhallitus, kokous 22.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Vuoden 2020 talousarvion määrärahan alitus / verotulot

LAIDno-2020-297

Valmistelija

  • Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Kuvaus

Koronaepidemian takia kunnallisverotuottojen seuraaminen ja tilityksen arviointi oli erityisen haastavaa. Keväällä 2020 verotuloarviot olivat todella matalalla, mutta vuoden aikana tuloarviot nousivat. Talousarvion kunnallisverotuoton arvioitiin olevan 29.462.000 euroa. Lopullinen kertymä oli 28.890.556 euroa. Erotus oli siten noin –570.000 euroa.

Kiinteistöverotuksessa siirryttiin joustavaan valmistumiseen, joka aiheutti sen, että loppuvuonna erääntyneet kiinteistöverotuotot siirtyivät tilitettäväksi kuntiin seuraavan vuoden alkupuolella. Verohallinnon arvion mukaan kiinteistöverotuotoista jäi noin 10 % tuloutettavaksi tilikaudella 2021. Laihian kunnan kiinteistöverotuotto vuodelta 2019 oli 1.434.905 euroa ja vuonna 2020 1.355.036 euroa. Laskua oli noin 80.000 euroa.

Talousarvion kokonaisverotuotot olivat 31.878.000 euroa ja toteuma oli 31.291.242 euroa. Erotus oli –586.758 euroa.

Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota (kuntalaki 110 §). Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Talousarviovuotta koskevat määrärahojen ylitys- ja alitusesitykset käsitellään talousarviovuoden aikana. Määrärahaylityksiä ja -alituksia voidaan käsitellä valtuustossa myös ennen tilinpäätöksen valtuustokäsittelyä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnavaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy verotulojen määrärahan alituksen 586.758 euroa vuoden 2020 osalta.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että talousjohtaja Sinikka Alamylläri saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 26-30, 33-34, 36, 38-39 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi