Keskusvaalilautakunta, kokous 9.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 93 Ulkomainonta / aluevaalit 2022

LAIDno-2021-399

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Kuvaus

Aikaisemmissa vaaleissa Suomen Kuntaliitto on suositellut vaalien ulkomainonnan aloittamista niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräysvallassa, viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista.

Kunnalla ei ole lakisääteistä velvollisuutta vaalimainonnan järjestämiseen, mutta puolueille ja valitsijayhdistyksille on perinteisesti tarjottu mahdollisuus ehdokasjulisteiden esillepanoon niille varatussa telineessä.

Kuntaliitto ei ole antanut suosituksia vaalimainospaikkojen maksullisuudesta. Vaalimainospaikkojen ylläpito ja maksullisuus vaihtelevat kunnittain. Laihian kunnassa ei vaalimainospaikasta kunnan asettamassa telineessä ole peritty maksua puolueilta/valitsijayhdistyksiltä ja ne on jaettu tasapuolisesti (yhdenvertaisuusperiaate).

Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain (56 §) säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle ja niiden läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.

Vuoden 2021 kuntavaalien kunnan luvanvaraisena mainospaikkana oli Kirkonseutu - Vanha tori, Kauppatie 8.

Väylävirasto on 8.3.2021 antanut ohjeen vaalimainosten sijoittelusta valtion liikenneväylien varsille. Tavoitteena on varmistaa liikenneturvallisuus. Ohje on voimassa 1.5.2021 alkaen toistaiseksi.
Tilapäisiä vaalimainoksia saa pystyttää tien varsille kuukausi ennen varsinaista vaalipäivää ja ne tulee kerätä pois viimeistään viikon kuluttua vaalien päättymisestä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että aluevaalien 2022 ulkomainonta voidaan aloittaa 5.1.2022. Mainokset tulee poistaa vaalien jälkeen, viimeistään 30.1.2022 mennessä.

Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2022 aluevaalien luvanvarainen mainospaikka on Kirkonseutu - Vanha tori, Kauppatie 8.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Keskusvaalilautakunta päättää merkitä kunnanhallituksen päätöksen tiedoksi.

Päätös

Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi