Perusturvalautakunta, kokous 21.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 61 Talousarvio 2021 / perusturvalautakunta

LAIDno-2020-420

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Kuvaus

Kunnan taloustilannetta on käsitelty vuoden 2020 aikana luottamushenkilöiden kanssa kunnanvaltuustossa, kunnanhallituksessa, eri lautakunnissa ja luottamushenkilöiden iltakouluissa. On todettava, että kunnan toimintakatteessa ei ole kasvun varaa, joten hallintokuntien on tarkasteltava kaikkia kuluja kriittisesti. Kuitenkin samaan aikaan Vaasan sairaanhoitopiiri on ilmoittanut noin 4 % kustannusten kasvusta ja työehtosopimuksen mukaiset korotukset 1,0 ja 0,8 % tulevat voimaan 1.4.2021. Lisäksi paineita toimintakatteeseen tuovat mm. perusopetuksen tuntikehyksen nosto ja suunnitteilla oleva laki oppivelvollisuuden pidentämisestä syyslukukauden 2021 alusta lukien. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 8.6.2020 koko kuntaa koskevista yhteistoimintaneuvotteluista, joilla pyritään saavuttamaan 700.000 euron henkilöstösäästöt vuosien 2020–2021 aikana.

Laihian kunnan taloudenhoidossa kunnallisverotuotoilla ja valtionosuuksilla on merkittävä vaikutus lopulliseen tulokseen. Kummankin erän ennustaminen vuodelle 2021 on erityisen haastavaa koronaepidemian vaikutuksen takia. Valtion vuoden 2021 talousarvioesitys ja julkisen talouden suunnitelma valmistuvat tänä vuonna normaalia myöhemmin. Tämän hetkisen tiedon mukaan maan hallituksen budjettiriihi käydään 14.–15. syyskuuta ja julkisen talouden suunnitelman tulisi valmistua 5. lokakuuta.

Kuntaliiton syyskuussa julkaistun veroennusteen mukaan Laihian verotulo olisi noin 30,5 miljoonaa euroa vuonna 2021. Ennusteeseen sisältyy huomattavia epävarmuustekijöitä, joista suurin on koronaepidemian vaikutus alueen yrityksiin ja niiden työllistämismahdollisuuksiin. Kuntaliiton tuoreen laskelman mukaan valtionosuudet olisivat 17.403.027 euroa, joka olisi noin 120.000 euroa vähemmän kuin kuluvana vuonna. Edellisten vuosien vahvan investointitahdin seurauksena tilikauden poistoihin tulee varattavaksi arviolta 2.300.000 euroa.

Kunnanhallitukselle esitellään laskelmia vuoden 2021 toimintakatteen raamin pohjaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää vuoden 2021 toimintakatteen raamista.

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että Laihian kunta edellyttää Vaasan sairaanhoitopiiriltä talouden sopeuttamista siten, että kustannusten kasvu on enintään palkankorotusten verran.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että vuoden 2021 toimintakatteen raami on -45 800 000 euroa.

Merkitään, että talousjohtaja Sinikka Alamylläri saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 155-156, 158-160 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

  • Sinikka Alamylläri, talousjohtaja, sinikka.alamyllari@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus päätti kunnan talousarvion raamiksi vuodelle 2021 -45 800 euroa. Raami on jaettu hallintokunnille ja tehtäväalueille vuoden 2020 talousarvion ja ennustetun toteuman perusteella. Jokaisen hallintokunnan tulee tarkastella tuloja ja kustannuksia hyvin kriittisesti raamiin päästäkseen. Työehtosopimuksen mukainen korotus tulee voimaan 1.4.2021 ja nostaa henkilöstökustannuksia noin 1,8 %. Muita kustannusten nousuja on syytä välttää ja olemassa oleviakin kustannuksia tarkastella. Oman haasteensa tuo mm Vaasan sairaanhoitopiiri, joka on esittänyt vähintään 4 % ja Eskoon kuntayhtymä, joka on ilmoittanut noin 9 % kustannusten kasvusta. Myös Eskoosta ostettu palvelu henkilökohtaisen avun koordinoinnista ja palkanmaksusta tulee päättymään, joten kunnan on löydettävä uusi toimintamalli asian hoitamiseen.

Kokonaisraamikeskustelussa kunnanhallitus edellytti Vaasan sairaanhoitopiirin kustannusnousun olevan korkeintaan työehtosopimuskorotuksen verran. Samassa kokouksessa kunnanhallitus hyväksyi lausunnon Vaasan sosiaali- ja terveyslautakunnalle, jossa hyväksyi esitetyn talousarvion 5 492 000 euroa sekä investointiosuuden 67 000 euroa. Investointina esitettiin Kanta 2017 käyttöönotto Lifecaressa, Pegasos- ja Lifecaren päivystykset sekä X-Archive -arkistojen siirto Kantapalveluun.

Perusturvalautakunnan talousarvion 2020 toimintakate                                           - 27 267 392 euroa

Perusturvalautakunnan elokuun taloustilanteen mukainen ennuste vuodelle 2020      - 28 388 420 euroa

Perusturvalautakunnan osuus kunnan talousarvioraamista vuodelle 2021                 -  28 211 558 euroa                      

Talousjohtaja Sinikka Alamylläri esittelee talousarvionesityksen tehtäväalueittain kokoukselle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anneli Riski, vt. johtava sosiaalityöntekijä, anneli.riski@laihia.fi

Perusturvalautakunta päättää esittää esitetyn mukaisen vuoden 2021 talousarvion käyttötalous- ja investointiosaa hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.

Päätös

Perusturvalautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että talousjohtaja Sinikka Alamylläri saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 61 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi