Kunnanhallitus, kokous 1.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 164 Toimielinten päätösten täytäntöönpano

LAIDno-2022-68

Kuvaus

Kunnanhallitus,​​ kunnanhallituksen puheenjohtaja,​​ kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian,​​ joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Otto-​​oikeus koskee myös lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirrettyä asiaa,​​ jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa,​​ jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. (Kuntalaki 92 §)

Jos kunnanhallitus on 92 §:n nojalla ottanut alaisensa viranomaisen tai jaostonsa päättämän asian käsiteltäväkseen,​​ on päätöksestä tehty oikaisuvaatimus käsiteltävä kunnanhallituksessa.

Toimielinten pöytäkirjoihin sisältyvät luettelot viranhaltijoiden päätöksistä,​​ joihin kunnanhallituksella on otto-​​oikeus.

Pöytäkirjat olivat kokouksessa esillä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää,​​ että se ei ota käsiteltäväkseen seuraavissa pöytäkirjoissa olevien toimielinten päätöksiä:
Hyvinvointilautakunta 14.6.2022
Sivistyslautakunta 15.6.2022
Tekninen lautakunta 8.6.2022.

Kunnanhallitus päättää todeta,​​ että päätökset voidaan panna täytäntöön.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi