Kunnanvaltuusto, kokous 17.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Kirkonseudun asemakaavan muutos / osakortteli 51

LAIDno-2023-501

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Laatimispäätös, vireilletulokuulutus, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä valmisteluvaiheen kuuleminen

Asemakaavan muutos koskee Kirkonseudun asemakaavan noin 0,8 hehtaarin suuruista aluetta korttelissa 51. Suunnittelualue sijaitsee Laihian keskustassa Kauppatien ja VT3:n välisellä alueella. Luoteessa alue rajautuu Ratikyläntiehen ja kaakossa nykyisen R-kioskin kiinteistöön. Alueella on useampi maanomistaja, joiden kanssa on tehty kaavoituksen käynnistämissopimukset. Kaavaehdotuksen valmistuttua tehdään maankäyttösopimukset.

Pohjanmaan maakuntakaavassa alue sijoittuu keskustatoimintojen alueelle (C), Vaasan kaupunkikehittämisen vyöhykkeelle (kk-1), Vaasa-Seinäjoki -kehittämisvyöhykkeelle, Vaasan lentoaseman lentoliikenteen estevapaalle vyöhykkeelle (sv) sekä Laihianjokilaakson kulttuurimaiseman alueelle, joka on osoitettu maakunnallisesti arvokkaana kulttuuriympäristönä.

Kunnanvaltuuston 16.2.2015 hyväksymässä ja 12.12.2016 voimaan tulleessa Laihian Kirkonseudun osayleiskaavassa alue on osoitettu pääosin keskustatoimintojen alueena (C) ja pieneltä osin katualueena. Alue sijoittuu lisäksi yleiskaavassa kerrostalovyöhykkeelle, jolle saa rakentaa enintään viisikerroksisia rakennuksia. Osa alueesta sijaitsee yleiskaavaan merkityn Pohjanmaan maakuntakaavan 2030 mukaisella valtakunnallisesti arvokkaalla kulttuuriympäristöalueella.

Voimassa olevassa asemakaavassa alue muodostuu korttelin 51 tonteista 6, 7 ja 8 sekä Ratikyläntien katualueesta. Asemakaavassa korttelin 51 tontit 7 ja 8 ovat liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta (K) ja tontti 6 liikerakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa huoltoasematoimintaa palvelevia tiloja sekä sitä varten tarpeellisia jakelulaitteita ja säiliöitä (K-2). Suurin sallittu kerrosluku on II ja tehokkuusluku e=0,55. Lisäksi tonteille osoitetun kaavamerkinnän mukaan 30 % tontista saa käyttää rakentamiseen.

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa tehokas asuin- ja liikerakennusten rakentaminen alueelle. Lisäksi kaavoitusprosessin yhteydessä selvitetään alueen liikennöintiin ja parkkipaikkoihin liittyviä kysymyksiä sekä lähiympäristön liikenteestä aiheutuvien häiriöiden vaikutukset.

Laaditussa kaavaluonnoksessa alue koostuu kolmesta tontista. Ratikyläntietä lähinnä olevan tontin kaavamerkintä on AK-1. Tämä tarkoittaa asuinkerrostalojen korttelialuetta, jonne saa lisäksi sijoittaa toimistotiloja. Kaksi muuta tonttia ovat AL-merkinnällä eli asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta. Tonteilla osalle rakennusalasta sallitaan enintään 5-kerroksinen ja osalle 2-kerroksinen rakentaminen. Valtatien läheisyyden vuoksi kaava sisältää erinäisiä melumääräyksiä rakennustavan osalta.

Kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa. (Kuntalaki 29.1 §)

Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä osallistumis- ja arviointimenettelystä. Ilmoittaminen on järjestettävä kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Ilmoittaminen voi tapahtua myös kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä. (Maankäyttö- ja rakennuslaki 63.3 §)

Laihian kunnassa lakimääräistä kuulemista on täydennetty siten, että suunnittelualueen ja sen välittömän vaikutusalueen osallisille lähetetään tieto asemakaavan vireilletulosta kirjeitse.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää asemakaavamuutoksen käynnistämisestä Kirkonseudun asemakaava-​alueen osakorttelissa 51.

Kunnanhallitus päättää hyväksyä asemakaavaluonnoksen (päivätty 16.11.2023) ja asettaa sen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (päivätty 16.11.2023) laatimisvaiheen kuulemista varten nähtäville 30 päivän päivän ajaksi MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti.

Kunnanhallitus päättää, että suunnittelualueen osallisille lähetetään tieto kirjeitse asemakaavan luonnosvaiheesta.

Kunnanhallitus päättää pyytää luonnoksesta lausunnot seuraavilta viranomaisilta tahoilta:
- Elisa Oyj
- Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
- Laihian kunta, tekninen lautakunta
- Pohjanmaan liitto
- Pohjanmaan museo
- Pohjanmaan pelastuslaitos
- Poronkankaan Vesi Oy
- Telia Oyj
- Vaasan kaupunki, ympäristöosasto/terveysvalvonta
- Vaasan Sähköverkko Oy
- Väylävirasto.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että maanmittausinsinööri Anna Annila saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 210-224 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Ehdotusvaiheen kuuleminen

Asemakaavaluonnos on pidetty MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti nähtävillä 8.12.2023–12.1.2024. Kaavaluonnosta esiteltiin lisäksi yleisötilaisuudessa 19.12.2023.

Määräaikaan mennessä kaavaluonnoksesta saatiin kuusi (6) lausuntoa seuraavasti:

  • Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, 12.1.2024
  • Laihian kunta, tekninen lautakunta, 13.12.2023
  • Pohjanmaan museo, 11.1.2024
  • Pohjanmaan pelastuslaitos, 15.1.2024
  • Vaasan kaupungin ympäristöosasto, 19.12.2023
  • Vaasan sähköverkko, 4.12.2023 

 

Pohjanmaan liitto ilmoitti, ettei se anna lausuntoa kaavaluonnoksesta. Laihian kunnan tekninen lautakunta ja Vaasan kaupungin ympäristöosasto totesivat, ettei niillä ole huomautettavaa kaava-asiakirjoihin.

Mielipiteitä saatiin yksi (1) kappale.

Kaavanlaatijan vastineet annettuihin lausuntoihin ja mielipiteeseen löytyvät kaavaselostuksen sivuilta 22–23.

Saatujen lausuntojen pohjalta kaava-​aineistoa on muokattu mm. seuraavien kohtien osalta:

  • Kaavamuutosalueen rakennuksista on laadittu kohdeinventointi, joka toimitetaan Pohjanmaan museolle, ELY-keskukselle ja maanomistajille.
  • Alueelta on laadittu hulevesiselvitys, jonka pohjalta on tarkistettu hulevesimääräyksiä.
  • Pilaantuneiden maiden selvitystä koskevaan kaavamääräykseen on lisätty maininta, että selvitys tulee tehdä ennen rakennusluvan hakemista.
  • Yleiskaavan yhteydessä vuonna 2014 toteutettu kerrostaloselvitys on lisätty kaava-aineiston liitteeksi.

 

Kaavaselostuksen liite 1 Meluselvitys (päivätty 16.11.2023) ja liite 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (päivätty 16.11.2023) löytyvät kunnanhallituksen 27.11.2023 § 219 liitteistä.

Nähtävillä kokouksessa: Kohdeinventointi, kortteli 51 (päivätty 11.3.2024)

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. merkitä saapuneet lausunnot ja mielipiteen tiedoksi.
  2. asettaa asemakaavaehdotuksen (päivätty 19.3.2024) virallisesti nähtäville MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti. Suunnittelualueen ja sen välittömän vaikutusalueen osallisille lähetetään tieto kirjeitse asemakaavan ehdotusvaiheesta.
  3. pyytää asemakaavaehdotuksesta lausunnot seuraavilta tahoilta:

- Elisa Oyj 
- Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
- Laihian kunta, tekninen lautakunta
- Pohjanmaan liitto
- Pohjanmaan museo
- Pohjanmaan pelastuslaitos
- Poronkankaan Vesi Oy
- Telia Oyj
- Vaasan kaupungin ympäristöosaston terveysvalvonta
- Vaasan Sähköverkko Oy
- Väylävirasto

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Hyväksymisvaiheen kuuleminen

Asemakaavaehdotus on pidetty MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti virallisesti nähtävillä ajalla 10.4.–10.5.2024.

Määräaikaan mennessä kaavaehdotuksesta saatiin seitsemän (7) lausuntoa seuraavasti:
- Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, 7.5.2024
- Laihian kunta / tekninen lautakunta, 10.4.2024 § 25 (Lausunto: ei huomautettavaa)
- Pohjanmaan pelastuslaitos, 8.5.2024
- Pohjanmaan museo, 8.5.2024
- Telia Finland Oyj, 5.4.2024
- Vaasan kaupunki / ympäristöosasto, 25.4.2024 (Lausunto: ei huomautettavaa)
- Vaasan Sähköverkko Oy, 29.4.2024 (Lausunto: ei huomautettavaa).

Pohjanmaan liitto ilmoitti 7.5.2024, ettei se anna lausuntoa kaavaehdotuksesta todeten muutoksen olevan Kirkonseudun osayleiskaavan mukainen.

Kaavanlaatijan vastineet lausuntoihin löytyvät kaavaselostuksen sivuilta 24–25.

Telia Finland Oyj totesi, että sillä on infraa kaavamuutosalueella. Alueella sijaitsevien kaapeleiden siirtotarpeista tulee ilmoittaa etukäteen ja lähtökohtaisesti siirrot maksaa tilaaja.

ELY-keskus toi esille, että pilaantuneiden maiden selvitys olisi hyvä tehdä jo kaavoituksen yhteydessä. Maanomistajan toiveesta kaavamääräyksiin on kuitenkin kirjoitettu, että maaperän puhdistustarve on selvitettävä ja maaperä tarvittaessa puhdistettava ennen rakennusluvan hakemista ja ennen rakentamiseen ryhtymistä korttelin 51 tonteilla 6–7. ELY nosti esille myös hulevesiä ohjaavan maavallin tms. ratkaisun tarpeellisuuden Ratikylän alikulun läheisyydessä. Tämän vuoksi kaavamääräyksiin lisätään teksti: ”Kaava-alueen luoteisreunalle on rakennettava matala maavalli tai muulla tavoin estettävä hulevesien virtaaminen Ratikyläntien alikulkuun.”.

Pohjanmaan museo totesi, että alueesta laadittu kohdeinventointi on tarkkuudeltaan riittävä. Museo toivoo lisäksi, että kaava-alueen historia tuotaisiin esiin sen suunnittelussa.

Pohjanmaan pelastuslaitos huomautti tarpeellisista pelastusreiteistä, jotka tulee huomioida suunnittelun yhteydessä.

Kaavaan tehdyt tarkistukset ovat luonteeltaan vähäisiä teknisiä tarkistuksia, joten kaavaa ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville. Laihian kunta tiedottaa kaavamääräysten tarkistamisesta kiinteistönomistajia.

Kaavaselostuksen

  • liite 1 Meluselvitys (päivätty 16.11.2023) ja liite 2 Osallistumis-​ ja arviointisuunnitelma (päivätty 16.11.2023) löytyvät kunnanhallituksen 27.11.2023 § 219 liitteistä.
  • liite 3 Kerrostaloselvitys 2014 ja liite 4 Asemakaavan seurantalomake (pvm. 200324) löytyvät kunnanhallituksen 25.3.2024 § 46 liitteistä.

 

Nähtävillä kokouksessa: Kohdeinventointi,​ kortteli 51 (päivätty 11.3.2024)

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. merkitä saapuneet viranomaislausunnot tiedoksi.
  2. ehdottaa kunnanvaltuustolle osakorttelin 51 asemakaavan muutoksen hyväksymistä liitteinä olevien asemakaavaehdotuksen (päivätty 19.3.2024, tarkistukset KH 27.5.2024) ja kaavaselostuksen (päivätty 19.3.2024, tarkistukset KH 27.5.2024) mukaisina.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Asiantuntijaksi kokoukseen saapui maanmittausinsinööri Anna Annila.

Kuvaus

Osakorttelin 51 asemakaavan muutoksen kaavaehdotus on pidetty virallisesti nähtävillä 10.4.–10.5.2024. Kaavaehdotuksesta saatiin seitsemän (7) lausuntoa. Vastineet lausuntoihin löytyvät kaavaselostuksesta. Kaavaan tehdyt tarkistukset ovat luonteeltaan vähäisiä teknisiä tarkistuksia, joten kaavaa ei ollut tarpeen asettaa uudelleen nähtäville.

Kunnanhallitus on 27.5.2024 § 103 merkinnyt saapuneet viranomaislausunnot tiedoksi ja ehdottaa kunnanvaltuustolle osakorttelin 51 asemakaavan muutoksen hyväksymistä.

Nähtävillä kokouksessa: Kohdeinventointi,​ kortteli 51 (päivätty 11.3.2024)

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle osakorttelin 51 asemakaavan muutoksen hyväksymistä liitteinä olevien asemakaavaehdotuksen (päivätty 19.3.2024, tarkistukset KH 27.5.2024) ja kaavaselostuksen (päivätty 19.3.2024, tarkistukset KH 27.5.2024) mukaisina.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
- kunnan jäsen

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valistusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. 

Valituksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimusten perustelut
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeuden käyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Vaasan hallinto-oikeudelle.

Valitusviranomaisen yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus
postiosoite: PL 204, 65101 Vaasa
käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4. krs, 65100 Vaasa
s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi
telekopio 029 5642 760

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa, osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

Lisätiedot ja asiakirjapyynnöt

Lisätietoja kunnallisvalituksesta ja päätöstä koskevia asiakirjoja voi pyytää Laihian kunnan kirjaamosta.

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi