Päätösehdotus
Esittelijä
Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi
Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta osaltaan hyväksyy Vaasan sairaanhoitopiirin ja Laihian kunnan välisen sopimuksen uudesta asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankkimisesta.
Sopimuksen velvoitteiden kohdan kolme osalta kunta vaatii, että Vaasan sairaanhoitopiirin ja kuntayhtymän omistajien kesken luodaan investoinnin taloudellisten vaikutusten osalta malli, joka huomioi valtakunnallisen SoTe-uudistuksen mahdolliset vaikutukset, suunnitteilla olevan hyvinvointikuntayhtymän mahdollisen perustamisen sekä kuntien ajankohtaisen taloudellisen tilanteen.
Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta sitoutuu osallistumaan KL Kuntahankinnat Oy:n järjestämään yhteishankintaan, käyttämään puitesopimusta sekä hankkimaan palveluita puitesopimuksen mukaisesti.
Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta valtuuttaa kunnanjohtajan ja talousjohtajan allekirjoittamaan edellä mainitun sopimuksen ja sitoumuksen Laihian kunnan puolesta.
Kunnanhallitus päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.
Puheenjohtaja totesi, että käydyn keskustelun pohjalta kunnanhallitus päätti yksimielisesti liittää päätökseen seuraavan toivomusponnen:
Mikäli Vaasan kaupunki tekee muutoksia aikaisempaan päätökseensä asiassa, on asia palautettava uudelleen valmisteluun koko sairaanhoitopiirin alueella. Lisäksi Laihian kunta edellyttää selvityksiä yhteistoiminta-alueiden päätöksenteosta; onko kuntayhtymillä ollut oikeus tehdä päätös omistajakuntien puolesta ko. asiassa. Mikäli todetaan, että päätöksenteossa on tapahtunut menettelyvirhe, on asia saatava uudelleen valmisteluun.
Kunnanhallitus tarkasti tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.
Merkitään, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja Janne Laine tuli mukaan kokoukseen puhelinyhteydellä asian käsittelyn aikana ja poistui päätöksenteon jälkeen.