Kunnanhallitus, kokous 26.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 162 Perintörahaston käyttö / tarjous Botnia Bend Areenan käytöstä

LAIDno-2018-292

Valmistelija

  • Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnan perintörahasto on perustettu Valtiokonttorilta saadun perinnön hoitamiseksi. Rahaston tarkoituksena on laihialaisten hyvinvoinnin edistäminen. Rahastoa hallinnoi ja sen rahavarojen käyttämisestä päättää kunnanhallitus. Esityksiä rahaston käyttämisestä voivat tehdä pääsääntöisesti eri vaikuttamistoimielimet.

Tarjous Botnia Bend Areenan käytöstä

Kunnanhallitus on hyväksynyt Botnia Bend Areenan (ent. POP-Areena) käyttösopimuksen Lujafutis ry:n kanssa jo useamman lukuvuoden ajalle vuosittain. Areena on ollut kunnan eri käyttäjäryhmien käytössä päiväaikaan lokakuun alusta huhtikuun loppuun.

Areenaa ovat käyttäneet pääasiassa koululaisryhmät ja lisäksi perhepäivähoitoryhmät sekä liikuntapalvelut. Koulupäivinä saattaa olla päällekkäisiä liikunnan tunteja, jolloin koulujen ja Monitoimitalon tilat eivät riiitä ja on hyödynnetty Areenaa.

Lujafutis ry on jättänyt 21.8.2024 päivätyn tarjouksen Botnia Bend Areenan päiväaikaisesta käytöstä ikääntyneiden, vammaisten/erityisryhmien, koululaisten ja varhaiskasvatusryhmien liikuntaan.

Lujafutis ry tarjoaa kunnalle Areenan vapaata päiväaikaista käyttöä talvikaudelle loka-toukokuun väliselle ajalle hintaan 1 425 euroa/kk (sis. alv 10 %). Hinta ei sisällä lämmitystä. Hallin lämmityksen hinta on 69 euroa/tunti (sis. alv 10 %). Minimivaraus lämmitykselle 3 tuntia. Areena olisi käytössä arkipäivinä klo 8.00–15.30 siten, että käyttäjät toimivat ryhmässä ja ryhmän vetäjänä toimii kunnan työntekijä.

Oheismateriaali: Lujafutis ry:n tarjous

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. hyväksyä Lujafutis ry:n tarjouksen Botnia Bend Areenan käytöstä ajalle 1.9.2024–30.4.2025.
  2. että kustannukset maksetaan Laihian kunnan perintörahastosta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00