Kunnanhallitus, kokous 24.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 139 Kunnanvaltuuston päätösten laillisuustarkkailu ja täytäntöönpano

Kuvaus

Kuntalain 39 § mukaan
Kunnanhallituksen tulee
2) vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

Kuntalain 96 § mukaan
Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Esitellään kunnanvaltuuston 15.6.2020 pitämän kokouksen päätökset sekä suoritetaan niiden laillisuustarkkailu ja päätetään täytäntöönpanosta.

Kunnanvaltuusto käsitteli kokouksessaan seuraavat asiat:
§ 28 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
§ 29 Pöytäkirjan tarkastus
§ 30 Henkilöstökertomus 2019
§ 31 Arviointikertomus 2019
§ 32 Suunnitelma kunnan alijäämien kattamisesta
§ 33 Tilinpäätös 2019
§ 34 Osavuosikatsaus 1/2020
§ 35 Lisämääräraha hankkeelle Laihianjoen yläjuoksun ranta-alueiden maisemanhoito
§ 36 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja tuottamisvastuun siirto Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymälle
§ 37 Laihian kunnan toimielimet
§ 38 Äänestysaluejaotuksen muuttaminen
§ 39 Hallintojohtajan viran lakkauttaminen
§ 40 Luottamustehtävien päättyminen ja uusien jäsenten nimeäminen
§ 41 Keskusvaalilautakunnan määräämät uudet varavaltuutetut Laihian kunnanvaltuustossa
§ 42 Ilmoitus valtuustoryhmän muodostamisesta
§ 43 Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää todeta kunnanvaltuuston 15.6.2020 päätökset laillisiksi sekä päättää panna ne täytäntöön sitä mukaan kuin ne tulevat lainvoimaisiksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi