Sivistyslautakunta, kokous 23.2.2022

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 16 Oppilaaksi ottaminen lv 2022 - 2023 / yhtenäiskoulu

LAIDno-2022-113

Valmistelija

  • Markku Laukkonen, vt. sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Perusopetuslain 6 §:n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti ja liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä.

Laihian kunnan hallintosäännön § 60/A 7 mukaan sivistyslautakunta päättää oppilaaksi ottamisen perusteista. Sivistysjohtaja osoittaa perusopetukseen otettavalle oppilaalle lähikoulun lautakunnan periaatteiden mukaisesti § 60/A 3.

Kunta osoittaa oppivelvollisille ja muille perusopetuslaissa tarkoitettua opetusta saavalle em. perusteen mukaisen lähikoulun tai muun soveltuvan paikan, jossa annetaan lain mukaista opetusta sellaisella oppilaan kielellä, jolla kunta on velvollinen opetusta järjestämään. Mikäli huoltaja esittää lapsensa kouluksi muun kuin kunnan osoittaman lähikoulun, hänen tulee siitä esittää hakemus sivistysjohtajalle, joka päättää oppilaaksi ottamisesta. Mikäli oppilas sijoitetaan muuhun kuin omaan lähikouluun, huoltaja vastaa oppilaan kuljetuksesta.

Oppilaaksi ilmoittautuminen tapahtuu vuonna 2022 Wilman kautta edellisvuoden tapaan. Oppilaalle merkitään valmiiksi lähikoulu. Huoltajilla on mahdollisuus hakeutua muuhunkin lähikouluun kuin osoitteen perusteella päätettyyn lähikouluun. Päätös muusta kuin omasta lähikoulusta tehdään huoltajan esittämien perusteluiden mukaan. Mikäli oppilas tämän perusteella sijoitetaan muuhun kuin omaan lähikouluun, huoltaja vastaa oppilaan kuljetuksesta.

Alustavien laskelmien mukaan Perälään tulisi 18 oppilasta, Rauhalaan 20, Kirkonkylälle 39, Hulmille 16, Isoonkylään 7 sekä Kylänpäähän 7. Laskelmien pohjalla on kolme kriteeriä:

  1. Koulussa on jo saman perheen sisaruksia vuosiluokilla 1 - 5 tulevana lukuvuonna.
  2. Koulukuljetusten huomioiminen kokonaisuudessaan vuosiluokilla 1 - 6. 
  3. Lähikouluperiaatteen huomioiminen maantieteellisen sijainnen perusteella.
  4. Oppilaan erityisen tuen tarpeen vuoksi oppilaan koulutuspaikka voi olla myös jokin muu koulu kuin hänen maantieteellinen lähikoulunsa (sijoittuminen pienluokkaan).

On otettava huomioon, että edellä mainitut kriteerit ovat voimassa tämän vuoden oppilaaksiotossa. Kriteerit ja niiden painoarvot voivat muuttua (kuten ovat muuttuneet jo aiemmassa historiassakin) tulevina vuosina. Syinä kriteerien mahdollisiin muutoksiin tulevina vuosina ovat mm. oppilasrakenteen muutos (tilapaine keskustaajaman alueella) ja erityisen tuen oppilaiden oppilaaksiotto (pidennetyn oppivelvollisuuden oppilas rajaa ryhmäkoon 20 oppilaaseen). 

Erityisen tuen oppilaiden lähikoulu: oppilas, jolla on erityisen tuen päätös (PoL 17§ 2. mom.), koulutuspaikka määräytyy ensisijaisesti normaalien oppilaaksiottoperiaatteiden mukaisesti ja oppilas pyritään sijoittamaan lähikouluperiaatteen mukaan omaan lähikouluunsa hänen tuen tarpeensa perusteella. Oppilaan erityisen tuen tarpeen vuoksi oppilaan koulutuspaikka voi olla myös jokin muu koulu kuin hänen lähikoulunsa (sijoittuminen pienluokkaan). Sivistysjohtaja tekee oppilaaksiottopäätöksen erityisen tuen oppilaiden perusopetukseen otosta. Erityisen tuen päätös tehdään pedagogisen selvityksen ja / sekä tarvittaessa asiantuntijalausunnon perusteella. 

Joustavan perusopetuksen toimintaan voidaan ottaa perusopetukseen 8 - 9 vuosiluokkien oppilas. Laihialla toiminta järjestetään kuitenkin pääsääntöisesti 9. luokan oppilaille. Poikkeuksellisesti joustavan perusopetuksen toimintaan voidaan ottaa myös perusopetuslain 17 §:n 2 momentissa säädettyä erityisopetusta saava oppilas, mikäli oppilas kykenee noudattamaan joustavan perusopetuksen toiminnassa käytettävää opetussuunnitelmaa ja järjestelyä voidaan kokonaisuutena pitää oppilaan edun mukaisena. Oppilas valitaan joustavan perusopetuksen toimintaan oppilaan tai hänen huoltajiensa tekemän hakemuksen, sekä haastattelun perusteella. Opetuksen järjestäjä päättää oppilasvalinnan perusteista ja valintamenettelystä. Otettaessa oppilaita joustavan perusopetuksen toimintaan heihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Laukkonen, vt. sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta päättää, että lukuvuoden 2022 - 2023 oppilaaksiotto tehdään seuraavien kriteerien pohjalta (kriteerit ovat tarkastelujärjestyksessä): 

  1. Koulussa on jo saman perheen sisaruksia vuosiluokilla 1 - 5 tulevana lukuvuonna.
  2. Koulukuljetusten huomioiminen kokonaisuudessaan vuosiluokilla 1 - 6. 
  3. Lähikouluperiaatteen huomioiminen maantieteellisen sijainnen perusteella.
  4. Oppilaan erityisen tuen tarpeen vuoksi oppilaan koulutuspaikka voi olla myös jokin muu koulu kuin hänen maantieteellinen lähikoulunsa (sijoittuminen pienluokkaan).

Mahdollisia muita erityisen opetuksen tukimuotoja tarvitsevan oppilaan koulutuspaikaksi osoitetaan tarvittaessa muu lähikunnan koulu. Esitys koulutuspaikaksi tehdään yhteistyössä huoltajien ja vastaanottavan kunnan kanssa.

Sivistyslautakunta päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus

Esittelytekstin kohdasta Erityisen tuen oppilaiden lähikoulu poistetaan kohta "ja tekee myös peruskoulun aikana lähikoulupäätöksen samalla, kun oppilaalle tehdään erityisen tuen päätös."

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen. Päätös tarkastettiin kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta. 

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00