Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 11.3.2020

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 18 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä työjärjestyksen.

Päätös

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.30.

Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Keskustelun aikana jäsen Tiina Friman esitti jäsen Jukka Jänisojan kannattamana esittelijän ehdotuksesta poiketen, että § 26 käsitellään § 22 jälkeen. Puheenjohtaja tiedusteli jäseniltä vastustaako joku esitettyä muutosta. Koska pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut puheenjohtaja totesi, että sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä työjärjestyksen siten muutettuna, että § 26 Irtisanoutuminen / perusopetuksen ja lukion yhteinen tyttöjen liikunnan lehtorin virka käsitellään § 22 Kulttuuriavustukset 2020 jälkeen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi