Kunnanhallitus, kokous 14.3.2022

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 53 Laihian kunnan humanitaarinen avustus Ukrainaan

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Ukraina on joutunut sodan ja kriisin keskelle Venäjän hyökättyä maahan 24.2.2022. Sen myötä Ukrainaan ja sen lähialueille on syntynyt humanitaarinen kriisi, ja Ukrainan valtio on vedonnut kansainväliseen yhteisöön avuntarpeessaan. Suomen valtio on ilmoittanut tukevansa Ukrainaa rahallisesti ja tarvikelähetyksin.

Suomen Punainen Risti (SPR) kerää varoja katastrofirahastoonsa. Tehokkain tapa auttaa ukrainalaisia on rahan lahjoittaminen, toteaa SPR:n kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen. Kriisialueella Ukrainan Punainen Risti toimii yhteistyössä Punaisen Ristin kansainvälisen komitean kanssa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta myöntää Ukrainaan humanitaarisena apuna 5 000 euroa. Avustus kanavoidaan SPR:n katastrofirahaston kautta.

Kunnanhallitus päättää, että avustus maksetaan kunnanhallituksen kustannuspaikalta.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Esitteljän kokouksessa muuttama ehdotus
Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta myöntää Ukrainaan humanitaarisena apuna 8 000 euroa. Avustus kanavoidaan SPR:n katastrofirahaston kautta.

Kunnanhallitus päättää, että avustus maksetaan kunnanhallituksen kustannuspaikalta.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Päätös

Keskustelun aikana jäsen Tero Frondelius ehdotti esittelijän ehdotuksesta poiketen, että Laihian kunnan avustussumma olisi yksi (1) euro per asukas (7 916 euroa, väkiluku 31.12.2021) ja summa myönnettäisiin Laihian Reserviläiset ry:lle, joka kohdentaisi sen Ukrainan apuun.
Puheenjohtaja totesi, että ehdotus raukeaa kannattamattomana.
Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Tero Frondelius oli poistuneena kokouksesta asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa klo 18.58-19.00.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00