Kunnanhallitus, kokous 20.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Oikaisuvaatimus työsuhteen vakinaistamispäätökseen

LAIDno-2019-664

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Talousjohtajan 20.12.2019 1 § tekemä viranhaltijapäätös hallintokoordinaattorin työsuhteen vakinaistamisesta on julkaistu kunnan kotisivuilla 20.12.2019. Viranhaltijapäätöksestä on saapunut 10.1.2020 oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan viranhaltijapäätöksen mitätöintiä ja uudelleenkäsittelyä. Perusteluina oikaisuvaatimukselle esitetään viranhaltijapäätöksen kuvaustekstissä mainitun talousarviokäsittelyn, jonka yhteydessä on todettu, että hallintojohtajan virka lakkautetaan vuonna 2020 ja hallintokoordinaattorin tehtävä vakinaistetaan. Tähän liittyen oikaisuvaatimuksen perusteena on se, ettei Laihian kunnanvaltuusto ole vielä käsitellyt Laihian kunnan hallintojohtajan viran lakkauttamista ja viranhaltijapäätöksessä on viitattu talousarvioon, joka ei ole saanut lainvoimaa ennen viranhaltijapäätöksen tekoa.

Lisäksi oikaisuvaatimuksessa todetaan, ettei viranhaltijapäätöksessä käy ilmi onko kyseessä oleva työtehtävä toimi vai virka.

Kunnallisessa oikaisuvaatimuksessa edellytetään, että oikaisuvaatimuksessa ilmoitetaan mihin päätökseen haetaan oikaisua ja millaista oikaisua vaaditaan sekä millä perusteilla sitä vaaditaan. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä sekä laillisuus- että tarkoituksenmukaisuusperusteella. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä asianosainen tai kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Laillisuusperusteilla tarkoitetaan tilannetta, jossa päätös on tapahtunut joko virheellisessä järjestyksessä (esimerkiksi asianomaisen kuuleminen on laiminlyöty), päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Siltä osin kuin erimielisyys päätöksestä ei koske tosiseikkoja tai oikeusnormien soveltamista, kysymys voi olla tarkoituksenmukaisuudesta. Sen arvioinnissa on kyse siitä, millä tavoin tietty toimenpide palvelee hallinnon tavoitteita.

Oikaisuvaatimuksen sisältö huomioiden muutosta vaaditaan laillisuusperusteilla.

Talousjohtajan viranhaltijapäätöksen kuvauksessa on todettu, että hallintokoordinaattorin määräaikainen työsuhde päättyy 31.12.2019 ja lisäksi on todettu määräaikaisen työsuhteen peruste. Lisäksi kuvauksessa on todettu talousarviokäsittelyn kirjaus.

Kyseisessä päätöksessä viranhaltijaa keskeisesti ohjaava laki on työsopimuslaki. Hallintokoordinaattori on toiminut Laihian kunnassa erilaisissa määräaikaisissa työsuhteissa 9.6.–31.8.2015, 1.9.2015–31.3.2016, 2.1.–31.3.2017, 1.–30.4.2017 ja hallintokoordinaattorin määräaikaisessa työsuhteessa 1.5.2017–31.12.2018, 1.1.–31.12.2019. Työsopimuslain mukaan, mikäli työvoiman tarve on arvioitavissa pysyväksi, ei määräaikaisten sopimusten käyttöön ole perusteita. Määräaikaisen työsopimuksen perusteena voi olla esimerkiksi työn luonne, sijaisuus tai jokin yrityksen toimintaan tai tehtävään työhön liittyvä syy. Toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua silloin, kun määräaikaisten työsopimusten lukumäärä tai niiden yhteenlaskettu kesto taikka niistä muodostuva kokonaisuus osoittaa työnantajan työvoimatarpeen pysyväksi. Lainsäädännössä ei ole tarkkaa lukumäärää sille, montako peräkkäistä määräaikaista työsopimusta on liikaa tai mikä on liian pitkä kesto, vaan tapauskohtaisesti tarkastellaan, onko työnantajalla tosiasiassa pysyvä työvoiman tarve. Edelleen, vaikka jokaisella määräaikaisella sopimuksella olisikin pätevä syy, tarkastellaan silti myös erikseen sitä, onko kyseessä todellinen määräaikaisen työntekijän tarve vai onko työvoiman tarve pysyvä.

On lisäksi huomattava, että työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta on niin ikään pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Toisaalta, mikäli erillistä sopimusta ei tehdä ja jos työnantaja antaa työntekijän jatkaa työtään määräaikaisen sopimuksen päätyttyä, sopimus muuttuu tällöin toistaiseksi voimassa olevaksi. Sopimussuhteen hiljaisesti pidentyessä työehdot pysyvät ennallaan.

Hallintokoordinaattorin tehtävän kuva on vakiintunut eikä näin enää ole ollut perustetta määräaikaisen työsopimuksen tekoon. Hänen tehtäviinsä kuuluu useita itsenäisiä tehtäväkokonaisuuksia, joita ei voida nykyisessä organisaatiossa siirtää. Näitä ovat esim. kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokousten asioiden valmistelu ja pöytäkirjanpito, viestinnän ja markkinoinnin kehittäminen, keskusvaalilautakunnan sihteeri, Suomi.fi -palvelun palvelutietovarantokokonaisuudesta vastaava ja luottamushenkilöiden luottamustoimi- ja sidonnaisuusrekisteri.

Hallintokoordinaattorilla on ollut työsuhde ja tehtävä jatkuu työsuhteena. Laihian kunnassa ei ole hallintokoordinaattorin virkaa.

Ottaen huomioon oikaisuvaatimuksen sisällön ja sen vaatimukset sekä tässä esittelyssä aiemmin todetut työsopimuslain velvoitteet, tulee oikaisuvaatimus hylätä perusteettomana.

Oheismateriaali: Viranhaltijapäätös ja oikaisuvaatimus

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että se hylkää talousjohtajan viranhaltijapäätöksestä 20.12.2019 § 1 tehdyn oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että henkilöstöpäällikkö Tarja Vilmunen saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 4-5 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Merkitään, että kokouksen sihteeri hallintokoordinaattori Maria Katajamäki poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi) eikä esteellisenä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Merkitään, että Katajamäki palasi kokoukseen päätöksenteon jälkeen.

Merkitään, että asiakohdan sihteerinä toimi kunnanjohtaja Juha Rikala.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen.

Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa valituksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valituksessa on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (HLL 21 §).

 

Valitusasiakirjojen toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa ennen valitusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että ne on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen, yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus

PL 204, 65101 Vaasa

s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi

telekopio 029 5642 760

 

Valituksen maksullisuus

Hallinto-oikeus voi tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

 

Lisätietoja kunnallisvalituksesta:

hallintojohtaja, s-posti: laihian.kunta@laihia.fi