Kunnanhallitus, kokous 26.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 165 Kiinteistö Oy Laihian Virastokeskuksen hallitus / yhtiökokousedustajan evästys

LAIDno-2024-264

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunta on tehnyt päätökset (Kh 4.6.2024 § 130-132) hankkia Kiinteistö Oy Laihian Virastokeskuksen osakekannan kokonaan itselleen.

Tämän myötä yhtiön hallituksessa tapahtuu muutoksia pienosakkaiden poistumisen myötä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Konserni- ja elinvoimajaosto päättää antaa valtuustoryhmille tehtäväksi neuvotella Kiinteistö Oy Laihian Virastokeskuksen tulevan hallituksen kokoonpano.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Valtuustoryhmille on annettu tehtäväksi neuvotella Kiinteistö Oy Laihian Virastokeskuksen tulevan hallituksen kokoonpano.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Konserni- ja elinvoimajaosto päättää esittää kunnanhallitukselle, että Kiinteistö Oy Laihian Virastokeskuksen hallitukseen valitaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi seuraavat:

Varsinainen jäsen:
Piia Eerola
Juhana Hilmola
Jukka Jänisoja

Varajäsen:
Jouko Ranta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunta on tehnyt päätökset (kh 4.6.2024 § 130–132) hankkia Kiinteistö Oy Laihian Virastokeskuksen osakekannan kokonaan itselleen.
Tämän myötä yhtiön hallituksessa tapahtuu muutoksia pienosakkaiden poistumisen myötä.

Kiinteistö Oy Laihian Virastokeskuksen yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu 3–5 jäsentä. Hallituksen uudet jäsenet valitaan varsinaisessa yhtiökokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. esittää Kiinteistö Oy Laihian Virastokeskuksen hallitukseen valittavaksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi seuraavat:

Varsinainen jäsen:
Piia Eerola
Juhana Hilmola
Jukka Jänisoja

Varajäsen:
Jouko Ranta

  1. nimetä jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
  2. evästää yhtiökokousedustajaksi valittua Teemu Knuuttia yhtiön hallitukseen valittavista jäsenistä ja varajäsenestä jäljellä olevaksi toimikaudeksi sekä puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajasta.

Päätös

  1. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
  2. Puheenjohtajaksi nimettiin Juhana Hilmola ja varapuheenjohtajaksi Piia Eerola.
  3. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Esteellisyys

  • Puheenjohtaja Minna Niemi poistui kokouksesta pykälän ajaksi (yhteisöjäävi/läheinen Koy Laihian Virastokeskuksen toimitusjohtaja).

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan esteellisyyden vuoksi puhetta johti 1. vpj. Sauli Tuomela.

Tiedoksi

Kiinteistö Oy Laihian Virastokeskuksen hallitukseen valittavaksi esitetyt, yhtiökokousedustaja

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00