Kunnanvaltuusto, kokous 11.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Luettelo kuntalaisaloitteista

LAIDno-2017-225

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Aloiteoikeus
Kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.
Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.
Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. (Kuntalaki § 23)

Aloitteen tekijälle annettavat tiedot
Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen saapumisesta, missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.
Sen jälkeen, kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin. (Hallintosääntö § 156)

Vuosi Yhteensä  Keskeneräiset
2019 6 1
2020 5 2
2022 2 2
2023 6 6

Aikaisemmilta vuosilta ei ole käsittelemättömiä kuntalaisaloitteita.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee liitteenä olevan luettelon kuntalaisaloitteista tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kuvaus

Kunnanhallitus on 19.2.2024 käsitellyt luettelon kuntalaisaloitteista ja tehnyt ehdotuksen kunnanvaltuustolle sen merkitsemisestä tiedoksi. Keskeneräisiä kuntalaisaloitteita on vuosilta 2019, 2020, 2022 ja 2023.

Aloiteoikeus
Kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.
Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.
Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. (Kuntalaki § 23)

Aloitteen tekijälle annettavat tiedot
Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen saapumisesta, missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.
Sen jälkeen, kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin. (Hallintosääntö § 156)

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee liitteenä olevan luettelon kuntalaisaloitteista tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Hyvinvointilautakunta, tekninen lautakunta

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi