Kunnanvaltuusto, kokous 19.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 37 Ero luottamustoimesta / Antti Tuomela / Kunnanhallituksen uuden jäsenen valinta

LAIDno-2023-334

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Valtuutettu Antti Tuomela pyytää 29.5.2023 lähettämällä viestillä eroa kunnanhallituksen jäsenyydestä viitaten puolueiden väliseen sopimukseen luottamushenkilöpaikkajaosta. Kunnanvaltuusto on 30.8.2021 § 44 valinnut kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä nimennyt puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat.

Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle. (Kuntalaki 70 §)

Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:
1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi. (Kuntalaki § 71)

Luottamushenkilöiden vaalikelpoisuus valtuustoon ja kunnanhallitukseen määritellään kuntalain § 72 ja 73.

Valtuustoryhmät ovat sopineet luottamushenkilöiden paikkajaosta tehdyssä puolueiden välisessä sopimuksessa,​ että

  • ensimmäiset kaksi vuotta (2021–2023) kunnanhallituksen varsinaisena jäsenenä toimii Antti Tuomela (Laihian Kokoomus) ja hänen henkilökohtaisena varajäsenenä Raimo O Kinnari (Vasemmistoliitto)
  • seuraavat kaksi vuotta (2023–2025) varsinaisena jäsenenä toimii Raimo O Kinnari (Vasemmistoliitto) ja hänen henkilökohtaisen varajäsenenä Janne Laine (Laihian Kokoomus).

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle,​ että kunnanvaltuusto
1. myöntää Antti Tuomelalle eron kunnanhallituksen jäsenyydestä
2. valitsee uuden kunnanhallituksen varsinaisen jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa yksimielisesti kunnanvaltuustolle,​ että kunnanvaltuusto
1. myöntää Antti Tuomelalle eron kunnanhallituksen jäsenyydestä
2. valitsee uuden kunnanhallituksen varsinaisen jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti myöntää Antti Tuomelalle eron kunnanhallituksen jäsenyydestä.

Puheenjohtaja avasi keskustelun kunnanhallituksen uuden varsinaisen jäsenen valinnasta. Keskustelun aikana valtuutettu Sauli Tuomela ehdotti uudeksi jäseneksi Raimo O Kinnaria. Puheenjohtaja totesi, että koska ehdotettuja on yhtä monta kuin valittavia, kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita kunnanhallituksen uudeksi varsinaiseksi jäseneksi Raimo O Kinnarin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Merkitään, että valtuutettu Antti Tuomela poistui kokouksesta esteellisenä eikä ottanut osaa asian käsittelyyn tai päätöksentekoon. Tuomela palasi kokoukseen päätöksenteon jälkeen.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
- kunnan jäsen

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valistusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. 

Valituksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimusten perustelut
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeuden käyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Vaasan hallinto-oikeudelle.

Valitusviranomaisen yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus
postiosoite: PL 204, 65101 Vaasa
käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4. krs, 65100 Vaasa
s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi
telekopio 029 5642 760

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa, osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

Lisätiedot ja asiakirjapyynnöt

Lisätietoja kunnallisvalituksesta ja päätöstä koskevia asiakirjoja voi pyytää Laihian kunnan kirjaamosta.

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi