Kunnanhallitus, kokous 28.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 234 Hankinta / Perintäpalvelut

LAIDno-2022-518

Valmistelija

  • Jukka Giren, talousjohtaja, jukka.giren@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunta on hoitanut tähän saakka saatavien perinnän itse. Kunnalla ei ole enää varsinaista reskontranhoitajaa eikä kunnan omilla toimilla pystytä hoitamaan saatavien perintää riittävän säännöllisesti ja tehokkaasti. Saatavien perintä ei myöskään ole kuntien varsinaista ydintoimintaa ja sen hoitamiseen tarvitaan erityisosaamista. Suurin osa Suomen kunnista onkin ulkoistanut perinnän.

Suomen Kuntaperintä Oy on Sarastia Oy:n ja Monetra Oy:n 100 % omistama kotimainen yhtiö. Suomen Kuntaperinnän palveluita voivat käyttää vain Sarastian ja Monetran omistajat, joten perintäpalveluiden siirtäminen edellyttää osakkeiden hankintaa. Osakkeiden merkintähinta on 6,45 euroa/osake. Uusi omistaja merkitsee osakkeita 1500 kpl, jolloin osakkeiden hankintahinta on 9.675 euroa. Osakkeiden ostohinta on kunnalle tuleva kustannus. Perinnästä aiheutuvat kustannukset maksavat pääosin velalliset.

Perintäpalveluiden siirto edellyttää valmisteluja, minkä takia palveluiden siirto olisi mahdollista tehdä noin kolme kuukautta siirtopäätöksen lainvoimaisuudesta. Siirtyvät palvelut kattaisivat perintätehtävät ensimmäisestä maksumuistutuksesta lähtien.

Perintäpalveluiden sisältöä tarkennetaan kunnan ja Suomen Kuntaperintä Oy:n välisessä palvelukuvauksessa. Suomen Kuntaperintä Oy on erikoistunut nimenomaisesti kuntasektorin saatavien perintään ja heillä on vankka kokemus julkishallinnon maksujen perintään liittyvästä lainsäädännöstä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä 1500 kpl Sarastia Oy:n osakkeita hintaan 6,45 euroa/osake,
  • siirtää kunnan perintäpalvelut Suomen Kuntaperintä Oy:n hoidettavaksi sekä
  • valtuuttaa talousjohtajan hyväksymään perintäpalveluiden järjestämistä koskevan palvelukuvauksen Suomen Kuntaperintä Oy:n kanssa.

Päätös

Keskustelun aikana jäsen Jukka Harju ehdotti jäsen Tiina Frimanin kannattamana esittelijän ehdotuksesta poiketen, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Puheenjohtaja tiedusteli jäseniltä vastustaako joku Harjun ehdotusta. Koska pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut, puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.

Merkitään, että talousjohtaja Jukka Girén saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 233-234 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi