Kunnanvaltuusto, kokous 19.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Kirkonseudun asemakaavan muutos / osakorttelit 52 ja 55

LAIDno-2020-400

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Asemakaavan muutos koskee Kirkonseudun asemakaavan noin 1,8 hehtaarin suuruista aluetta kortteleissa 52 ja 55. Suunnittelualue sijaitsee Laihian keskustassa nykyisen S-Marketin ympäristössä Laihianjoen ja Kauppatien välissä. Alue on pääosin yksityisessä omistuksessa. Lisäksi Laihian kunta omistaa alueella noin 1600 m2:n suuruisen alueen, joka voimassa olevassa asemakaavassa on torialuetta.

Kunnanvaltuuston 16.2.2015 hyväksymässä ja 12.12.2016 voimaan tulleessa Laihian Kirkonseudun osayleiskaavassa alue on osoitettu pääosin keskustatoimintojen alueena (C) ja pieneltä osin kerros- tai tiiviinä rivitalovaltaisena asuntoalueena (AK). Jokirannassa on virkistysaluetta (V). Alue sijoittuu lisäksi yleiskaavassa kerrostalovyöhykkeelle, jolle saa rakentaa enintään viisikerroksisia rakennuksia. 

Pohjanmaan maakuntakaavassa alue sijoittuu keskustatoimintojen alueelle (C), Vaasan kaupunkikehittämisen vyöhykkeelle (kk-1), Vaasan lentoaseman estevapaalle vyöhykkeelle (sv) sekä Laihianjokilaakson kulttuurimaiseman reuna-alueelle, joka on osoitettu maakunnallisesti arvokkaana kulttuuriympäristönä.

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa liikerakentamisen kehittäminen alueella sekä tutkia rakentamisen soveltumista ympäristöön. Samalla on tarkoitus tutkia torille ja polttoaineenjakelupisteelle uutta sijoituspaikkaa sekä liikennöinnin ja pysäköinnin järjestämistä alueella liikenneturvallisuus huomioiden. Lisäksi tutkitaan rannan maankäyttöä virkistyksen ja reitistön osalta.

Asemakaavan laatimisessa huomioidaan myös liikekeskustan taajamakuvaan, ympäristöön ja palvelujen kehittämiseen liittyvät lähtökohdat sekä tulva-asiat. Kaavaluonnoksen kuulemisen yhteydessä ELY-keskukselta pyydetään lausunto myös alimmasta rakentamiskorkeudesta alueella.

Kaavaluonnoksessa alue on pääosin liikerakennusten korttelialuetta, jolle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön (KM). Lisäksi alueella on tori, ohjeellinen polttoaineen jakeluasemalle varattu alueen osa, jolle saa sijoittaa autonpesupaikan sekä ohjeellinen kahvilatoiminnalle varattu alueen osa.

Maanomistajan kanssa on tehty kaavoitussopimus (Kh 25.1.2021 § 5) ja kaavaehdotuksen valmistuttua tehdään maankäyttösopimus.

Kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa. (Kuntalaki 29.1 §)

Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä osallistumis- ja arviointimenettelystä. Ilmoittaminen on järjestettävä kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Ilmoittaminen voi tapahtua myös kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä. (Maankäyttö- ja rakennuslaki 63.3 §)

Laihian kunnassa lakimääräistä kuulemista on täydennetty siten, että suunnittelualueen ja sen välittömän vaikutusalueen osallisille lähetetään tieto asemakaavan vireilletulosta kirjeitse.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää Kirkonseudun asemakaavan muutoksen käynnistämisestä osakortteleissa 52 ja 55.

Kunnanhallitus päättää hyväksyä asemakaavaluonnoksen (päivätty 27.10.2021) ja asettaa sen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (päivätty 27.10.2021) laatimisvaiheen kuulemista varten nähtäville 30 pv:n ajaksi MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti.

Kunnanhallitus päättää, että suunnittelualueen osallisille lähetetään tieto asemakaavan luonnosvaiheesta kirjeitse.

Kunnanhallitus päättää pyytää luonnoksesta lausunnot seuraavilta tahoilta:
- Elisa Oyj
- Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
- Laihian kunta, hyvinvointilautakunta
- Laihian kunta, tekninen lautakunta
- Pohjanmaan liitto
- Pohjanmaan museo
- Pohjanmaan pelastuslaitos
- Poronkankaan Vesi Oy
- Telia Oyj
- Vaasan kaupunki, ympäristöosasto
- Vaasan Sähköverkko Oy.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Marja Vettenranta poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi/Osuuskauppa KPO:n edustajiston jäsen) eikä esteellisenä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Vettenranta palasi kokoukseen päätöksenteon jälkeen.

Merkitään, että maanmittausinsinööri Anna Annila saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 243–248 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Asemakaavaluonnos on pidetty MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti nähtävillä 16.11.–17.12.2021. Lisäksi kaavaluonnosta on esitelty yleisötilaisuudessa 1.12.2021.

Määräaikaan mennessä kaavaluonnoksesta saatiin seitsemän (7) lausuntoa seuraavasti:
- Elisa Oyj 12.11.2021
- Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 28.12.2021
- Pohjanmaan pelastuslaitos 9.12.2021
- Pohjanmaan liitto 15.12.2021
- Telia Finland Oyj 1.12.2021
- Vaasan Sähköverkko Oy 30.11.2021.
Vaasan kaupunki, ympäristöosasto / terveysvalvonta ilmoitti 26.11.2021, ettei sillä ollut huomautettavaa kaava-asiakirjoihin.

Lisäksi saatiin neljä (4) mielipidettä useilta yksityishenkilöiltä.

Lähialueen maanomistajan kanssa on pidetty keskustelutilaisuus 31.5.2022.

Kaavanlaatijan vastineet annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin löytyvät kaavaselostuksen sivuilta 23-26.

Saatujen lausuntojen, mielipiteiden sekä KPO:n ja Halpa-Hallin tarpeiden pohjalta kaava-aineistoa on muokattu mm. seuraavien kohtien osalta:
- Liikerakennuksen rakennusalaa on siirretty kauemmas AO-tontista ja tarkennettu rakennusalan muotoa.
- Istutettavia puurivejä on lisätty mm. liikerakennuksen ja AO-tontin väliin sekä tontin poikki kulkevan jalankulku- ja pyöräilyväylän viereen.
- Kahvilan rakennusala on siirretty puiston (VP) alueelle.
- Puiston (VP) rajausta on hieman muokattu.
- Kaavaluonnoksessa ollut hulevesipumppaamoa varten varattu rakennusala (et-2) on poistettu, koska sen sijoituspaikka määritellään uudelleen tarkemmassa suunnittelussa.
- Torialuetta on laajennettu kaakkoon Halpa-Hallin rajaan saakka. Torialue ja to/p-alue yhdessä ovat pinta-alaltaan samansuuruinen alue, kuin mikä on kunnan maanomistus kaavamuutosalueella.
- Torialueen kaakkoisreunan läpi on osoitettu ajoyhteys (ajo), joka palvelee huoltoliikennettä Kauppatieltä Halpa-Hallin kiinteistön jokirannan puoleiseen osaan.
- Kaavamääräyksiin on lisätty tarkennuksia mm. huoltoliikenteen järjestämisestä, torialueen läpiajon estämisestä ja pp-väylän erottamisesta rakenteellisesti ympäristöstä.
- Kaavamääräyksiin on lisätty ELY-keskukselta saatu alin rakentamiskorkeus.

Kaavaselostuksen liite 1 osallistumis- ja arviointisuunnitelma (pvm. 27.10.2021) löytyy kunnanhallituksen pöytäkirjan 2.11.2021 § 243 liitteistä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä saapuneet lausunnot ja mielipiteet tiedoksi.

Kunnanhallitus päättää asettaa asemakaavaehdotuksen (päivätty 16.11.2022) virallisesti nähtäville MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti.

Kunnanhallitus päättää, että suunnittelualueen ja sen välittömän vaikutusalueen osallisille lähetetään tieto kirjeitse asemakaavan ehdotusvaiheesta.

Kunnanhallitus päättää pyytää kaavaehdotuksesta lausunnot seuraavilta tahoilta:
-​ Elisa Oyj
-​ Etelä-​Pohjanmaan ELY-​keskus
-​ Laihian kunta,​ hyvinvointilautakunta
-​ Laihian kunta,​ tekninen lautakunta
-​ Pohjanmaan liitto
-​ Pohjanmaan museo
-​ Pohjanmaan pelastuslaitos
-​ Poronkankaan Vesi Oy
-​ Telia Oyj
-​ Vaasan kaupunki,​ ympäristöosasto
-​ Vaasan Sähköverkko Oy.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Antti Tuomela, 1. vpj. Sauli Tuomela (yleislausekejäävejä) ja jäsen Marja Vettenranta (yhteisöjäävi/Osuuskauppa KPO:n hallintoneuvoston jäsen) poistuivat kokouksesta esteellisinä eivätkä ottaneet osaa asian käsittelyyn tai päätöksentekoon.
Merkitään, että A. Tuomelan tilalle kokoukseen tuli varajäsen Raimo O Kinnari.
Merkitään, että Vettenranta palasi kokoukseen päätöksenteon jälkeen.

Valmistelija

Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Asemakaavaehdotus on pidetty MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti virallisesti nähtävillä ajalla 15.12.2022–27.1.2023. Kaavaehdotuksen esittelytilaisuus on pidetty 11.1.2023.

Asemakaavaehdotuksesta saatiin kahdeksan (8) lausuntoa seuraavasti:
- Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 25.1.2023
- Laihian kunta/tekninen lautakunta 14.12.2022 § 104
- Pohjanmaan liitto 18.1.2023
- Pohjanmaan museo 27.1.2023
- Pohjanmaan pelastuslaitos 18.1.2023
- Telia Finland Oyj 16.12.2022
- Vaasan Sähköverkko Oy 20.12.2022
- Vaasan kaupunki/ympäristöosasto 29.12.2022.

Laihian kunnan tekninen lautakunta, Vaasan kaupungin ympäristöosasto, Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan pelastuslaitos toteavat lausunnoissaan, että heillä ei ollut huomautettavaa kaavaehdotuksesta. Telia Finland Oyj:n lausunto kaapeleiden ja putkitusten siirtotarpeen yhteydenpidosta ei aiheuttanut muutoksia kaava-aineistoon, vaan on rakentamisvaiheessa huomioitavaa asiaa.

Vaasan Sähköverkko Oy toteaa lausunnossaan, että kaavassa tulisi mahdollistaa muuntamon rakentaminen kaavamääräyksellä. Tämän johdosta kaavakartalle on lisätty ohjeellinen sähkömuuntamoa varten varattu alueen osa (et-2) ja tätä koskeva kaavamääräys.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus toteaa lausunnossaan, että kaavamääräyksissä huomioidaan alueen happamat sulfaattimaat, pohjavesi ja hulevesien laadunhallinta. Lisäksi ELY-keskus pyysi täydentämään hulevesiä koskevaa kaavamääräystä puuttuvan sanan osalta. Näiden osalta on lisätty tarvittavat kaavamääräykset kaavakartan yhteyteen. 

Pohjanmaan museo toteaa lausunnossaan, että kaavan rakennustapaohjeisiin tulee lisätä määräys uudisrakennuksen julkisivumateriaalista ja värityksestä siten, että se sopeutuu Kauppatien rakennettuun ympäristöön. Tätä koskeva kaavamääräys on lisätty kaavakartalle.

Kaavanlaatijan vastineet lausuntoihin löytyvät kaavaselostuksen sivuilta 26–28. 

Lisäksi jätettiin yksi (1) muistutus. Muistutuksen antajat eivät hyväksy uuden myymälärakennuksen rakennusalaa jokirannan puoleisessa päässä. Tuleva rakentaminen pitäisi toteuttaa matalampana ja kauempana rajasta, jotta kaava olisi hyväksyttävissä. Varjostushaitta on merkittävä syy valitukselle, mutta myös meluhaitasta oltiin huolissaan, sillä uuden myymälän lastauslaituri sijoittuu lähemmäs muistuttajien kiinteistöä kuin nykyinen polttoaineen jakelupiste. Kaavakartalle on lisätty määräys, jonka mukaan rakennuksen julkisivupinnan ja vesikaton leikkauskohdan ylin korkeusasema ei saa ylittää +20,5 metriä (N2000) korttelin 55 tontin 4 vastaisella rakennusalan sivulla. Maanpinnan korkeus tällä alueella on noin +13.00 (N2000), joten rakennuksen julkisivupinnan tulisi olla enintään 7,5 metriä korkea.

Jokirannassa sijaitsevaan kahvilatoiminnalle varattuun alueeseen on lisätty määräys, että siihen voi rakentaa enintään 2-kerroksisen rakennuksen.

Kaavaan tehdyt tarkistukset ovat luonteeltaan vähäisiä teknisiä tarkistuksia, joten kaavaa ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville. Laihian kunta tiedottaa kaavamääräysten tarkistamisesta kiinteistönomistajia.

Kaavaselostuksen liite 1 löytyy kunnanhallituksen pöytäkirjan 2.11.2021 § 243 liitteistä.

Kaavaselostuksen liite 2 löytyy kunnanhallituksen pöytäkirjan 28.11.2022 § 231 liitteistä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä saapuneet lausunnot ja muistutuksen tiedoksi.

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että Kirkonseudun asemakaavan muutos (osakorttelit 52 ja 55) hyväksytään liitteenä olevan asemakaavaehdotuksen (päivätty 16.11.2022, tarkistukset KH 24.4.2023) ja kaavaselostuksen (päivätty 16.11.2022, tarkistukset KH 24.4.2023) mukaisena.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Marja Vettenranta oli poistuneena kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi/Osuuskauppa KPO:n hallintoneuvoston jäsen) eikä esteellisenä ottanut osaa asian käsittelyyn tai päätöksentekoon.
Vettenranta palasi kokoukseen päätöksenteon jälkeen.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa yksimielisesti kunnanvaltuustolle,​ että Kirkonseudun asemakaavan muutos (osakorttelit 52 ja 55) hyväksytään liitteenä olevan asemakaavaehdotuksen (päivätty 16.11.2022,​ tarkistukset KH 24.4.2023) ja kaavaselostuksen (päivätty 16.11.2022,​ tarkistukset KH 24.4.2023) mukaisena.

Päätös

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
- kunnan jäsen

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valistusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. 

Valituksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimusten perustelut
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeuden käyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Vaasan hallinto-oikeudelle.

Valitusviranomaisen yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus
postiosoite: PL 204, 65101 Vaasa
käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4. krs, 65100 Vaasa
s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi
telekopio 029 5642 760

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa, osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

Lisätiedot ja asiakirjapyynnöt

Lisätietoja kunnallisvalituksesta ja päätöstä koskevia asiakirjoja voi pyytää Laihian kunnan kirjaamosta.

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi