Kunnanvaltuusto, kokous 15.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 75 Laihian kunnan tuloveroprosentti 2022

LAIDno-2021-501

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Kuvaus

Viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. (Kuntalaki 111 §)

Kunnallisverosta säädetään tuloverolaissa. Vero määräytyy luonnollisen henkilön ja kuolinpesän ansiotulojen perusteella.

Kuntien tulee ilmoittaa vuoden 2022 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit verohallinnolle viimeistään 17.11.2021. Tuloveroprosentit määrätään neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella.

Kunnanhallitus määritteli kokouksessaan 20.9.2021 talousarvion 2022 raamin oman toiminnan osalta. Tuolloin käytettävissä ei ollut vielä tietoa Pohjanmaan hyvinvointikuntayhtymään siirtyvän toiminnan talousarviosta. Hyvinvointikuntayhtymän alustava arvio saatiin 12.10.2021 sähköpostilla. 

Talousarviota ja -suunnitelmaa valmisteltaessa on erityisesti otettava huomioon kunnan kumulatiivinen alijäämä, joka on katettava viimeistään kuluvan vuoden tilinpäätöksessä. Tilinpäätöksen 2020 jälkeen kumulatiivinen alijäämä on 560 754 euroa. Kunta on lähettänyt Valtiovarainministeriölle kattamisajan pidennyshakemuksen, mutta päätöstä asiaan ei ole vielä saatu. Kattamisaikaan on mahdollista saada korkeintaan kaksi vuotta pidennystä, mikäli alkuperäistä alijäämän kattamisaikaa ei ole voitu saada hoidettua koronasta johtuvista syistä. 

Kuntien menot katetaan pääsääntöisesti kuntien itsensä keräämillä veroilla ja valtionosuuksilla.

Kuluvan vuoden kunnallisverokertymä on kehittynyt positiivisesti. Kuntaliiton syyskuussa julkaiseman ennusteen mukaan Laihian kunnallisverotuotto olisi noin 880 000 euroa (3,1 %) enemmän kuin talousarvioon on kirjattu. Ennusteen mukaan vuoden 2022 kunnallisvero olisi noin 30,5 miljoonaa euroa. Nousua kuluvan vuoden talousarvioon kirjatusta olisi tällöin 5,4 %.

Valtiovarainministeriön lokakuussa julkaiseman ennakollisen valtionosuuslaskelman mukaan Laihian kunnan valtionosuus vuonna 2022 olisi noin 18 850 000 euroa. Nousua kuluvan vuoden valtionosuuteen olisi noin 1,2 miljoonaa euroa (7,2 %).

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto vahvistaa Laihian kunnan vuoden 2022 tuloveroprosentiksi 21,75 %.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa yksimielisesti kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto vahvistaa Laihian kunnan vuoden 2022 tuloveroprosentiksi 21,75 %.

Päätös

Keskustelun aikana valtuutettu Raimo O Kinnari ehdotti, että kunnanvaltuusto vahvistaa tuloveroprosentiksi 22,0 %. Puheenjohtaja totesi, että ehdotus raukeaa kannattamattomana.

Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että päätöksenteon jälkeen valtuutettu Raimo O Kinnari jätti päätökseen eriävän mielipiteen.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
- kunnan jäsen

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valistusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. 

Valituksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimusten perustelut
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeuden käyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Vaasan hallinto-oikeudelle.

Valitusviranomaisen yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus
postiosoite: PL 204, 65101 Vaasa
käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4. krs, 65100 Vaasa
s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi
telekopio 029 5642 760

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa, osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

Lisätiedot ja asiakirjapyynnöt

Lisätietoja kunnallisvalituksesta ja päätöstä koskevia asiakirjoja voi pyytää Laihian kunnan kirjaamosta.

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi