Keskusvaalilautakunta, kokous 9.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 96 Ennakko- ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen

LAIDno-2021-399

Valmistelija

  • Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Kuvaus

Kunnan keskusvaalilautakuntaan saapuneet kuntavaalien ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan (vaalikuoria ei avata) kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että kaikki määräaikaan 21.1.2022 ennen klo 19.00 saapuneet asiakirjat ehditään niissä käsitellä.

Kaikki ennakkoäänestysasiakirjat (ja kirjeäänestysasiakirjat) on tarkastettava omina kokonaisuuksinaan. Keskusvaalilautakunnan harkintaan jää, miten se käytännössä suorittaa asiakirjojen tarkastamisen. Keskusvaalilautakunta voi päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa valmistavan tarkastamisen keskusvaalilautakunnan käsittelyä varten lautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti. Keskusvaalilautakunnan on tällöin huolehdittava tarpeellisesta valvonnasta. Vähintään kahden henkilön on oltava samanaikaisesti paikalla aina, kun asiakirjoja käsitellään.

Tarkastamiseen liittyvät ratkaisut, kuten kaikki huomioon ottamatta jättämiset, keskusvaalilautakunnan on tehtävä päätösvaltaisessa kokoonpanossa. Kunnan keskusvaalilautakuntaan saapuneet lähetekuoret sisältöineen on säilytettävä varmassa tallessa niin, että asiattomien pääsy niiden säilytyspaikkaan estetään.

 

Lähetekuorten vastaanottaminen ja lajittelu

Saapuneet lähetekuoret tulee ehdottomasti lajitella äänestysalueittain kuoren oikealla puolella olevasta ikkunasta näkyvän äänestysalueen numeron mukaisesti. Jos ennakkoäänestystä ei ole merkitty äänioikeusrekisteriin ennakkoäänestyspaikassa, on lähetekuori avattava ja äänestäneen äänestysalue selvitettävä. Asiakirjojen äänestysalueittaisessa lajittelussa on oleellista se, että ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastuksen päätteeksi kaikki hyväksytyt vaalikuoret ovat lajiteltuina äänestysalueittain. Lajittelu koskee samalla tavoin myös kirjeäänestyksen lähetekuoria.

Muihin kuntiin postitettavat lähetekuoret tulee viipymättä toimittaa postiin oikealle keskusvaalilautakunnalle toimitettavaksi. Lähetekuorten viimeinen postituspäivä ja postiinjättöaika tarkentuu oikeusministeriöltä myöhemmin.

Lähetekuoret, jotka ovat saapuneet kunnan keskusvaalilautakuntaan 21.1.2022 klo 19 jälkeen, jätetään avaamattomina huomioon ottamatta. Jokaiseen tällaiseen avaamattomaan lähetekuoreen on tehtävä merkintä siitä, minä päivänä ja mihin kellonaikaan kuori on saapunut kunnan keskusvaalilautakuntaan.

 

Lähetekirjeen ja vaalikuoren tarkastus

Kaikki määräaikaan saapuneet lähetekuoret on avattava siten, että niiden sisältö ei vahingoitu. Vielä tässä avaamisvaiheessa lähetekuoressa olevia lähetekirjettä ja vaalikuorta ei saa erottaa toisistaan.

Keskusvaalilautakunnalle saapuu kahdenlaisia lähetekuoria:

  1. niitä, joiden vasemmanpuoleisesta ikkunasta näkyy, että lähetekirjeeseen on tehty kuittausmerkintä (äänestys on merkitty äänioikeusrekisteriin jo ennakkoäänestyspaikassa) ja
  2. niitä, joiden vasemmanpuoleisesta ikkunasta näkyy, että lähetekirjeeseen ei ole tehty kuittausmerkintää (ennakkoäänestystä ei ole merkitty äänioikeusrekisteriin ennakkoäänestyspaikassa).

 

Kuittausmerkinnällä varustetut lähetekuoret avataan ja ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan seuraavasti:

  • Tarkastetaan, että vaalikuori on suljettu ja että siihen ei ole tehty äänestäjää tai ehdokasta koskevaa tai muuta asiatonta merkintää; ja
  • Tarkastetaan, että lähetekirjeessä on äänestäjän allekirjoitus ja vaalitoimitsijan allekirjoitus.

 

Ilman kuittausmerkintää olevat lähetekuoret avataan ja ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan seuraavasti:

  • Tarkastetaan, että vaalikuori on suljettu ja että siihen ei ole tehty äänestäjää tai ehdokasta koskevaa tai muuta asiatonta merkintää; ja
  • Tarkastetaan, että lähetekirjeessä on äänestäjän nimi, henkilötunnus tai syntymäaika, osoite ja allekirjoitus sekä ennakkoäänestyspaikan nimi tai (laitos- ja kotiäänestyksessä) asianomaisen kunnan nimi, päiväys ja vaalitoimitsijan allekirjoitus; sekä
  • Tarkastetaan äänioikeusrekisteristä tai vaaliluettelosta, että äänestäjä on merkitty äänioikeutetuksi kyseisen kunnan johonkin äänestysalueeseen.

 

Kirjeäänestyksen lähetekuoret avataan ja asiakirjat tarkastetaan seuraavasti:

  • Tarkastetaan lähetekuoreen tehtyjen tai siihen liitettyjen postitus- tai lähetysmerkintöjen perusteella, onko kirjeäänestyksen lähetekuori postitettu ulkomailta;
  • Tarkastetaan, että vaalikuori on suljettu ja että siihen ei ole tehty äänestäjää tai ehdokasta koskevaa tai muuta asiatonta merkintää;
  • Tarkastetaan, että lähetekirjeessä on äänestäjän nimi, henkilötunnus tai syntymäaika, osoite, äänestämispaikka (valtio) sekä päiväys ja äänestäjän allekirjoitus sekä kahden todistajan allekirjoitukset, nimenselvennykset, syntymäajat ja osoitteet; ja
  • Tarkastetaan äänioikeusrekisteristä tai vaaliluettelosta, että äänestäjä on merkitty äänioikeutetuksi kyseisen kunnan johonkin äänestysalueeseen.

 

Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisen jälkeen keskusvaalilautakunnan on vaalisalaisuus säilyttäen avattava hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret, leimattava niissä olevat äänestysliput ja suljettava leimatut äänestysliput ennakkoäänestyksen vaalikuoriin. Uudelleen kuoritus tehdään äänestysalueittain, jolloin on helppo sijoittaa kunkin äänestysalueen uudelleen kuoritetut kirjeäänet (muiden) ennakkoäänestysten joukkoon asianomaisen äänestysalueen kohdalle. Keskusvaalilautakunnan on kiinnitettävä erityistä huomiota menettelyn turvallisuuteen ja luotettavuuteen.

 

Keskusvaalilautakunnan toimenpiteet eräissä tapauksissa

Mikäli keskusvaalilautakunta havaitsee, että lähetekuoressa oleva lähetekirje tai kirjeäänestyksen lähetekirje on osoitettu sille, mutta äänestäjä ei äänioikeusrekisterin mukaan kuulu kyseiseen kuntaan, vaan on äänioikeutettu muussa kunnassa, lähetekirje on virheellisesti osoitettu. Tällaiset ovat mahdollisia kirjeäänestyksessä ja niissä tapauksissa, joissa lähetekirjeenä on käytetty erillistä lähetekirjelomaketta ja se on täytetty käsin.

Tällaista lähetekirjettä ja vaalikuorta ei siirretä eteenpäin, koska oletetaan, että lähetekirjeen virheellisesti osoittanut äänestäjä on myös virheellisesti äänestänyt väärän kunnan ehdokasta. Nämä äänestykset jätetään ottamatta huomioon.

Jos kirjeäänestyksen lähetekuoren sisällä on kaksi vaalikuorta, mutta vain yksi lähetekirje, äänestys jätetään ottamatta huomioon. Tällöin äänestys ei ole tapahtunut laissa säädetyin tavoin, sillä kirjeäänestäjä ei ole laillisesti voinut saada haltuunsa kahta vaalikuorta ja äänestyslippua. Jos lähetekuoressa on kaksi vaalikuorta ja kaksi lähetekirjettä, jotka tarkastuksen jälkeen voidaan todeta kahden eri henkilön asiakirjoiksi, molemmat äänestykset voitaneen hyväksyä, jos muut tarkastuksen ehdot täyttyvät.

Jos kirjeäänestyksen lähetekirje ja suljettu vaalikuori on postitettu asianmukaisilla merkinnöillä varustettuna muussa kuin kirjeäänestyksen lähetekuoressa, äänestys voidaan hyväksyä.

 

Äänestyksen jättäminen huomioon ottamatta

Ennakkoäänestys on jätettävä ottamatta huomioon, jos:

  • Ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin.
  • Vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asiaton merkintä.
  • Lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä, kuka on äänestänyt.
  • Kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu äänestyksessä läsnä olleen 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus.

 

Näiden lisäksi kirjeäänestys on jätettävä huomioon ottamatta, jos:

  • Kirjeäänestyksen lähetekuoreen tehtyjen postitus- tai lähetysmerkintöjen perusteella ei voida varmasti vakuuttua siitä, että kuori on postitettu tai lähetetty ulkomailta.
  • Kirjeäänestyksen vaalikuori on sillä tavalla avonainen, että voidaan päätellä avonaisuuden johtuvan jostain muusta kuin vaalikuoren teknisestä toimimattomuudesta, tai on muutoin sellainen, ettei varmasti voida vakuuttua, että äänestys on tapahtunut laissa säädetyin tavoin.
  • Kirjeäänestyksen lähetekirjeestä puuttuvat laissa säädetyt läsnä olleiden todistajien allekirjoitukset ja heitä koskevat tiedot.

 

Kun äänestys jätetään ottamatta huomioon, on siitä tehtävä merkintä keskusvaalilautakunnan kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan. Vaalikuorta ei saa avata. Huomioon ottamatta jätetty avaamaton vaalikuori on lähetekirjeineen ja kuorineen liitettävä pöytäkirjaan. Vaalikuoren avonaisuus ei ole huomioon ottamatta jättämisen peruste, mutta jos vaalikuori muusta syystä jätetään ottamatta huomioon ja se on avonainen, se on suljettava vaalisalaisuus säilyttäen. Kun äänestys jätetään ottamatta huomioon, äänioikeusrekisteriin tai vaaliluetteloon ei saa tehdä minkäänlaista merkintää.

 

Merkintä äänioikeusrekisteriin

Keskusvaalilautakunnan on merkittävä (ns. jälkikirjauksina) äänioikeusrekisteriin kaikki hyväksytyt kirjeäänestykset sekä ne hyväksytyt ennakkoäänestykset, joita ei ole merkitty äänioikeusrekisteriin ennakkoäänestyspaikassa (lähetekirjeessä ei ole kuittausmerkintää).

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Keskusvaalilautakunta päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisen lautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti.

Keskusvaalilautakunta päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri huolehtii siitä, että kaikki hyväksytyt kotimaan ja ulkomaan ennakkoäänestyspaikkojen äänestykset, kirjeäänestykset, kotiäänestykset ja laitosäänestykset, joita ei ole kirjattu äänioikeusrekisteriin, kirjataan ja tehdään tarvittavat merkinnät äänioikeusrekisteriin.

Päätös

Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa vaalilain 66 § mukaan hakea erikseen muutosta.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi