Kunnanhallitus, kokous 9.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 205 Osavuosikatsaus 2/2020

LAIDno-2020-118

Valmistelija

  • Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Kuvaus

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan talousarvion toteutumasta raportoidaan kunnanvaltuustolle neljän kuukauden välein. Vuoden toinen osavuosikatsaus käsittää talousarvion toteutuman tammi-elokuulta.

Vuoden ensimmäistä osavuosikatsausta leimasi koronaepidemia, jonka vuoksi katsaukseen sisältyvä aika oli täysin poikkeuksellinen. Osa kunnan palveluista suljettiin maaliskuussa kokonaan, koulut siirtyivät etäopetukseen ja varhaiskasvatuksen lapsimäärä väheni todella paljon. Tilanne aiheutti kunnan tulojen pienenemistä ja esimerkiksi suojautumis- ja puhdistuskustannusten kasvamista. Tilanne alkoi tasaantua toukokuussa ja kesä oli elokuun loppuun saakka epidemian suhteen rauhallista. Myöhemmin syksyllä epidemia paheni Pohjanmaan maakunnassa.

Verotulot ovat kehittyneet epävarmuudesta huolimatta elokuun loppuun mennessä 102,9 % edellisestä vuodesta. Syksyn ennusteiden mukaan verotulojen notkahduksen ei odoteta olevan niin iso, mitä vielä keväällä ajateltiin. Maan hallitus päätti useista lisätalousarvioista koronaepidemian talousvaikutusten tasaamiseksi. Myös kunnat saivat lisätalousarvioista osansa. Elokuun loppuun mennessä valtionosuudet ovat kehittyneet 112,2 % edelliseen vuoteen verrattuna. Yhteensä verotulot ja valtionosuudet kasvoivat edellisestä vuodesta 6,0 %.

Tammi-elokuun toteutuman mukaan kunnan toimintamenot yhteensä ovat 103,7 % viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna ja laskennalliseen talousarvioon verrattuna 102,9 %. Suurin kustannusnousu tapahtui vammaisten palveluasumisen ja vanhusten palveluasumisen palvelusetelimenojen kustannuksissa. Investointien nettomenot ovat noin 934.747 euroa. Talousarviossa investointien nettomenot ovat noin 2,9 milj. euroa.

Lainaa kunnalla oli elokuun lopussa 32.996.687 euroa (n. 4.112 euroa / asukas).

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee osavuosikatsauksen 2/2020 tiedoksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että talousjohtaja Sinikka Alamylläri saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 204-208 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi