Kunnanvaltuusto, kokous 27.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Selvitys vuonna 2019 käsittelemättömistä valtuustoaloitteista

LAIDno-2017-226

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Hallintosääntö 148 §:
"Aloitteen käsittely
Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty."

Vuosi Yhteensä Kesken
2012 5 1
2017 5 2
2018 4 1
2019 5 2

Aikaisemmilta vuosilta ei ole käsittelemättömiä valtuustoaloitteita.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee liitteenä olevan aloiteluettelon tiedoksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa yksimielisesti kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee liitteenä olevan aloiteluettelon tiedoksi.

Päätös

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi