Kunnanhallitus, kokous 22.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 YHYRES ry:n Leader-toiminnan kuntarahoitus 2023–2027

LAIDno-2020-468

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

YHYRES-kehittämisyhdistys ry on Isonkyrön, Laihian ja Vaasan Vähänkyrön alueen paikallinen Leader-ryhmä. Leader YHYRES toteuttaa paikallista strategiaa 2014–2020, jonka painopisteet ovat Maaseutupääoman juurista, Energinen yrittäjyys ja Yhteisvoimin muutoksiin. Kehittämistoiminta tapahtuu pääosin rahoittamalla erilaisia yhteisöjen kehittämishankkeita ja yritystukia pienyrityksille.

Leader-ryhmien haku ohjelmakaudelle 2021–2027 ja YHYRES ry:n tilanne

Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi hakuohjeen paikalliseksi Leader-ryhmäksi 6.4.2020. Tuon ohjeen asukasrajakriteeriä ministeriö on täsmentänyt 7.12.2020 siten, että myös muilla kuin harvaanasutuilla alueilla asukasmäärä voi perustellusta syystä olla alle 20 000. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että YHYRES ry täyttää Leader-ryhmän kriteerit. Perusteluja ovat mm. YHYRES ry:n ja Kyrönmaan omaleimainen asema sillanrakentajana Etelä-Pohjanmaan ja rannikon ruotsinkielisen Pohjanmaan välillä, Kyrönmaan yhteistyöalueen jatkuminen sekä Leader-tyyppisen toimintatavan edistäminen Vaasan kaupunkialueella.

Esitys kuntarahoitusosuudeksi Leader-toimintaan ohjelmakaudella 2021–2027

YHYRES ry esittää Isonkyrön ja Laihian kunnille, että nämä varaavat talousarvioon alustavaksi kuntarahoitusosuudeksi siirtymäkauden 2021–2022 lisäksi myös vuosille 2023–2027 Leader-toimintaan 7,5 euroa asukasta kohti. Rahoitusesitys perustuu tulevan ohjelmakauden strategiatyössä alustavasti arvioituun rahoitustarpeeseen ja Suomen odotettavissa olevaan maaseudun kehittämisrahoitukseen. Tarkka kuntarahoituksen euromäärä selviää, kun maa- ja metsätalousministeriö päättää Leader-ryhmien rahoituskiintiöistä.

Kunnanhallitus päätti 26.10.2020 § 185, että Laihian kunta sitoutuu Yhyres ry:n Leader-toiminnan kuntarahoitusosuuteen siirtymäkaudelle 2021–2022.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta sitoutuu Yhyres ry:n Leader-toiminnan kuntarahoitusosuuteen kaudelle 2023–2027.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00