Kunnanhallitus, kokous 27.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 107 Asemakaavoituksen käynnistämissopimus / Pöpelikön asemakaavan laajennusalue (Hoppala 399-401-7-20)

LAIDno-2024-197

Valmistelija

  • Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunta on neuvotellut kiinteistön Hoppala 399-401-7-20 omistajan kanssa asemakaavan laadinnasta Isonkyläntien varteen Pöpelikön asemakaavan itäpuolelle. Alue sijaitsee noin 3,5 kilometriä Tampereentiestä länteen. Tavoitteena on laatia alueelle asemakaava, joka mahdollistaa erityisesti vihreän siirtymän hankkeiden toteuttamisen alueelle. Sopimusalue on osa laajempaa asemakaavasuunnitelmaa.

Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa eikä yleiskaavaa. Lähettyvillä sijaitsee vuonna 2019 hyväksytty Pöpelikön asemakaava-alue, jonka kaavamerkintänä on T/kem (teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa merkittävän, vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan rakennuksen). Alueella on vireillä Valtateiden vaikutusalueen osayleiskaavan laajennus, jonka osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä alkuvuodesta 2021. Pohjanmaan maakuntakaava 2040:ssä alueella on kiertotalousaluemerkintä (eko). Lisäksi alueella kulkee Rajavuori-Miettylä -välin voimansiirtojohdon yhteystarve ja läheisyydessä siirtoviemärilinja. 

Sopimusalue on pinta-alaltaan noin 20,5 ha ja kokonaisuudessaan asemakaavan laajennus on suunnitteilla noin 63,9 ha:n suuruiselle alueelle. Alue pohjoispuolella kulkee Isonkyläntie. Suunnittelualue on metsätalouskäytössä.

Maanomistajan kanssa on neuvoteltu kaavoituksen käynnistämissopimuksesta. Sopimuksen tarkoituksena on, että kunta ja maanomistaja sopivat sopimusalueen asemakaavoituksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista. Viitaten Laihian kunnanvaltuuston 27.4.2020 (§ 15) hyväksymiin Laihian kunnan maapoliittisiin ohjeisiin, voidaan ko. kaavoituksen katsoa olevan merkittävä elinkeinopoliittinen hanke. Kaavoituksen kustannuksiin luettavat asemakaavan laatimisen ja käsittelyn sekä tässä yhteydessä tarvittavien maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämien tai hankkeen toteuttamisen muutoin edellyttämien selvitysten ja vaikutusten arvioinnin kustannukset maksaa kunta.

Kaavaehdotuksen valmistuttua neuvotellaan tarvittaessa maanomistajan ja kunnan välillä maankäyttösopimus (MRL 91 b §). Maankäyttösopimus voidaan osapuolia sitovasti tehdä vasta sen jälkeen, kun kaavaluonnos tai -ehdotus on ollut julkisesti nähtävillä. Sopimuksen tarkoituksena on, että kunta ja maanomistaja sopivat asemakaavaehdotuksen mukaisesta rakentamisesta ja muusta kaavan toteuttamisesta sopimusalueelle edellyttäen, että asemakaava saa lainvoiman. Maankäyttösopimuksissa ei voida kuitenkaan sitovasti sopia kaavojen sisällöstä.

Tarkoituksesta tehdä maankäyttösopimus on tiedotettava osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Jos tarkoitus tehdä maankäyttösopimus tulee esille vasta sen jälkeen, kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu, asiasta tulee kaavan laatimisen yhteydessä tiedottaa osallisten tiedonsaannin kannalta sopivalla tavalla.

Oheismateriaali: Karttarajaus Pöpelikön laajennusalue

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. osaltaan hyväksyä Laihian kunnan ja maanomistajan välisen asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen liitteen mukaisena.
  2. että kaavaehdotuksen valmistuttua mahdollisesti tehtävä maankäyttösopimus tuodaan kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Maankäyttösopimuksesta tiedotetaan MRL 91 b § mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Asiantuntijaksi kokoukseen saapui maanmittausinsinööri Anna Annila.

Tiedoksi

Maanomistaja, maanmittausinsinööri

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00