Kunnanvaltuusto, kokous 27.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Valtuustoaloite Laihian kunnallisen koululaitoksen 150-vuotisjuhlien järjestämisestä vuonna 2020

LAIDno-2019-427

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Kunnanvaltuusto, 17.6.2019, § 54

Keskusta-KD:n valtuustoryhmä jätti kokouksessa 17.6.2019 päivätyn valtuustoaloitteen Laihian kunnallisen koululaitoksen 150-vuotisjuhlien järjestämisestä vuonna 2020 (LAIDno-2019-427).

Laihian ensimmäisen kunnallisen kansakoulun toiminnan aloittamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Aloitteessa ehdotetaan, että kunnassa ryhdytään valmistelemaan vuodelle 2020 Laihian kunnallisen koululaitoksen 150-vuotisjuhlia, ja että sivistysosasto ottaa asian toiminnassaan huomioon.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

________________________________________________________________

Kunnanhallitus, 19.8.2019, § 188

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää antaa valtuustoaloitteen sivistysosastolle tutkittavaksi ja selvitettäväksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Keskusta-KD:n valtuustoryhmä jätti kunnanvaltuuston kokouksessa 17.6.2019 päivätyn valtuustoaloitteen Laihian kunnallisen koululaitoksen 150-vuotisjuhlien järjestämisestä vuonna 2020 (LAIDno-2019-427).

Laihian ensimmäisen kunnallisen kansakoulun toiminnan aloittamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 150 vuotta (Isokylän koulu täyttää 15.9.2020 150 vuotta). Aloitteessa ehdotetaan, että kunnassa ryhdytään valmistelemaan vuodelle 2020 Laihian kunnallisen koululaitoksen 150-vuotisjuhlia, ja että sivistysosasto ottaa asian toiminnassaan huomioon.

Päätösehdotus

Esittelijä

Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää, että Laihian kunnallisen koululaitoksen 150-vuotisjuhla järjestetään syksyllä 2020. Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää nimetä juhlan suunnittelua ja organisointia varten työryhmän.

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että valtuustoaloite voidaan todeta tässä muodossa loppuun käsitellyksi. 

Päätös

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti yksimielisesti nimetä työryhmään lautakunnan puheenjohtaja Erkki Aron, lautakunnan varapuheenjohtaja Ritva Lämpsän, varapuheenjohtajan varalle jäsen Anneli Riskin, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja Sami Kiukkosen ja ehdollisena vararehtori Jyrki Leppilahden. Lautakunta päätti yksimielisesti antaa työryhmälle mandaatin täydentää työryhmää tarvittavalla määrällä jäseniä.

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuustoaloite voidaan todeta tässä muodossa loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa yksimielisesti kunnanvaltuustolle, että valtuustoaloite voidaan todeta tässä muodossa loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

- kunnan jäsen

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valituksessa on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (Hallintoprosessilaki 32 §).

 

Valitusasiakirjojen toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa ennen valitusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että ne on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivä ennen virka-ajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen, yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus

PL 204, 65101 Vaasa

s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi

telekopio 029 5642 760

 

Valituksen maksullisuus

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

 

Lisätietoja kunnallisvalituksesta:

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi