Kunnanhallitus, kokous 10.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 36 Kuntalaisaloite Jakkulan Nuorisoliiton kentän kunnostamisesta

LAIDno-2018-218

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Nivukoski, vapaa-aikapäällikkö, juha.nivukoski@laihia.fi

Kuvaus

Laihian Lujan pesäpallojaosto esittää vapaa-aikalautakunnalle Jakkulan kentän käyttöönottoa pesäpalloilijoiden joukkuemäärän kasvun johdosta. Pesäpallokentän käyttöönotosta on saapunut myös kuntalaisaloite 14.2.2018. Kentän käyttöönotosta on keskusteltu Lujan pesäpalloväen kanssa ja todettu, että kunnalla ei ole resursseja kentän ylläpitoon ja perusparannukseen. Pesäpallojaostoa on kehotettu viemään asiaa omana hankkeena eteenpäin. Pesäpallojaostolta on tullut vapaa-aikapäällikölle hankesuunnitelman luonnos 16.1., jossa kunnan osuudeksi jäisi kentän piiriojituksen teko ja siitä mahdollisesti syntyvästä maa-aineksesta huolehtiminen. Hankerahan edellytyksenä on, että kunta vuokraa kentän hankerahaa hakevalle taholle. Suunnitelma nähtävillä kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Nivukoski, vapaa-aikapäällikkö, juha.nivukoski@laihia.fi

Vapaa-aikalautakunta päättää, että liikuntatoimi hoitaa Jakkulan kentän kunnostamisen osalta kunnalle suunnitelmassa esitetyt toimet. Ehtona on, että hanke hyväksytään ja se saa rahoituksen.

Päätös

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Mika Piispanen oli poistuneena kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi/Laihian Luja, pesäpallojaoston jäsen) eikä esteellisenä ottanut osaa tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Piispanen palasi kokoukseen päätöksenteon jälkeen.

Valmistelija

Juha Nivukoski, vapaa-aikapäällikkö, juha.nivukoski@laihia.fi

Kuvaus

Laihian Lujan pesäpallojaosto on saanut Yhyres kehittämisyhdistykseltä hankeavustuksen Jakkulan kentän kunnostamiseksi junioreiden harjoitus- ja pelikentäksi. Kentät työt ovat edenneet ja kenttä valmistuu pelikuntoon ensi kesäksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Nivukoski, vapaa-aikapäällikkö, juha.nivukoski@laihia.fi

Vapaa-aikalautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että kuntalaisaloite voidaan todeta tässä muodossa loppuun käsitellyksi.

Päätös

Vapaa-aikalautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kuntalaisaloite voidaan todeta tässä muodossa loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi