Kunnanvaltuusto, kokous 19.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Tilinpäätös 2022

LAIDno-2022-547

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jukka Giren, talousjohtaja, jukka.giren@laihia.fi

Kuvaus

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. (Kuntalaki 113 §)

Kunnan alkuperäinen talousarvio vuodelle 2022 oli 667 423 euroa ylijäämäinen. Talousarviota tarkistettiin sivistystoimessa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja peruskoulutuksen tehtäväalueilla. Kunnanhallituksen määrärahoihin hyväksyttiin lisäys takautuvien henkilökohtaisten lisien maksamiseen. Rahoitusosaa tarkistettiin henkilökohtaisten lisien maksamisen yhteydessä maksetuilla viivästyskoroilla. Talousarviolisäysten osuus oli yhteensä 1 043 000 euroa ja tarkistettu talousarvio kääntyi 375 577 euroa alijäämäiseksi.

Toimintatuotot laskivat edelliseen vuoteen verrattuna 16,9 %. Merkittävin syy oli se, että toimintatuotoissa oli vuonna 2021 mukana noin 870 000 euron korkokorvaukset. Vuonna 2022 koronakorvaukset maksettiin hyvinvointialueen kuntayhtymälle, joka puolestaan hyvitti ne kunnille maksuosuuksia pienentäen.

Toimintakulut kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 4,7 %. Pääosin kasvu johtui sote-menoista. Henkilöstömenoja kasvattivat palkankorotukset, koronasta aiheutuneet sijaisten tarve sekä takautuvasti maksetut henkilökohtaiset palkanosat.

Tilikauden verotuotot kehittyivät myönteisesti. Kunnallisverotuotot kasvoivat noin 1,6 miljoonaa euroa. Yhteisöverot ja kiinteistöverot kasvoivat yhteensä noin 120 000 euroa. Yhteensä verotuottoja saatiin 34,6 miljoonaa, mikä ylittää talousarvion noin miljoonalla eurolla.

Talousarvion valtionosuudeksi oli kirjattu noin 19,0 miljoonaa euroa. Valtionosuukisa kertyi kaikkiaan lähes 19,5 miljoonaa euroa.

Kunnan toimintakate nousi noin 7,2 %. Vuosikate oli 2 268 665,17 euroa. Poistot olivat 2 165 638,46 euroa ja nettoinvestoinnit 2 317 884,99 euroa. Tilikauden lopullinen toteuma oli 103 026,71 euroa ylijäämäinen. Tilinpäätöksen jälkeen kunnan kumulatiivinen ylijäämä taseessa on 1 679 980,57 euroa.

Kunnan lainamäärä vuoden 2022 lopussa oli 27 145 027 euroa eli noin 3 473 euroa asukasta kohden, kun se vuotta aiemmin oli 3 481 euroa.

Laihian kunnan asukasluku Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan oli 7 816 vuonna 2022. Vähennystä edellisestä vuodesta oli 100 henkilöä.

Konsernitilinpäätöksen tietojen saaminen kokouspäivään mennessä on epävarmaa. Tilinpäätöksen käsittely kokonaisuudessaan saattaa siten siirtyä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä vuoden 2022 tilinpäätöksen tilanteen tiedoksi ja jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.

Kunnanhallitus päättää saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan arvioinnin jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

Kunnanhallitus päättää esittää, että tilikauden ylijäämä 103 026,71 euroa kirjataan taseen yli-/alijäämätilille.

Kunnanhallitus päättää oikeuttaa talousjohtajan ja kunnanjohtajan tekemään tilinpäätösasiakirjaan mahdollisia teknisiä korjauksia.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Kuvaus

Tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon. (Kuntalaki 125 §)

Tilintarkastaja JHT, KHT Elina Pesonen esitteli kokouksessa tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022 ja se liitetään pöytäkirjaan liitteeksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Heikki Mäkinen, heikki.makinen@laihia.fi

Tarkastuslautakunta merkitsee tilintarkastuskertomuksen 2022 tiedoksi ja toteaa, sisältääkö se kuntalain 125 §:n 2 momentin tarkoittamaa muistutusta.

Tarkastuslautakunta toimittaa tilintarkastuskertomuksen 2022 kunnanvaltuustolle tilinpäätöksen yhteydessä käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta esittää, että tilinpäätös 1.1.–31.12.2022 hyväksytään.

Tarkastuslautakunta esittää, että hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus.

Päätös

Tarkastuslautakunta totesi yksimielisesti, että tilintarkastuskertomus 2022 ei sisällä tilivelvollisiin kohdistuvaa muistutusta ja merkitsi sen tiedoksi.

Tarkastuslautakunta päätti yksimielisesti esittää kunnanvaltuustolle, että tilintarkastuskertomus 2022 merkitään tiedoksi.

Tarkastuslautakunta päätti yksimielisesti esittää kunnanvaltuustolle, että tilinpäätös 2022 hyväksytään ja vastuuvapaus myönnetään tilivelvollisille edellyttäen, että kunnanvaltuusto hyväksyy tilintarkastuksen tuloksina mainitun talousarviopoikkeaman.

Merkitään, että tilintarkastaja JHT, KHT Elina Pesonen poistui kokouksesta päätöksenteon jälkeen.

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta esittää yksimielisesti kunnanvaltuustolle,​ että tilintarkastuskertomus 2022 merkitään tiedoksi.

Tarkastuslautakunta esittää yksimielisesti kunnanvaltuustolle,​ että tilinpäätös 2022 hyväksytään ja vastuuvapaus myönnetään tilivelvollisille edellyttäen,​ että kunnanvaltuusto hyväksyy tilintarkastuksen tuloksina mainitun talousarviopoikkeaman.

Päätös

Puheenjohtaja ehdotti käsittelyjärjestykseksi seuraavaa:

Ensin talousjohtaja Jukka Girén esittelee vuoden 2022 tilinpäätöksen, jonka jälkeen valtuutetut voivat esittää hänelle kysymyksiä.
Sitten annetaan puheenvuorot kunnanjohtaja Juha Rikalalle ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Minna Niemelle.
Seuraavaksi käytetään ryhmäpuheenvuorot ryhmien suuruuden mukaisessa järjestyksessä.
Tämän jälkeen valtuutetut voivat käyttää puheenvuorot (yleiskeskustelu).
Näiden puheenvuorojen jälkeen käydään tilinpäätös yksityiskohtaisemmin läpi, jonka jälkeen päätetään tilintarkastuskertomuksen 2022 merkitsemisestä tiedoksi ja vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä.

Puheenjohtaja avasi keskustelun ehdottamastaan käsittelyjärjestyksestä.
Koska pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut, puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti käsittelyjärjestyksen.

Merkitään, että talousjohtaja Jukka Girén esitteli vuoden 2022 tilinpäätöksen.
Merkitään, että kunnanjohtaja Juha Rikala käytti puheenvuoron.
Merkitään, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Minna Niemi käytti puheenvuoron.

Merkitään, että Keskusta-KD:n valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Harry Back.
Merkitään, että Laihian Kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Antti Tuomela.
Merkitään, että Perussuomalaisten Laihian valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Tero Frondelius.
Merkitään, että Laihian Demarien valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Jukka Harju.
Merkitään, että Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Raimo O Kinnari.

Puheenjohtaja avasi yleiskeskustelun.
Merkitään, että valtuutettu Jussi K Niemistö käytti puheenvuoron.
Merkitään, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja Janne Laine käytti puheenvuoron.

Julistettuaan yleiskeskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että tämän jälkeen siirrytään tilinpäätöksen yksityiskohtaiseen käsittelyyn.
Koska pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut, puheenjohtaja julisti tilinpäätöksen yksityiskohtaisen käsittelyn päättyneeksi ja tulleen käsitellyksi.

Puheenjohtaja avasi keskustelun tilintarkastuskertomuksen merkitsemisestä tiedoksi.
Koska pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut, puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti merkitä tilintarkastuskertomuksen 2022 tiedoksi.

Puheenjohtaja avasi keskustelun tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä.
Koska pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut, puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä tilinpäätöksen vuodelta 2022 ja myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille.

Merkitään, että maanmittausinsinööri Anna Annila saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.

Päätöksenteon jälkeen puheenjohtaja keskeytti kokouksen tauon ajaksi klo 19.28–19.41.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
- kunnan jäsen

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valistusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. 

Valituksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimusten perustelut
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeuden käyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Vaasan hallinto-oikeudelle.

Valitusviranomaisen yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus
postiosoite: PL 204, 65101 Vaasa
käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4. krs, 65100 Vaasa
s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi
telekopio 029 5642 760

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa, osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

Lisätiedot ja asiakirjapyynnöt

Lisätietoja kunnallisvalituksesta ja päätöstä koskevia asiakirjoja voi pyytää Laihian kunnan kirjaamosta.

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi