Kunnanhallitus, kokous 21.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 165 Lausunto Pohjanmaan liiton perussopimuksen muuttamisesta

LAIDno-2020-447

Valmistelija

  • Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Valtioneuvoston 29.8.2019 (978/2019) annetun päätöksen mukaisesti Isonkyrön kunta kuuluu 1.1.2021 lähtien Etelä-Pohjanmaan maakuntaan. Tämän johdosta Pohjanmaan liiton perussopimusta on muutettava. Tässä vaiheessa perussopimukseen esitetään pääasiallisesti teknisluonteisia muutoksia ja maakuntahallituksen sekä kulttuurilautakunnan toimikauden muuttamista vastaamaan maakuntavaltuuston toimikautta. Perussopimuksen laajempi tarkastelu tullee ajankohtaiseksi, mikäli alueiden kehittämistä ja rakennerahastotoimintaa koskeva lainsäädäntö muuttuu ja sote-maakunnat toteutuvat.

Kuntalain 57 §:ssä määrätään, että ellei perussopimuksessa ei ole toisin sovittu, perussopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta.

Pohjanmaan liiton maakuntahallitus päätti kokouksessaan 31.8.2020 pyytää jäsenkuntia käsittelemään perussopimuksen muuttamista ja ilmoittamaan päätöksistään 15.10.2020 mennessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että Laihian kunta hyväksyy Pohjanmaan liiton perussopimukseen esitetyt muutokset.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi