Kunnanhallitus, kokous 8.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Oikaisuvaatimus / Kunnanhallitus 25.1.2021 § 6

LAIDno-2020-455

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkö, tarja.vilmunen@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus asetti kokouksessaan 21.9.2020 henkilöstökustannuksiin 100.000 euron säästötavoitteen vuosille 2020–2021. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että säästöt pyritään saavuttamaan ensisijaisesti vapaaehtoisilla säästötoimilla (palkattomat vapaat, vapaaehtoiset osa-aikaistamiset tai lomarahan vaihto vapaaksi), mutta mikäli tavoitetta ei saavuteta, lomautukset toteutetaan säästötavoitteen mukaisesti vuoden 2021 aikana. Tälle säästöelementille yhteistoimintaneuvotteluissa asetettu säästötavoite tarkoittaa laskennallisesti kolmen päivän lomautuksia kaikille kunnan viran- ja toimenhaltijoille. 

Henkilöstöltä on pyydetty kirjalliset sitoumukset vapaaehtoisiin säästötoimiin 30.11.2020 mennessä. Sitoumus on vahvistettu sekä työntekijän että esimiehen allekirjoituksella. Allekirjoituksella on vahvistettu, että vapaaehtoinen säästötoimi on työyksikön toiminnan järjestämisen kannalta mahdollista, eikä säästötoimi aiheuta kunnalle lisäkustannuksia ja että esimerkiksi sijaista ei tarvitse rekrytoida. Palkattomiin päiviin sitoutuneille on johtoryhmässä sovittu annettavaksi yhden päivän palkallinen vapaa. Lomarahoja on tullut vaihtaa vähintään 6 lomapäivärahan verran ja osa-aikaistamisissa on tarkasteltu kokonaissäästöä siten, että saavutetaan vähintään kolmen päivän palkkasäästö. Osa henkilöstöstä on sitoutunut myös pidempiin kuin kolmen päivän palkattomiin jaksoihin tai 6 päivän lomarahojen vaihtoon vapaaksi.

Sitoumuksia on tullut 103 kpl palkattomiin vapaisiin, 24 kpl lomarahojen vaihtoon vapaaksi ja 6 kpl osa-aikaistamiseen. Laskennallisesti tämä kattaa noin kolmasosan henkilöstöstä ja tavoitteena olevasta henkilöstösäästökustannuksista.

Osa henkilöstöstä on jo pitänyt palkattomia vapaita joulun- ja vuodenvaihteen aikana. Aiemman kunnanhallituksen päätöksen mukaan nyt tulee päättää säästötoimen loppuosan kattamisesta. Säästötavoitteeseen pääsy tarkoittaa, että muut kuin sitoumuksen antaneet viran- ja toimenhaltijat tulee lomauttaa kolmeksi päiväksi.

Kunnanhallitus päättää henkilöstön lomauttamisen periaatteista ja lomauttamisen käyttöönotosta taloudellisella ja/tai tuotannollisella perusteella (Hallintosääntö 41 §).

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta lomauttaa vuonna 2021 kolmeksi päiväksi ne viran- ja toimenhaltijat, jotka eivät ole sitoutuneet mihinkään vapaaehtoiseen säästötoimeen.

Kunnanhallitus päättää hyväksyä lomautusperiaatteet liitteen mukaisena ja päättää toteuttaa lomautukset näiden periaatteiden mukaisesti. Toimialueet velvoitetaan toimeenpanemaan lomautukset näiden periaatteiden mukaisesti ja ottamaan huomioon kunnan lakisääteiset ja sopimusoikeudelliset velvoitteet.

Kunnanhallitus päättää valtuuttaa henkilöstöpäällikön antamaan tarkempia soveltamisohjeita toimialoille ja lomautuspäätöksiä toimeenpaneville viranhaltijoille.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että henkilöstöpäällikkö Tarja Vilmunen saapui kokoukseen asiantuntijaksi ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

  • Tarja Vilmunen, henkilöstöpäällikkö, tarja.vilmunen@laihia.fi

Kuvaus

Kuntaan on jätetty 16.2.2021 oikaisuvaatimus kunnanhallituksen 25.1.2021 päätökseen lomauttaa ne henkilöstöstä, jotka eivät ole sitoutuneet vapaaehtoisiin säästötoimenpiteisiin.

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan lomautuspäätöksen perumista muun muassa seuraavilla perusteilla:

  • Lomautukselle ei ole enää yhteistoimintaneuvotteluissa esitettyjä taloudellisia perusteita, koska kunnan taloudellinen tilanne on merkittävästi parempi kuin neuvottelujen ajankohtana.
  • Kunnanhallituksen päätös pyrkiä 100.000 euron henkilöstösäästöön ensisijaisesti vapaehtoisilla säästötoimille ei ole ollut henkilöstölle tasapuolinen.

 

Lisäksi oikaisuvaatimuksessa tuodaan esiin se, ettei kunnanhallitus ole ottanut yhteistyötoimikunnan 2.12.2020 § 36 lausuntoa huomioon käsitellessään henkilöstön lomautusasiaa 25.1.2021 kokouksessaan. Todettakoon, että yhteistyötoimikunnan lausunto on annettu kunnan talousarviosta 2021 ja taloussuunnitelmasta 2022–2024 ja siinä asiayhteydessä kunnanhallitus on lausuntoa myös käsitellyt kokouksessaan 7.12.2020 § 228.

 

Kunnanhallitus toteaa oikaisuvaatimuksen johdosta seuraavaa: 

KVTES VIII luvun 1 §:n soveltamisohjeen mukaan muun muassa kustannusten vähentämistarve kunnassa tai kuntayhtymässä taikka sen kyseisessä toimintayksikössä voi olla lomautuksen perusteena.

Viranhaltijoiden lomauttaminen merkitsee virantoimituksen palkatonta keskeyttämistä.

Työntekijän lomauttaminen määräytyy kulloinkin voimassa olevan työsopimuslain ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain säännösten ja KVTES VIII luvun 2 §:n määräysten (lomautusilmoitus) mukaisesti.

Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (jäljempänä Kunnallinen yhteistoimintalaki) säätelee yhteistoimintaa kunnissa. Kunnallisen yhteistoimintalain 1 §:n mukaan yhteistoiminnan keskeisenä tavoitteena on antaa henkilöstölle mahdollisuus vaikuttaa omaa työtään ja työyhteisöään koskevien päätösten valmisteluun. Valmisteluun osallistuminen tarkoittaa, että yhteistoimintaneuvottelut käydään ennen kuin työnantaja tosiasiassa tekee asiaa koskevan ratkaisun. Henkilöstön vaikutusmahdollisuudet edellyttävät, että neuvottelut käydään riittävin tiedoin ja hyvissä ajoin ennen päätöksentekoa.

Laihian kunnassa yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 2.9.2020. Neuvotteluiden päätyttyä ja yhteistoimintavelvoitteen tultua täytetyksi työnantaja voi tehdä lopulliset asiaa koskevat päätökset ja ryhtyä työvoiman vähentämistä koskevissa tilanteissa irtisanomis-, lomautus- ja osa-aikaistamismenettelyyn.

Neuvottelujen päätöspöytäkirjassa todetaan, että yhteistoimintavelvoite voidaan katsoa täytetyn myös silloin, kun työntekijät, joita asia koskee, ovat osallistuneet asian valmisteluun itse tai edustajiensa välityksellä, eikä asiassa ole tämän jälkeen tapahtunut olennaisia muutoksia.

Viimeisessä neuvottelussa on käyty läpi muun muassa henkilöstömenoihin kohdistuvat säästöelementit ja siinä yhteydessä on todettu myös henkilöstön vapaaehtoisten säästötoimien tavoite sekä lomautusten vaihtoehto näille.

 

Lomautusten taloudellinen peruste

Kuntalain § 110 mukaisesti kunnan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

Vuoden 2019 tilinpäätöksen mukaisesti kunnalla on taseessaan alijäämää noin 2,5 M€, mikä tulee kuntalain mukaisesti olla katettuna vuoden 2021 loppuun mennessä. Kunnanhallitus on päättänyt lukuisista toimenpiteistä talouden tasapainottamiseksi ja viimeisimmät toimenpiteet on hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 8.6.2020.

Laihian kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2020 § 72 hyväksynyt talousarvion 2021 ja taloussuunnitelman 2022–2024, mikä pitää sisällään em. kuntalain edellyttämät yksilöidyt toimenpiteet alijäämän kattamisesta. Yhtenä toimenpiteenä on kirjattu yhteistoimintaneuvotteluiden aloittaminen tavoitteena 700.000 euron säästöt vuosien 2020–2021 aikana.

Yhteistoimintaneuvotteluiden aikana on päädytty siihen, että asetetusta tavoitteesta tulee 100.000 euroa kyetä saavuttamaan ensisijaisesti vapaaehtoisilla säästötoimilla, mutta mikäli tavoitetta ei saavuteta, lomautukset toteutetaan säästötavoitteen mukaisesti vuoden 2021 aikana.

Sitoumuksia vapaaehtoisiin säästötoimiin tuli laskennallisesti noin kolmasosa asetetusta tavoitteesta ja sen myötä kunnanhallitus päätti kokouksessaan 25.1.2021, että Laihian kunta lomauttaa vuonna 2021 ne viran- ja toimenhaltijat, jotka eivät ole sitoutuneet mihinkään vapaaehtoiseen säästötoimeen.

Talousarvioon ja -suunnitelmaan kirjatut toimenpiteet on huomioitu talousarvioon kirjatuissa luvuissa, joiden mukaisesti kunnan on mahdollista näiden toimenpiteiden myötä täyttää kuntalain § 110 edellytys talouden tasapainosta. Näin ollen yhteistoimintaneuvotteluiden ja niiden yhtenä tuloksena konkretisoituneiden lomautusten taloudellinen peruste täyttyy jo kuntalain edellyttämänä.

 

Lomautusten tasapuolisuus

Yhteistoimintamenettely kohdistettiin tasapuolisuuden näkökulmasta koko organisaatioon, kaikkiin toimintoihin ja koko henkilöstöön.

Kunnassa on useita henkilöstöryhmiä, joiden lomauttaminen on käytännössä haasteellista. Lomautustilanteissa joudutaan hakemaan tasapainoa palvelusuhdetta koskevien määräysten ja toisaalta palvelutoiminnan häiriöttömän järjestämisen välillä. Henkilöstösäästöt ja niihin liittyvät toimenpiteet tulee pyrkiä valitsemaan ja suunnittelemaan niin, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa kuntalaisille ja työntekijöille.

Kunnanhallituksen 25.1.2021 hyväksymissä lomautusperiaatteissa todetaan, että lomautuksissa tulee noudattaa voimassa olevaa lainsäädäntöä, työehtosopimuksia ja muuta ohjeistusta. Edelleen periaatteena on muun muassa se, että lomautukset ja niiden lomautusajanjakso ratkaistaan toimialoilla tehtävien tarpeellisuus, palvelutarve ja taloudellinen vaikuttavuus huomioiden. Viimeksi mainittu tarkoittaa esim. saatujen valtionosuuksien tai erityisavustusten takaisinperintäehtojen huomioimista.

Kunnan toimialojen erityispiirteet ja säästövelvoitteet on pyritty huomioimaan työntekijöiden tasapuolisen kohtelun näkökulmasta siten, että henkilöstön käytössä on ollut mahdollisimman laaja vapaaehtoisten henkilöstösäästöjen vaihtoehtokirjo.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen esittelytekstissä tarkemmin esitetyin perustein.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että henkilöstöpäällikkö Tarja Vilmunen saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 51-53 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen.

Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa valituksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valituksessa on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (Hallintoprosessilaki 32 §).

 

Valitusasiakirjojen toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa ennen valitusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että ne on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen, yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus

PL 204, 65101 Vaasa

s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi

telekopio 029 5642 760

 

Valituksen maksullisuus

Hallinto-oikeus voi tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

 

Lisätietoja kunnallisvalituksesta:

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi