Keskusvaalilautakunta, kokous 9.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 89 Ennakkoäänestyksen järjestäminen / aluevaalit 2022

LAIDno-2021-399

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Kuvaus

Alevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 12. – 18.1.2022 ja ulkomailla 12. – 15.1.2022.

Vaalilainsäädäntö
Vaaleissa sovelletaan vaalilakia (714/1998) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Äänestyspaikat
Kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet ovat riittävät sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä.

Kunnanhallitus määrää vaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat ja äänestysalueiden vaalipäivän äänestyspaikat kunnassa ja huolehdittava siitä, että ne on rekisteröity DVV:n määräämällä tavalla äänestyspaikkarekisteriin. 

Kunnanhallitus päättää kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista siten, että niitä on jokaisessa kunnassa vähintään yksi, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen. (Vaalilaki 9 §)

Kunnanhallitus määrää ennakkoäänestyspaikan päivittäiset aukioloajat (arkisin klo 8–20 ja viikonloppuisin klo 9–18 välisenä aikana) (Vaalilaki 48 §). Kunta voi halutessaan tiedottaa, että osaa vaalilain päivittäisestä ajasta suositellaan ensisijaisesti (koronan) ns. riskiryhmiin kuuluville äänestäjille.

Äänestyspaikat tulee merkitä DVV:n ylläpitämään äänestyspaikkarekisteriin viimeistään perjantaihin 5.11.2021 klo 12.00 mennessä.  

Ennakkoäänestyspaikkoja (laitosäänestys) ovat myös sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt. Lisäksi ennakkoäänestys (kotiäänestys) voidaan järjestää äänestäjän kotona niiden henkilöiden luona, jotka ovat siihen oikeutettuja vaalilain mukaan. 

Ennakkoäänestyksen järjestäminen
Vuoden 2021 kuntavaaleissa yleinen ennakkoäänestyspaikka oli Laihian kunnanviraston valtuustosali.

Kunnanhallitus päättää myös ne laitokset, jotka ovat ennakkoäänestyspaikkoja. Laitoksia, joissa ennakkoäänestys (laitosäänestys) on aiemmin järjestetty ovat Laihian terveysaseman akuutti- ja kuntoutusosasto sekä hoivakodit Toiska ja Marjapihlaja. Laitosäänestys on toimitettu yhtenä päivänä, vaalitoimikunnan puheenjohtajan ilmoittamina aikoina.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että 

1. vuoden 2022 aluevaalien yleinen ennakkoäänestyspaikka on Laihian kunnanviraston valtuustosali.

Ennakkoäänestyspaikka on avoinna seuraavasti:

12. – 14.1.2022

keskiviikko-perjantai

klo 10.00 - 18.00

15. – 16.1.2022

lauantai-sunnuntai

klo 10.00 - 15.00

17. – 18.1.2022

maanantai-tiistai

klo 10.00 - 18.00

 

2. muita ennakkoäänestyspaikkoja (laitosäänestys) ovat Laihian terveysaseman akuutti- ja kuntoutusosasto sekä Hoivakoti Toiska ja Hoivakoti Marjapihlaja. Näissä paikoissa ennakkoäänestys toimitetaan vaalitoimikunnan määrääminä aikoina.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Keskusvaalilautakunta päättää merkitä kunnanhallituksen päätöksen tiedoksi.

Päätös

Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi