Sivistyslautakunta, kokous 23.2.2022

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 19 Yhtenäiskoulun liikuntaluokka

LAIDno-2020-192

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@kauhajoki.fi

Kuvaus

Laihian Yhtenäiskoulun yläkoulun yksikköön ollaan perustamassa liikuntaluokkaa lukuvuodesta 2020 - 2021 alkaen. Tavoitteena on, että vuosittain yksi aloittava seitsemäsluokka olisi liikuntaluokka. Liikuntaluokan perustaminen ei vaadi lisäresurssointia ensi lukuvuonna. 

Liikuntaluokan toimintaa-ajatus:

Liikuntaluokan tavoitteena on tukea liikunnallisesti motivoituneiden oppilaiden kokonaisvaltaista urhelijan elämäntapaa sekä antaa heille valmiuksia urheilun ja koulunkäynnin vaativampaan yhdistämiseen. Liikuntaluokan perimmäisenä tavoitteena on edistää tavoitteellisesti harjoittelevan nuoren kasvua urheilijaksi, kehittää taitoja ja osaamista urheilun ja elämän eri osa-alueilla sekä tukea nuorta urheilun ja koulunkäynnin yhdistämisessä. Liikunnan opiskelussa painotetaan monipuolisia motorisia taitoja ja fyysisiä ominaisuuksia, psyykkisiä taitoja sekä urheilevan nuoren elämäntaitoja. Liikunnan lisäksi nuoren urheilijan arjen taitoja sekä liikunnallista elämäntapaa tuetaan myös toteuttamalla kasva urheilijaksi -oppimissisältöjä terveystiedon ja kotitalouden tunneilla. Oppilaan tulee sitoutua liikuntaluokalle kolmeksi lukuvuodeksi. 

Liikuntaluokan käytännön toteutus:

Liikuntaluokkalaisilla liikunnan tuntimäärä on suurempi vuosiluokilla 7-9 kuin muilla ryhmillä. 

Yhteinen liikunta omassa sekaryhmässä: 7. luokka kaksi tuntia; 8. luokka kaksi tuntia ja 9. luokka kolme tuntia. Kouluakatemian kautta ohjatut aamuharjoitukset (1 h) kaksi kertaa viikossa. Valinnaisuudesta 8. ja 9. luokalla lukitaan 1 h liikuntaan. Lisäksi terveystiedossa ja kotitaloudessa otetaan oppisisällöissä huomioon nuoren urheilijan näkökulma. Luokanvalvojana toimii toinen liikunnanopettajista. 

Liikuntaluokalle hakeutuminen ja soveltuvuuskokeet:

Liikuntaluokalle haetaan erillisellä lomakkeella, jossa oppilas perustelee hakeutumistaan liikuntaluokalle (mitataan sitoutumista). Varsinainen valinta tehdään soveltuvuuskokeiden perusteella. Soveltuvuuskokeissa mitataan motorisia ja fyysisiä ominaisuuksia monipuolisesti. Soveltuvuuskokeet valitaan Olympiakomitean suosittelemasta testipatterista (www.soveltuvuuskoe.fi). Pisteiden mennessä tasan valintatilanteessa tarkastellaan valintalomakkeen perusteluja. Jos perustelujen kautta ei löydy oppilaiden välille eroa tasatilanteessa, ratkaisee arpa valinnan. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@kauhajoki.fi

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää perustaa liikuntaluokan Laihian yhtenäiskoulun yläkoulun yksikköön lukuvuodesta 2020 - 2021 alkaen. 

Päätös

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

  • Markku Laukkonen, vt. sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Laihian Yhtenäiskoulun yläkoulun yksikköön on perustettu liikuntaluokkaa lukuvuodesta 2020 - 2021 alkaen. Tavoitteena oli, että vuosittain yksi aloittava seitsemäs luokka olisi liikuntaluokka. Tällä hetkellä liikuntaluokkia on 7. ja 8. luokalla. Ensi lukuvuonna jokaisella yläkoulun vuosiluokalla on toiminnassa liikuntaluokka. Liikuntaluokkalaisilla liikunnan tuntimäärä on suurempi vuosiluokilla 7-9 kuin muilla ryhmillä. Liikuntaluokalle haetaan erillisellä lomakkeella, jossa oppilas perustelee hakeutumistaan liikuntaluokalle (mitataan sitoutumista).

Johtava rehtori on yhteistyössä liikunnan opettajien ja liikuntakoordinaattorin kanssa laatinut liikuntaluokalle toimintasuunnitelman. Suunnitelmassa on kuvattu mm. liikuntapainotteisen opetuksen tavoitteet, opetussuunnitelma, opetuksen toteutus ja valintaprosessi. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Laukkonen, vt. sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Laihian perusopetuksen liikuntapainotteisen opetuksen toimintasuunnitelman.

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00