Sivistyslautakunta, kokous 23.2.2022

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 15 Esiopetus lv 2022 - 2023

LAIDno-2022-152

Valmistelija

  • Marika Rajala, vt. varhaiskasvatuksen johtaja, marika.rajala@laihia.fi

Kuvaus

Perusopetuslain 6 §:n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti ja liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Esiopetusta järjestettäessä tulee lisäksi ottaa huomioon, että esiopetukseen osallistujilla on mahdollisuus käyttää varhaiskasvatuksen palveluita.

Laihian kunnan hallintosäännön § 60 mukaan varhaiskasvatuksen johtaja päättää lapsen ottamisesta tai siirtämisestä esiopetukseen ja varhaiskasvatukseen sivistyslautakunnan hyväksymien perusteiden mukaisesti.            

Kunta osoittaa oppivelvollisille ja muille perusopetuslaissa tarkoitettua opetusta saavalle em. perusteen mukaisen lähikoulun tai muun soveltuvan paikan, jossa annetaan lain mukaista opetusta sellaisella oppilaan kielellä, jolla kunta on velvollinen opetusta järjestämään. Esiopetusta saavalle oppilaalle voidaan opetuksen järjestämispaikaksi osoittaa myös vastaavat edellytykset täyttävä laissa tarkoitettu varhaiskasvatuspaikka tai muu soveltuva esiopetuspaikka.

Mikäli huoltaja esittää lapsensa esiopetuspaikaksi muun kuin kunnan osoittaman järjestämispaikan, hänen tulee esittää siitä anomus varhaiskasvatuksen johtajalle, joka päättää ns. toissijaisesta esiopetuksen järjestämispaikasta. Mikäli lapsi sijoitetaan muuhun kuin kunnan osoittamaan esiopetuksen järjestämispaikkaan, vastaa huoltaja mahdollisesta lapsen kuljetuksesta.

Isonkylän ja Perälän yksiköissä esiopetuslapsilla on mahdollisuus osallistua yksikössä järjestettävään leikkitoimintaan.

Esiopetukseen osallistuvalla lapsella on mahdollisuus koulukuljetukseen sivistyslautakunnan hyväksymien perusteiden mukaisesti. Yli 3 km:n matka kotoa esiopetuspaikkaan on maksuton ja alle 3 km:n matkalta laskutetaan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan mukaisesti.

Lv 2022 - 2023 esiopetusryhmiä on kuusi. Väestörekisteritietojen mukaan 2016 syntyneitä lapsia on 90. Seuraavan lukuvuoden 2023 - 2024 esiopetusikäisiä lapsia on väestörekisteritietojen mukaan 101.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Laukkonen, vt. sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä esiopetuspaikat lv. 2022 - 2023 seuraavasti:

- Isonkylän yksikön esiopetusryhmä

- Perälän yksikön esiopetusryhmä

- Rauhalan yksikön esiopetusryhmä

- Vallinmäen päiväkodin esiopetusryhmä

-Veturin päiväkodin esiopetusryhmä

Sijoituksissa tulee huomioida lapsen tarve esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen ja esiopetuskuljetukseen.

Sivistyslautakunta tarkentaa tarvittaessa järjestämispaikat uudestaan sen jälkeen, kun esiopetukseen ilmoittautuminen on tapahtunut ja nähdään v. -16 syntyneiden todellinen määrä. Ryhmät voidaan perustaa, mikäli aloittavia esiopetuksen lapsia on vähintään yhdeksän.

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus
Sivistyslautakunta päättää hyväksyä esiopetuspaikat lv. 2022 - 2023 seuraavasti:
- Isonkylän yksikön esiopetusryhmä
- Perälän yksikön esiopetusryhmä
- Rauhalan yksikön esiopetusryhmä
- Vallinmäen päiväkodin esiopetusryhmä
-Veturin päiväkodin esiopetusryhmä
-Hulmin päiväkodin esiopetusryhmä (kaksivuotisen esiopetuskokeilun toimintapaikka)

Sijoituksissa tulee huomioida lapsen tarve esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen ja esiopetuskuljetukseen.

Sivistyslautakunta tarkentaa tarvittaessa järjestämispaikat uudestaan sen jälkeen, kun esiopetukseen ilmoittautuminen on tapahtunut ja nähdään v. -16 syntyneiden todellinen määrä. Ryhmät voidaan perustaa, mikäli aloittavia esiopetuksen lapsia on vähintään yhdeksän.

Sivistyslautakunta päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen. Päätös tarkastettiin kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta. 

Merkitään, että vt. varhaiskasvatuksen johtaja Marika Rajala saapui kokoukseen asiantuntijaksi ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa. 


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00